Translate

lauantaina, elokuuta 30, 2025

Shakespeare lähtee kirppikselle ja tontulle nimi (äänestys)

 

Kodin kirjahyllyn arvoteos, voisi ajatella, Shakespearen kootut teokset. Opiskeluaikana hankittu. Olimme molemmat englannin opiskelijoita, puoliso ja minä. Kirja on painettu pienellä tekstillä jotta on saatu kaikki mahtumaan. Ei sitä enää ponnistelematta näe. Lähteköön kierrätykseen. 


Tiiliskivi.


Kuolinvuosi 1616. Onko hänen haamullaan minulle jotain asiaa kun hämmästyttävän usein tulen katsoneeksi puhelimen näytön kello juuri 16.16. ?


Tuottelias kirjoittaja, eikä mitä tahansa potaskaa suoltava, vaan älyllistä, oivaltavaa, hauskaa tarinaa punova, ja runosuoneltaan pulppuava. Teoksesta voi luopua, sillä netissä on yllinkyllin Shakeapearesta tietoa, aina käytettävissä. Kaikki lukunäytelmät olemme vieneet kierrätykseen mutta DVD:nä on vielä näytelmä The Merchant of Venice. (Venetsian kauppias) 


Muistojen hame. Kivat napit, taskut, tummansininen. Pidin sitä usein 90-luvulla. 


Minulla oli silloin paljon muutakin tummansinistä, todella paljon. Hame on hyvässä kunnossa edelleenkin, mutta ei mahdu. Vyötärö kadoksissa. Olen muitakin hameita ja paitoja pistänyt kierrätykseen, mistä on seurauksena valtaisa määrä vapaita vaatepuita. Harvinaista, mutta ilahduttavaa. 


Tästä kassista päätin viimein luopua vaikka yhden kuorman kohdalla aikaisemmin kaduin. Käytin sitä sitten kokeeksi, mutta havaitsin hiukan liian pieneksi, vain yksi sivulokero, ei pysy pystyssä omin voimin... Menköön vaan. Punainen risti saa toivottavasti lahjoittamamme tavarat kaupaksi ja voi auttaa vahäosaisia.

VITSI 

Pelikaani, tukaani ja vegaani menivät baariin... Mitenkähän se jatkuu?


PÄIVÄN FILOSOFIA

Kauas on pitkä matka.


KALENTERI

Kuunvaihde. Luonto on ihanan elinvoimainen. Sadonkorjuun aika. Kesän joutilaisuus väistyy. Velvollisuudet lisääntyvät. Harrastukset ja kurssit alkavat. 

Voi taas nautinnolla syödä keittoja ja pataruokia, juoda punaviiniä aterialla, suklaata jälkiruuaksi.


Syystöitä puutarhassa.

Yritän miettiä nimeä tontulle. Mikä olisi hyvä?

1. Sebastian
2. Ludwig
3. Emil
4. Muu, mikä?



28 kommenttia:

  1. Bonjour Rita,
    Ravie de visiter votre blog. Quelques fois il est nécessaire de faire du tri dans nos possessions et de les donner à des associations caritatives qui sauront en faire bon usage.
    J’appellerais l’elfe : Émile.
    Merci de votre visite et commentaire.
    Hélène 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bonjour Hélène ☘️
      Oui exactement et nous avons toujours trop de choses dans les armoires.
      Émile en français me plait beaucoup.
      Bon dimanche 💛 C'est le dernier jour d'août.

      Poista
  2. En keksi, miten vitsi jatkuisi. Äänestän Emiliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emil on kiva nimi tontulle. 🌻

      Pelikaani sanoi:
      "Tukaani,
      tule mukaani" 😀

      Poista
  3. Harmi kun hame ei enää sovi, on niin tyylikäs. Mutta noin tahtoo vaatteille käydä. Päivän filosifiaksi voisin minä sanoa että "Persaukiselle on kaikki kallista". Anteeksi kiroilu, mutta noin sanoi isäni aikoinaan kun harrasti pienimuotoista kirpputorimyyntiä. Kaksi vanhempaa naista kierteli hänen myyntipaikkaansa, menivät pois ja tulivat taas takaisin. Olivat kiinnostuneet jostain tavarasta joka maksoi euron. He pyörittelivät tavaraa käsissään , mutta tiotesivat sen liian kalliiksi. Isäni suivaantui ja kysyi ottavatko he sen jos hän maksaa heille euron. Naiset nakkelivat niskojaan ja lähtivät. Siihen isäni totesi tuon lauseen. En tiedä kuulivatko naiset sen, mutta voi olla etteivät enää koskaan tulleet isäni myyntikojulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kumma ilmiö kun vaatteet kutistuvat kaapissa. 👚👕👗

