Translate

torstaina, elokuuta 28, 2025

Siskonmakkarakeittoa, syksyn tuloa pihassa ja elokuvia


Mies teki maukkaan keiton yhtenä pilvisenä tuulisena päivänä kun ilma ei ollut lämmin. Keitto maistuu sellaisena päivänä monta kertaa paremmalta kuin kesäkuumalla. Vihreät tuoreet yrtit unohtuivat tällä kertaa. Ruohosipulia olisi voinut hakea pihasta, mutta eipä nyt haettu.

Mitä laitatte siskonmakkarakeittoon "koristeeksi" jos mitään? Tilliä, persiljaa... ?



Puun kokoinen syyshortensiamme on saavuttanut hattaramaisen valkopinkin olemuksensa. Hurmaava. 



Myös uusi tänä kesänä ostamamme astiataimi on osannut muuntautua kauniiksi kuin morsian. Se on toisella puolella tonttia kuin isompi mutta ne näkevät toisensa ja voivat tervehtiä pihan poikki.


Se oli tämän näköinen heinäkuussa.


Kiinanlyhty (lyhtykoiso) ei ole paljon kehittynyt eikä kasvanut mutta toivon kovasti että se tekee hyvät juuret ja leviää.  


Alppiruusussa on runsaasti uutta kasvua.



Jos olisi ollut hyvä elokuva muistaisin sen paremmin, mutta paha kyllä en muista paljonkaan. Drea de Matteosta pidän. Hän ei kuitenkaan ollut pääroolissa. Ranskalaista näyttelevä mies on oikeasti ranskalainen, mikä on valtava plussa. Toinen plussa oli että sai nähdä jonkin verran Pariisia. 


Miellyttävät näyttelijät, jännittävä tuonpuoleista sivuava juoni, orastavaa romantiikkaa, joka lopulta puhkeaa kukkaan. Oikein mukava leffa. 

Eilen näimme hauskan ruotsalaisen elokuvan, mutta siitä myöhemmin, samoin kuin oopperasta, jota katsoimme ja kuuntelimme DVD:ltä. Kirpparilöytö.

BUSSISSA KOETTUA

Aamulla bussissa tuntui lehahduksena maahanmuuttaja-opiskelijoitteni (arabit, kurdit, somalit) mausteiden ja paistinrasvojen tuoksu joka on tullut minulle tutuksi vuosien aikana. Tuoksu tuo mukanaan hyviä muistoja ja kivoja ajatuksia. 

Keskiovi ei auennut kun pysähdyimme ja olisi pitänyt päästä ulos. Tätä seurasi huudahdus "Hei avaatsä tän?) Aina jään ihmettelemään puuttuuko tuosta jotain. Tilanne on yhtäkkinen, tapahtui kerran minullekin ja oli reagoitava äkkiä. Totesin tilanteen ratkettua, ja aivoituksiani kelattuani, huudahtaneeni "Kuljettaja, avaatko keskioven?" Ja kiitinkin. Ei tarvinnut itseään hävetä tai soimata. Helpotus. 

Kerran istuin bussissa vastaavan tilanteen aikana. Pariskunta, mies ja nainen, alkoivat kiroilla suureen ääneen ja sättiä kuskia, kunnes ovi lopulta aukesi. Tyypit ulos, ja  jatkoivat raivoamistaan kävellessään vihaisina poispäin. Ovimekanismissa oli vikaa, minkä kuski minulle onnettoman näköisenä kertoi kun varmuuden vuoksi omalla pysäkilläni poistuin etuovesta. 

PÄIVÄN MOTTO

Ei keihäs lennä ellei sitä heitetä.

Ihana lämmin auringonpaiste. Mukavaa päivänjatkoa! 

26 kommenttia:

  1. Ai kun kiva ajatus, että kasvit tervehtisivät toisiaan. Kuvittelen nyt meilläkin tapahtuvan niin. Kun yönpimeys haihtuu eri puolilla pihaa olevat kasvit nyökkäilevät ja heiluttavat oksiaan toisilleen toivottaakseen " hyvää tätä päivää".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän täydensit minun ajatukseni hienosti 💚
      Nyt katselen joka päivä heiluvatko vai ovatko levossa 🌿
      Sinullekin hyvää tätä päivää!

      Poista
  2. Minä en ole koskaan tehnyt siskonmakkarakeittoa. Kääks, vaikka toki olen syönyt ja tykännyt. Kaunis tuo hortensia. Minulla valkoinen vielä ja odotan tuota värin vaihtumista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lidlissä siskonmakkara usein tarjouksessa, siksi sitä suosimme. 🙂
      Kyllä siellä pohjoisemassakin kohta alkaa hortensia väri vaihtua 💕

      Poista
  3. Keitot ovat tosi hyviä ja niitä tulee tehtyä aivan liian harvoin. Kasvisvuokia teen sitten sitäkin enemmän, eli ihan joka viikko. Teen ison vuoallisen ja siitä syökin sitten useampana päivänä.
    Kauniisti kukkiva syyshortensia ja kivat bussimuistelot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvisvuoka on ihana ajatus, meillä yleensä kanaa joukossa 😀
      Kiitos Vuokko 🌸

      Poista
  4. Siskonmakkarakeitto on lempiruokiani. Teen sen yleensä valmiista keittojuureksista (ei pakasteesta) ja niissä on aina mukana hiukan persiljaa, joten sen olen laittanut "kaunistukseksi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli pakastevihannekset, pitääkin vinkata kotikokilleni että voisi toimia toisinkin 🙂 Persilja on ihanaa, italiassa on sanonta että se sopii kaikkeen. 💚

      Poista
  5. Hei tuo elokuva on hyvä "jos se vain olisi totta" olen sen katsonut.
    Voi juku siskonmakkara. Miten ihmeessä se makkara on ollut minulle kuin mörkö.
    Töissä välillä pitkin hampain söin sitä, ottaen vain yhden makkaran heh!
    Mutta mies tykkää ja teki myös oikein hyvän sopan ja kappas niin söin minäkin.
    Ihme ennakkoluulo välillä ruokin suhteen.
    Mutta tunnustan en ole itse tehnyt vielä soppaa siskonmakkarasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin olimme nähneet sen mutta niin kauan sitten että emme enää muistaneet, mainiota 🙂 Heh, siskonmakkarakeitto oli meidän kummankin inhokki lapsena! Jeps, en minäkään ole sitä itse tehnyt, kun mies tykkää kokata.

