Translate

lauantaina, tammikuuta 10, 2026

Etukäteisvalmistelut kannattivat, jäi aikaa seurusteluun


Sukulaisperhe oli tulossa kyläilemään. Heillä on 1-vuotias tyttö, jonka olemme viimeksi nähneet kesällä, kun hän oli vielä vauva. Teimme suunnitelmia ja valmisteluja, siivosimme ja mietimme helpon ruuan, jotta voimme keskittyä seurustelemaan ja tutustumaan tyttöön  niiden muutaman tunnin aikana, joka vierailulle oli varattu. 


Sopivasti leluja, ei liikaa. 


Kattaus valmiiksi, itsepalvelu keittiöstä pöytään.
Lapselle oli mukana syöttötuoli ja omat eväät.
Meidän viinirypäleemme viehättivät häntä kovasti.
Uskomaton määrä upposi puolikkaina pieneen tyttöön. 
Hyvä ruokahalu.


Pehmopossun avulla toivotin lapsen tervetulleeksi ja hän kotiutuikin sillä keinolla hetkessä. Lapsen kanssa touhutessa en ehtinyt ottaa enempää kuvia, mutta kerron että söimme bolognese eturuuaksi ja jäätelöä jälkiruuaksi, kahvin kanssa porkkanakakkua ja suklaata.

Yksinkertaisuus on valttia ja vähemmän on enemmän. 
Mukava olisi tavata useamminkin mutta 
he asuvat aika kaukana.
Onneksi he tykkäävät matkustella. 

Tykkäättekö tarjota yksinkertaisen aterian vai monivaiheisen? 

14 kommenttia:

  1. Molempi parempi sanoisin vastauksena kysymykseesi. Lyhyeen käyntiin riittää simppelimpi kattaus. Kun istutaan iltaa pitkän kaavan mukaan, on kiva kun on monivaiheisempi ateria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja vieraat viihtyvät kauemmin kun on syömisessä ohjelmaa. ☘️ Laitan joskus "väliruuaksi" jonkun pienen lusikoitavan mössön, jolla pitkitän kokemusta 😀

      Poista
  2. Eipä tule nykyään tarjottua kotona kenellekään ruokaa. Aika simppelillä menisin, jos. Ihanat nuo vihreät tabletit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on se ruuan valmistus monivaiheisempi juttu 🥕🍗🍉
      Kiitti, hyvät tabletit tuli valittua. 🌿

      Poista
  3. Minä tykkään sekä yksinkertaisista että monivaiheisista aterioista :) Meitä kun on jo viisi henkeä ja jos kylään tulee toinen perhe, niin usein tulee valittua joku yksinkertainen menu, koska syöjiä on niin paljon. Meillä on edelleen ajoittain niin nälkäisiä nuoria miehiä, että he syövät kaksi aikuisen annosta kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on aina niin upeasti koostettuja kokonaisuuksia 🧡 Voin kuvitella nuorten miesten ruokahalun 😀

      Poista
  4. Nykyään myös suosittua että kaikki laittavat ruuat yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avokeittiössä se varmaan sujuisikin.
      Meillä on ystävien kanssa yleensä nyyttäriperiaate;
      kaikki tuovat kotoa siellä valmistamiaan kokkauksia tai leipomuksia 🍎

      Poista
  5. Beautiful photos, Rita! The colours on that book and elephant are amazing!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Linda 💕
      The elephant isn't your usual grey 🐘🙃😀

      Poista
  6. Hei Rita. Kaikki ok? Luulen, että täällä on erittäin kylmä. Täälläkin merenrannalla on kylmä, mutta kevät tulee pian ja me kaikki voimme paremmin. Lähetän sinulle halauksen Italiasta ja sydämellisen hymyn. 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sí, tutto bene, benone addirittura. Spero che anche tu stia bene.
      Abbracci con una sorrisa 🥰

      Poista
  7. Etukäteisvalmisteluissa KIRJA - että tykkään!!
    Ja kysymykseesi aterioista, niin ehdoton vastaukseni on; Tykkään tarjoilla ruokaa ja riippuu aina tilanteesta, määrästä se yksinkertaisuus... simppeliä ja nopeaa pitää aina olla tarjoiluhetkellä, sillä en halua menettää aikaa keittiössä kun on hyvää seuraa...
    Ja meillä on YKSI samanlainen ja saman värinen tabletti, sillä on kaverina keltaista, oranssia, viininpunaista jne. Ruskakattauksemme - sen keksi kauppa, kun ei mitään väriä ollut tarpeeksi, hih....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, ei tarvitse menettää aikaa yhdessäolosta kun on valmistellut tarpeeksi. ☘️ Monivärinen norsu ja teidän väriskaalanne piristävät kivasti totuttua harmaata norsuutta 🐘 😀 Me ostimme Prismasta 8 vihreää tablettia kun niitä oli joulun alla tarjolla. Pyöreä muoto on meillä uutta, kaikki entiset ovat suorakaiteen muotoisia. 🌀

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