      Hyvin isäsi kuittaili kitupiikeille. Euro on pieni raha ja kirpparimyyjät ovat nähneet paljon vaivaa tavaroiden järjestelyssä ja paikalle roudaamisessa yms. Vähän toivoisi kunnioitusta. Olen aikanaan ollut muutaman kerran kavereiden ja mieheni kanssa myymässä. Tinkiminen toki kuuluu asiaan mutta kohtuus kaikessa. 🍎

      Poista
  4. Nyt kun tiiliskivestä päästiin, ehdotan sen muistoksi nimeä: William. Ehkä se rauhoittaisi hänet kummittelemasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ehdotus ☘️ Mutta mitä jos hän innostuisi kummittelemaan lisää 🤔

      Poista
  5. Ihan on Emilin oloinen pikkutonttunen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Emililtä alkaa vaikuttaa... ☘️

      Poista
  6. Sanonnat ovat hauskoja ja niitä pitäisi viljellä enemmän.
    Tonttu näyttää ihan Elmeriltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän sanonnoista. Alan viljellä enemmän 🙂
      Elmeri on kiva ehdotus ☘️

      Poista
  7. Minustakin William eli Wille sopisi hyvin nimeksi pikku tontulle.
    Tykkään myös tummansinisestä. Kaapistani löytyy tummansinisiä takkeja ja housuja, villatakkeja, t-paitoja, kenkiä ym. Tummansiniseen sopii rinnakkaisväriksi hyvinkin säpäkät värit mm. oranssi ja keltainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mainio ehdotus ☘️

      Minulla on myös edelleen paljon tummansinistä, vaikka ei niin paljon kuin ennen. Yhdistän aika usein pinkin kanssa, joskus turkoosin tai vaaleansinisen.

      Poista
  8. Katriina10:17 ip.

    Pelikaani voitti pelin. Onni olisi hyvä nimi tontulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä sanaleikki ja Onni on kiva ehdotus 💕

      Poista
  9. Puikoillanikin on hyvä ehdotus, ehdotan Wili- tonttu. 😂.
    Baariin meni myös kannibaali ja söi hyvällä ruokahalulka uo 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wili on kiva ehdotus ☘️

      Hah hah, kannibaali kokeili siinä samalla vegaania ruokavaliota. 😀

      "Kannibaali söi ranskalaiset ja puolet kokista." 😉😀

      Poista
  10. En minäkään keksi, äänestän tontun nimeksi Sebastian koska se on kaunis nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Sebastian on kaunis nimi 💚

      Poista
  11. Onpa kaunis hame! Meillä on paljon pieneksi jääneitä tai muuten tarpeettomia vaatteita ja nyt on lähistölle avattu diakoniajärjestön tori, jonne olen vienyt jo yhden kassillisen. Jippii!
    Pihatonttusi on veikeän näköinen. Ehdottamistasi nimistä valitsisin Emilin, mutta kun katselin tonttua, tuntui että hänen nimensä on Hannu. :)
    Ihanaa pian alkavaa syyskuuta! <3

    VastaaPoista
  12. Hieno juttu että pääset kierrättämään noin mukavasti. ☘️
    Hannu sopisi myös hienosti; Hannu pihassa hipsii. 🙂
    Mahtavat syysenergiat eikö totta? Hyvää kuunvaihdetta!

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Thank you Linda. Now I have donated the to charity 💕
      Have a beautiful new week 🌻

      Poista
  14. Minä taisin nähdä sielun silmin jo baarista jatkot...., siellä soi Tsingis Khan (Frederik) ja böördit innostui kovin, vegaanikin ihmetteli tovin.... joukkoonko sovin...
    Tontunkin sitten hilpeänä Frederikkinä näin... villiksi puskissa innostuu (vaikka niin kiltiltä näyttää)... voimakeinoja tai ääntä tarvitessa käyttää - siis oiva vahti ja tarvittaessa kova tahti!! Kuinkahan levoton tästä viikosta tuleekaan, kun varhainen maanantaiaamukin jo tältä kuulostaa.... sykettä siis syyskuuhusi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah hah 😀 Fredrikki taitaisi sopia baariin portsariksi.
      Syyskuu synnyttää sinussa säkeitä 🌻 Upeaa.

      Poista
  15. Minä olen myöskin luopunut isosta määrästä kirjoja. Aloittaminen oli vaikeaa, koska pidän kirjoista. Vielä olen säästellyt sellaisia kirjoja, jotka olen saanut lahjaksi. Ehkä niistäkin luopuminen on vielä edessä.

    Minä kannatan tontun nimeksi myöskin Williamia, tiiliskivestä luopumisen muistoksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloittaminen on kauheaa, mutta kun alkuun pääsee ja huomaa lisääntyneen tilan intoutuu lisääkin karsimaan. 🌼
      William on hyvä ehdotus 💚

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