      Poista
  6. Siskonmakkarasoppa ainoa mitä en koulus voinu syödä, piti istua siinä välitunninkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin, en minäkään pitänyt siitä lapsena. 😀
      Näin voi maku muuttua.

      Poista
  7. Beautiful photos, Rita. The soup looks delicious 😋 Warm greetings from Montreal, Canada❤️ 🇨🇦

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Linda 🌻 Warm soup is so nice when the weather is no longer warm. Thank you for coming out of your lair to greet me 🦁 Have a great day!

      Poista
  8. Minä lisään makkarakeittoon pussillisen pakaste keittojuureksia, tosi on että kylmällä säällä keittoruoka maistuu paremmin! 😂
    Aiettä nuo syyshortensiat on kauniita .inulla ei ole yhtään mutta ihailen kun näen! 🍁🌻🌼🌷 Kivoja havaintoja bussissa! 🤭🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakastejuurekset mekin lisäsimme, ne ovat kätevät. 🥕
      Yllätyin hortensian helppoudesta ja halpuudesta, iso astiataimi maksoi vajaan 20 euroa. Vanha syyshortensiamme oli jo pikkupensaana täällä kun muutimme (1995). 🌸🌼🌺

      Poista
  9. En ole koskaan syönyt siskonmakkarakeittoa, mutta nakkikeittoa olen syönyt. En ole syönyt prinssinakkejakaan enkä mustaa makkaraa. En tykkää makkarasta, mutta makkara on hauskan kuuloinen sana. Oulussa on Makkarakangas niminen kaupunginosa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkarakangas hih 😀 Helsingissä on Makkaratalo.
      Suomen opiskelijani oppivat yleensä helposti sanan makkara.
      Tapolan mustamakkara on ihanaa 🍎 Nytpä menee ostoslistalle!

      Poista
  10. Belles fleurs !
    Rien de mieux qu'une bonne soupe ! J'en mange tous les soirs ;)
    Le film avec Reese est en fait un très bon livre !
    Bon weekend !
    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oui, les soupes sont si bonnes, en particulier quand il fait froid.
      Presque sans exception, je trouve que le livre est toujous meilleur que le film. 📗
      Merci pour le commentaire et bon weekend 🌺

      Poista
  11. Nam! Siskonmakkarasoppa on mun lemppariruokaa😋Kiva kun oli ekana kuvana😊Laitan milloin mitäkin, tilliä tai persiljaa, tai ruohosipulia.
    Motto osu ja upposi😂
    Oikein ihanaa elokuista viikonloppua!💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sun lempiruokaa? Hih kun hauskaa. Tilli, persilja tai ruohosipuli, pitää muistaa seuraavalla kerralla. Nyt jäi laittamatta. 🌱☘️🍀
      Motto on kuin poliitikon puhetta 😀 mutta siitä voi silti löytää viisaan ohjeen.
      Hyvää kuunvaihdetta!

      Poista
  12. Huikeita hortensian hattaroita - melkein söisin, mutta siskonmakkarat...
    pahoitteluni - ne on kokematta... kouluaikaan ei vielä ollut, opiskellessa oli vaihtoehtoja ja aina ne vaihtoehdot voitti... Ukkokulta ei ole koskaan tykännyt mistään keitoista, vasta nyt varttuneempana saanut hänet alkukeittoina "aurinkokeittojani" syömään - mutta niiden päälle on oltava oikeaa ruokaa. No, sentäs kalakeiton ja yhden kanakeiton tulkitsee ihan ruoaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska ajatus että ukkosi on nyt "varttuneempi" 🙂
      Kyllä miehet tarvitsevat oikeaa ruokaa 😀
      Kivaa tätä päivää!

      Poista
  13. Meillä syödään aika harvoin siskonmakkarakeittoa, kun pari perheestä ovat päättäneet olla tykkäämättä siskonmakkarasta. Minä tykkään siitäkin. Lohikeittoa lukuunottamatta meillä on sellaista ongelmaa, että keiton päälle ei ole mitään tuoretta vihreää laitettavaa ainakaan talviaikaan. Kesällä yrttiruukusta voi jotain napsia keiton päälle. Minusta lipstikka sopii siskonmakkarakeittoon todella mukavasti.
    Talvella keittomme ovat vihreästä paljaat. Kukaan perheessämme ei erityisesti pidä persiljasta, joten turha siitä on kaupassa mitään maksaa. Osa perheestä on samaa mieltä myös ruohosipulista, joten ei sitäkään ei kannata ostaa :) Joten keiton päälle tulee harvemmin tulee mitään. Joskus ripottelen kuivattua kirveliä, kun se on aika mieto perusmauste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin muistaa tuo lipstikka. Ja kirveli. Meillä ei ole kumpakaan. Siskonmakkarakeitto on kyllä hyvää ilman yrttejäkin.

      Talvella laitamme joskus kalakeittoon kuivattua tilliä.

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