Lähdössä italiaa opettamaan.
Katselin kaapista pikkujouluisia asuja ja jotain löytyikin.
Eilen laitoimme osan joulukorteista valmiiksi postitettaviksi. Jäljellä on vielä sellainen posti johon kirjoitan kuulumisia mukaan ja laitan kirjekuoreen. Huomenna on siihen aikaa. Lopuille teen myöhemmin joulumeilin.
Hih, lystikkäitä otuksia. Meille on tullut (saksalaisesta) joulukalenteristamme söpöjä pieniä eläimiä. Vuoroaamuin avaamme. Tänään on mieheni vuoro kammeta luukku auki.
Iloisia joululyhtyjä, kivoja lasten ihailtaviksi.
Lyhty on tunnelmallinen tähän aikaan vuodesta. Ellei hanki liian jouluista mallia lyhtyä voi käyttää ja pitää esillä pitkin talvikautta. Ottaisin lumiukon tai Bambin. Kuusi on mukava lisä.
Laitoimme itsenäisyyspäivän kynttilöiden sijaan keittiön ikkunalle valokuusen. Sitä ei tarvinnut vartioida illalla. Hiukan katsoimme presidentinlinnan vastaanottoa ja sitä edeltävää presidentin ja rouva Stubbin haastattelua. Rouvahan puhui suomea ja ruotsia! Suomea kankeammin, mutta kuitenkin. Orkesteri soitti Sibeliusta, ensimmäisenä andante festivo. Arvokkuus kärsi hivenen kun mieleeni tuli "Sibelius akatemia, Abelius Sikatemia".
Katsoitteko linnan juhlia?



Ihana asu! Skottiruudusta olen pitänyt lapsesta alkaen.
VastaaPoistaEn katsonut linnan juhlia, mutta voisin katsoa presidenttiparin haastattelun, jos sen Areenasta helposti löytää.
Mukavaa talvipäivää! <3
Skottiruutu on klassikko ❤️ Minulla oli kauan sitten mustavalkoruudullinen "kiltti" jota pidin vuosikaudet. On ollut myös skottiruudullisia paitoja.
VastaaPoistaMe olemme muutamana vuonna nyt vilkaisseet, kun jossain vaiheessa vapaus ja itsenäisyys alkoivat saada uuden arvon, maailman sotien tultua lähemmäs.
Samoin sinulle, täällä on sen verran lunta että maisema on kaunis.
Tuo joulupusero on kiva.
VastaaPoistaKiitos Hannele ♥
PoistaTuli seurattua iltayhdeksästä lähtien Linnan juhlia ja sitten vielä jatkot.
VastaaPoistaMeilläkin on Turussa valkea maa. Illalla tein jopa lumityöt koiralenkin jälkeen.
Te valvoitte myöhään. Minä menin nukkumaan jo puoli 9.
PoistaEi olisi minulta onnistunut illalla lumityöt eikä mikään muukaan.
Hyvä sinua! Mutta tänä aamuna nousin klo 4, hyvä minuakin, hah hah!
Joli ensemble !
VastaaPoistaLes petites lanternes sont adorables ainsi que les bols !
Bon weekend !
Anna
Merci Anna. Rouge et vert foncé ❤️💚
PoistaIl y a beaucop de noël dans les grands magasins 🎅🏼 en décembre.
Bon weekend â toi aussi!
Skottiruutu on aina jos ei huippumuotia niin ajaton kuitenkin. Minullakin oli joskus minihame......:)
VastaaPoistaMinihame onkin skottihenkinen kun ei tarvita paljon kangasta 😀😎
PoistaOttaisin samat lyhdyt, kuin sinä :)
VastaaPoistaMekin soitettiin paikallisessa itsenäisyyspäiväjuhlassa Fendante Astivo, tai jotain sinne päin ;D
Katsoin linnan juhlia, kunnes tajusin, että lankani loppuu kesken! Syöksähdin peukkuskille ja hain lisää lankaa. Kättely jatkui edelleen.
Fendante Astivo - 😀😅😂
PoistaMahtavan ihania nuo sinun soittokeikkasi ♥
Kauniin jouluiset vaatteet! Katsoin hetken linnanjuhlia ja ahdistuin. Enimmäkseen kai siitä määrästä rahaa, jota juhliin asuineen on käytetty. Kinkkukin jäi bingossa yhden numeron päähän, pyh. Olen tänään menossa pikkujouluihin, jossa tarjoillaan ruokaa sekä livemusiikkia. Mukavaa lauantaita!
