Translate

tiistaina, tammikuuta 13, 2026

Lämpimänä pysymisen taito ja terveelliset hedelmät


Tämänpäiväiset päällysvaatteeni. Tietysti puen hansikkaat ja korvalaput myös, ja talvikengät. Punainen on lämpimämpi väri kuin sininen. Laitan takin päälleni noin 5 minuuttia ennen ulos menoa jos on kylmä. Kuuma juoma auttaa, ja keitto lämmittää. Tänään on -5 astetta, ei ongelma suomalaiselle. 

Oletteko huomanneet elokuvissa kun päähenkilöillä on talvella pitkä kaulaliina mutta ei hansikkaita käsissä ja sitten he tekevät lumipalloja paljain käsin? 

Maahanmuuttajaoppilaani, esimerkiksi arabit, eivät ole tottuneet käsineisiin, eivätkä halua käyttää niitä. He eivät ole myöskään tottuneet lumeen, vaan liukastuvat ja kaatuvat. Ei kivaa, etenkään paljain käsin. 


Omena päivässä pitää lääkärin loitolla.


Syön joka päivä yhden omenan.


Kilo omenoita. Pink Lady Italiasta. Makeita. ❤️ 

Syöttekö paljon hedelmiä?

30 kommenttia:

  1. Minullekin on tärkeää, että ulkoillessa on lämmin olo. Käsien tai varpaiden paleleminen on erittäin ikävää.
    Takkisi on kaunis. Minä pidän myös punaisesta ja monta vuotta minulla olikin punainen villakangastakki, jonka olen kuluttanut loppuun. Hattu, yleensä talvella minulla pipo, joita olen kutonut monen värisiä, käsineeni ovat lapaset tai vanttuut ja pakkasilla kenkinä Kuomat. Hiihtokenkinä käträn lämpösaappaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista ❤️ Punainen takkini on aika vanha, kallein koskaan ostamani takki. Haloselta. Hyvälaatuinen, toivon että kestää vielä kauan. Kiva kun sinulla on itse tehtyjä neulomuksia. ♥ Sympaattista kaikki mitä kerrot. Tarvitset lämmintä ylle siellä pohjoisessa. Pysyhän lämpimänä.

      Poista
  2. Sinulla on kaunis takki. Punainen on lempivärini.
    Olen ihmetellyt elokuvissa ja tv-sarjoissa ihmisten talvipukeutumista jo pitkään. Takki on aina auki ja pipokin saattaa olla päässä. Lumihangessa tarvotaan lenkkareissa tai pikkukengissä ilman käsineitä. Maissa, joissa lumentulo on tavallista, ei näy myöskään lapioita lumikolasta puhumaattakaan. Milloin milläkin pikkulasten vempaimella tai harjalla koitetaan putsata pihatietä. Auton päältä huiskitaan ylimmät lumet paljain käsin. Suomella on lumiosaamista, jota voisi viedä moniin maihin. Myös elokuvastudioille.
    Meillä syödään paljon hedelmiä. Juuri nyt appelsiinit ovat herkullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö kenellä muulla on punainen takki? Mina Settembrellä ❤️
      Olipa kiva lukea kommentointiasi, kerroit hyvin !
      Appelsiineja pitääkin ostaa!

      Poista
    2. Mina Settembren takkia ihailin monta kertaa. Minulla on joskus ollut punainen takki. Villakangastakin voisin mielelläni ostaa, jos vain sopiva vastaan tulee.
      Maista appelsiineja. Ostin egyptiläisiä Naveleita ja hyviä olivat. Kuorikin lähti pois melkein ajatuksen voimalla.

      Poista
    3. Minäkin voisin ostaa villakangastakin jos löytyisi esim violetti 💜 ja jos kaapissa olisi tilaa ja pankissa ylimääräistä rahaa 😀
      On niin hyvä appelsiinisuositus että niitä täytyy ostaa 🍊🍊🍊

      Poista
  3. Kauniin värinen takki, muutenkin tyylikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siihen kuuluu myös huppu, turkisreunusteinen ❤️ Oli kallis aikanaan.

