Translate

maanantaina, huhtikuuta 07, 2025

Viehättäviä veijareita ja huijareita


Älykkäästi kirjoitetut vuorosanat, niistä annan plussaa. Päähenkilö on viehätysvoimaansa luottava menevä poikamies, melkoinen veijari ja viettelijä. Arvelin että elokuva olisi ollut tyhjänpäiväinen, mutta ei se ollutkaan. Siinä punnittiin lopulta mikä elämässä on merkityksekästä. Hyviä näyttelijöitä. Katsomisen arvoinen, jopa kahden. 



Tästä elokuvasta pidin vielä enemmän. En lukenut esittelyä tarkkaan takakannesta. Laitoimme filmin pyörimään ja mitä ihmettä! Se oli ranskaksi 💗 Mon Dieu! Iso yllätys. Mahtava bonus. 

Veijarimaiset juonenkäänteet ja temput ja tilannekomiikka viihdyttivät. Sitten tuli toinen iso yllätys. Pääosan esittäjäpari tanssi Dirty Dancing - leffan kuuluisan rutiinin, jonka siinä esittää Patrick Swayze. Tämän elokuvan heppu tanssi sen erinäköisesti koska on laihempi ja kevyempi, arvioin, mutta hieno oli, fantastique! 

Elokuvan jälkeen tuli lisä-yllätys kun mieheni mainitsi että Vanessa Paradis on laulaja. En häntä tunnistanut, mutta muistan hänen hittinsä Joe le taxi jonka hän lauloi tosi nuorena lapsellisella äänellä, viehättävästi. Kuuntelin YouTubesta.  


Kylmää vielä tällä viikolla.


Mutta kevät on selvästi alkanut.


Krookuksia.   


Nurmikossamme, jos sitä voi siksi nimittää. 


TÄLLÄ VIIKOLLA


* Kampaajakäynti

* Ranskan opetusta

* Kevätsiivousta

* Tanssitunti

* Suomen tehtävien suunnittelua

* Vapaa-aikaa





 

10 kommenttia:

  1. Alfien olen katsonut, tykkäsin, Jude Law:ssa on karismaa. Toinen filmi on tuntematon. Pidän kyllä romanttisista elokuvista( Englantilainen potilas, aah)mutta käännyn ennemmin scifin ja kauhun puoleen😂 Ihanaa että krookukset jo kurkistaa, ne eivät näytä koleudesta välittävän. Mukavan kuuloinen viikko sinulla tulossa, tuo ranskan tunti💗 Mukavaa viikkoa🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On karismaattinen näyttelijä. Kyllä. Me katsomme aika paljon romanttisia leffoja mutta Englantilaista potilasta emme ole nähneet. Puoliso luku ennen hurjasti science fictionia mutta on tainnut lopettaa. Kauhua en enää kestä enkä väkivaltaisia poliisisarjoja, ehkä niiden aika vielä palaa. Katsotaan 🙂 Mukavaa viikkoa sinullekin. ☘️💚🍏

      Poista
  2. Sinulla on mielenkiintoinen viikko menossa! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, ja pitkästä aikaa runsaasti vapaa-aikaa 💕

      Poista
  3. Mikä se hyasintin näköinen kukkanen on? Kumpikaan leffa ei ollut tuttu, yllätys? 😅
    Viikonjatkoa!
    (Olen ehkä menossa tänään käymään ent. työpaikallasi, jos saisin aiempaa paremman "saaliin"..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista sen nimeä, naapurin puolelta on meille levinnyt.
      Ei ollut minullekaan tuttuja leffoja ennen kuin ne kirppikseltä poimin ☘️
      Pidetään peukkuja että saat saalista. Kerran korona-aikaan siellä oli älyttömät määrät suklaavanukkaita, minullekin tuputettiin 10 kappaleen laatikko, kun talossa ei ollut juuri muita kuin minun suomenryhmäni. 🤎

      Poista
    2. Oli näemmä eri aika, kuin silloin viimeksi (silloin pe). Paikka oli jo tyhjä.....

      Poista
    3. Harmi. Se tieto olisi varmaan ollut netissä. Parasta yrittää tarkistaa seuraavalla kerralla 🍎

      Poista
  4. Jude Law on todella ihana näyttelijä, oikea hurmuri. Mieheni ei tykkää romanttisista elokuvista, joten katson niitä yksikseni. Minulla on telkkari makkarissa ja miehelläni olohuoneessa. Olen seurannut nyt Voiceakin, sillä siinä on tutun tyttö laulamassa. Ihanaa, kun on upea lauluääni.

    Kampaajalla olisi kiva käydä, mutta annan hiusten vielä kasvaa ja laitan välillä hennaa väriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on hyvä systeemi. Meilläkin miehellä on kellarikerroksessa oma TV niin voi katsella urheilua ja mitä tykkää kun minä menen aikaisin illlalla nukkumaan.

      Kävin juuri kampaajalla, kivaa oli 💕

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