Loistavasti ideoitu. Luukku 18 ja sen alla luukku 19. Osasin hiukan aavistella että ne olivat yhteydessä toisiinsa.
Ja toden totta, niin olivatkin.
Saimme myös kiinalaisen vuosikalenterin
ja kotona tehtyä riisiviiniä,
joka maistuu limonadilta.
Tästä otin kuvan ja pistän sen joulutervehdykseksi Facebookiin. Hih, meillä oli lounaan ohessa tuollaisia pitkiä kapeita porkkanoita. Ne ovat maukkaita kun ne keittää kuorineen. Meillä oli myös porkkanalaatikkoa ja maksalaatikkoa. Nuudeleita ja bolognese. Tässä on syöty suomalaista jouluruokaa ja italialaista, kuten tavallista.
Syöttekö jouluruokaa vasta jouluna vai aikaisemmin?







Minä olen konservatiivijäärä ja syön jouluruokaa vasta aattona. Tänään jouduin lipsumaan työkeikalla periaatteestani ja söin nokareet porkkana- ja lanttulaatikkoa sekä rosollia, jota meidän pöydässä ei ole.
VastaaPoistaMinä en välitä rosollista mutta puoliso tykkää. "Konservatiivijäärä" on niin mainio nimike että sinun pitäisi painattaa se käyntikorttiin 😀
PoistaIhanat joulukortit, suloinen tuo kettukortti ja alimmainen.
VastaaPoistaMeillä aattona syödään ensimmäinen jouluruoka ja popsitaan joulupäivinä.
Sitten joulujen jälkeen tekeekin mieli jo normi ruokaa.
Ihanaa joulun aikaa sinulle!
Kettukortti ja aasikortti ovat kovasti minunkin mieleeni ❤️
PoistaHyvä noin koska joulun jälkeen ei enää taida kauan saada esim. lanttulaatikkoa kaupoista. Se mielessä me syömme joululaatikoita jo ajoissa ja useilla aterioilla. 🙂 Ovat nyt aika edullisiakin.
Kohta se joulu koittaa, Hyvää joulua teidän porukalle🎄🥰🎅🏼
Onpa oivaltavat kalenteriluukut ja veikeä aasikortti! 😀 Jouluruokaa syödään vasta aattoiltapäivällä. Tänä vuonna ostettiin kinkut hyvissä ajoin, niin ei tarvinnut ajaa koko kaupunkia läpi niin kuin viime vuonna. 😄 Kaikki jouluruuat on hankittu lukuun ottmatta salaattivärkkejä sekä saaristolaisleipää ja limppua Prisman leipomo-osastolta. Ne on olleet luottoleivät jo vuosia. 😋
VastaaPoistaTeillä onkin juhlaruuat jo hyvin ajateltuina ja hankittuina 🤎 Viime tipan hermoilut eivä ole ollenkaan kivoja. Hyvä kun sanoit, menen laittamaan joululimppua ostoslistalle 🥰
PoistaDear Rita, what a wonderful post! I love all your photos! I sometimes eat "Christmas food" different times in the year. I am referring to turkey, vegetables, cranberry sauce, stuffing and gravy. I eat this when I feel in the mood for it. Not often, but say about 3 or 4 times a year. :)
VastaaPoistaThank you for your kind words 🥰 I can't see why one couldn't eat turkey and gravy all through the year 😀 ... well. perhaps not too often.
PoistaOlen kyllästynyt jo torttuihin, pipareihin ja glögiin. Joka joulu käy samalla tavalla. Jouluruokaa syömme vasta jouluna. Mies kinkkua ja minä uunilohta. Laatikoita on useampaa sorttia ja salaattia ja rosollia, mitä täällä sanotaan sallaatiksi. Porkkana on herkullista keitettynä, varsinkin kun keitinveteen ei laiteta suolaa. Sama perunoiden kanssa.
VastaaPoistaMe joimme glögiä vain yhden satsin joulukuun alussa. Se siis hoidettu 😀
PoistaTortut vielä leipomatta ja syömättä koska pakastin on aika täynnä.
Ei tulisi mieleenkään laittaa suolaa keitinveteen. Porkkana on mielestäni parasta uunissa paistettuna 🥕 mutta hyvää keitettynäkin.
eihän me enää usein porkkanoita kuoritakaan, perunalohkot uunis syärään kuorineen.
VastaaPoistaJust noin uunissa niin herkullista 🤎
PoistaJouluruokaa jouluna, ettei ennen joulua ehdi kyllästyä. =D
VastaaPoistaViisasta 🌷
Poista