VastaaPoistaIsot rahat tuolla varmaan liikkuvat, onneksi vain kerran vuodessa. Tai mistä me tiedämme miten paljon siellä sikaillaan 🐷 Mutta semmoinen ajatus minulle tuli rouva Stubbin suomea kuullessani että kyllä on opiskellut ahkerasti se tason saavuttaakseen 🌹
PoistaKivoja pikkujouluja sinulle ♥ Ehkäpä siellä on kinkkua ja mukavaa seuraa.
Löysit hyvät jouluiset vaatteet tunnille.
VastaaPoistaKättelyjä en jaksanut katsoa, mutta haastattelut ennen ja juhlan aikana katsoin. Oli kauniita pukuja ja sitten vähän omituisiakin.
Siinäkin mielessä hyvät vaatteet että voi ottaa small talkia väreillä punainen ja vihreä, rosso e verde 🌹
PoistaKatselimme hetken kättelyjä ennen kuin alkoi pitkästyttää. Kättelijoiden joukossa oli jokunen tuttu.Pari aivan upeaa leninkiä. Myös hienoa nähdä Lapin asu.
Täälläkin tuli juhlat katsottua! Sinullahan on hienot pikkujouluvaatteet. Noista lyhdyistä minäkin ottaisin mieluiten peuran! 🦌
VastaaPoistaOn mahtavaa että Suomen kansa pääsee osallistumaan itsenäisyyspäivän viettoon kotoa käsin. 🌹 Peura-lyhty olisi ihastuttava vuoden ympäri jos siitä kuusesta saisi joulukoristelun pois ja siinä olisi vain peura metsässä. ♥
PoistaAika ihana tuo villatakkisi jossa koirat.Katsoin juhlat ,hienoja asuja,ja mietin että taitaa olla aika kamalaa kätellä noin monta ihmistä.
VastaaPoistaKiitos Jael. Villatakki taitaa olla ostettu Pierre Cavallosta. Ostin sieltä aikanaan aika monta neuletta.
PoistaVoi sanopa muuta! EIkä se pelkkä kättely vaan toivotuksen hokeminen, hyvää itsenäisyyspäivää on kauhean pitkäkin, helpompi olisi hyvää vappua 😀
Kivat asut, jotka sopivat hyvin jouluun. Skottiruutuinen hame on klassikko. Minullakin on sellainen ollut. Pukisin edelleen, jos kaupassa tulisi vastaan.
VastaaPoistaYleensä tulee linnan juhlat katsottua, mutta nyt jätimme väliin. Lehdet ovat pullollaan kuvia ja juttuja tapahtumista, joten en varmaan jäänyt mistään paitsi.
Kiitos tuosta viimeisen kappaleen sanaväännöksestä. Nauratti. Tuli lapsuus mieleen, kun silloin noita sanaväännöksiä harrastettiin erityisen paljon.
On se ajaton vaate. Minulla on ollut tuo hame vuosikymmenet. Ei ole kaupoissa näkynyt pitkään aikaan. ♥
PoistaTosiaan, nettilehdistä olisi voinut lukea, mutta ei tullut mieleen.
Heh, sanaväännökset ovat riemastuttavia. Puhuimme lapsina japaniakin, tyyliin "hajosiko monosi?" hah hah!
Kiitos kommentista!
Kiva, jouluinen asukokonaisuus. Minullakin on ollut joskus skottiruutuinen minihame.
VastaaPoistaLinnanjuhlia en katsonut lainkaan.
Kiitos sanoistasi 🌷 Skottiruutu on miellyttävää. Minulla oli joskus tuohon punaiseen kivasti sopiva valkoinen neulepusero.
PoistaKyllä menisi oppi päähän ja ilolla katsoisi ja kuuntelisi noin ihanasti pukeutunutta opettajaa!! Linnanjuhlia ei maltettu katsoa.... puuhasteltiin pikkumaalareiden kanssa yllätystä pyöreitä täyttävälle äidilleni... en ole katsonut moneen vuoteen ja oli kyllä ilahduttavaa, ettei telkku ollut auki edes tyttären luona, jossa Itsenäisyyspäivää vietimme. Kunnioitan sotiemme veteraaneja, pappani oli yksi heistä... arvostan todella itsenäisyyttä, mutta jotenkin juhlat "pukuarvosteluineen" ovat niin kaukana siitä työstä, joka itsenäisyytemme eteen on oikeasti tehty ja koettu!
VastaaPoistaKiitos Repolainen 😀
PoistaHyvin puhut juhlasta ja veteraaneista ja pukuarvosteluiden osuudesta. Toivottavasti veteraaneista pidetään muutenkin huolta kuin kerran vuodessa tunnustusta antamalla. Nyt tuli uutta miettimistä... 🙃