      Poista
  4. Syön paljon hedelmiä,mutta ainoastaan omenat jäävät syömättä, koska vatsa ei kestä niitä. Teen kyllä omenahilloa ja omenapiirakoita. Omenahilloa laitan joka päivä vähän smoothien sekaan.
    Talvipukeutuminen on tärkeä asia. Tein opettajana kuvakoosteita maahanmuuttajavanhemmille, miten lapset puetaan talvella, silti lapset saattoivat tulla todella vähissä vaatteissa eskariin. Viikonloppuna oli pakkasta -15, ja maahanmuuttajaperhe tuli vastaan vetäen lastaan pulkassa. Tyttö näytti iloisena punaisia sormikkaita kädessään. Olivat menossa laskemaan mäkeä. Ajattelin, että tytön sormet kyllä jäätyvät kalikoiksi. Itse jäädyn herkästi, joten pukeudun kerroksittain ja suojaan myös kasvot. Koirillammekin on kaksi pukua päällekkäin pakkasella ja kävelylenkit ovat lyhyitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommenttikirjoituksesta ❤️ Minulla on joitakin tuttuja joilla on omena-allergia. Lapaset ovat paremmat kylmällä kuin sormikkaat. Hyvä pukeutua asianmukaisesti ja pukea lapset ja koiratkin 🐕

      Poista
  5. Kävelylenkeille pitää näillä talvikeleillä pukea legginsit, lämpölegginsit, merinoneule, hupputakki + toppaliivi, kahdet sukat, kunnon kengät, kahdet lapaset (joskus kolmetkin), merinokauluri ja merinopipo. Kahdenkympin pakkasasteessa kauluria vaan suun eteen!
    Meillä on aina paljon hedelmiä ja niitä syödään paljon. Tällä hetkellä omenat ja appelsiinit on herkkua. Eilen loppuivat viinirypäleet. Keltainen kiivi on superhyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa sinulla mainion perusteellinen pukeutuminen ❤️ Olen hiljattain hankkinut itselleni merinolegginsit. Ei vielä muita merinokokemuksia.
      Tosi on, keltainen kiivi on uskomattoman ihana makuelämys!

      Poista
  6. Pink Lady on hyvän makuista, ainakin johonkin aikaan vuodesta. Meilläkin on syöty hedelmiä roppakaupalla nyt koko alkuvuoden. Persimonit, mandariinit, päärynät, omenat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pink Lady on minun suosikkini. Lidlissä on yleensä tuo kilon pakkaus tarjolla = 8 omenaa ❤️ Taidan tykätä melkein kaikista hedelmistä. Hienoa että olette syöneet roppakaupalla.

      Poista
  7. E' bello il tuo cappotto rosso !! Io amo il rosso !! Dona un pò di vivacità alle giornate !! Anch'io non metto mai i guanti, anche se fa molto freddo !! Ne ho da due anni, un bel paio nuovi, mai usati. Buona giornata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grazie, mi piace il rosso ❤️ Sai che Mina Settembre ( serie TV) sempre porta rosso 😀 Stiamo guardando la terza stagione.
      Se non metti i guanti spero che almeno metti le mani in tasca in temperature basse 🥰 Buon martedì.

      Poista
  8. Tyylikäs villakangastakki. Minä en löydä omaani. Olen siirtynyt käyttämään laskettelutakkiani ja sen kerran kun olisin kaivannut tyylikkäämpää vaihtoehtoa en sitä mistään löytänyt :D

    Pink lady on hyvä omenalajike!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kun takki on hävinnyt. Laskettelutakki varmaan käy melkein menoon kuin menoon. Kyllä Pink Lady on minun suosikkini. ❤️ Royal Gala on myös hyvä. 🍎

      Poista
  9. Anonyymi4:24 ip.

    Tyylikäs takki ja kaunis, lämmin väri. Minulla pitää talvella olla vaatteiden paitsi lämpimiä, myös lämpimän värisiä. Talvitakkini onkin oranssi. Tytär halusi sinisen untuvatakin, ja vaikka väri on sinänsä todella kaunis, en itse osaisi käyttää kylmiä värejä talvipakkasella. Kesällä väripalettini on sitten viileä.
    Hedelmistä ehdoton suosikkini on veriappelsiinit. Niiden lyhyt satokausi on juuri alkanut.-Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Selja. Kuvittelen miten kaunis oranssi talvitakkisi on 🧡 Minulla on oranssi "kevättakki". Enpä ole aikoihin syönyt veriappelsiineja. 🍊 Tulee vesi kielelle.

      Poista
  10. Muotikuvissa kuljetaan usein takki auki, ja vaikka takki on paksu, niin mallilla ei ole mitään talviasusteita. Lapin matkailijoiden kuvia katsellessa erottuivat influensserit, jotka ottivat pakkasessa kuvia someen tyköistuvissa, hyvin ohuissa supermuodikkaissa haalariasuissa, tukka vapaana hulmuten, mutta jalassa paksut ns. kuukengät.
    Monissa maissa Etelä-Euroopassa ja arabimaissa on totuttu kylmään paremmin kuin Suomessa. Asunnot rakennetaan kevyesti, vaikka talvella on kosteankylmää, eikä omisteta eri vuodenaikojen vaatteita. Talvi on lyhyt, joten siihen ei satsata.
    Katselin vastaanottokeskuksen lapsia lumileikeissä ja kauhistuin, ei hanskoja eikä myssyä. Sitten kuulin, että heillä vuoristossa ei talveen varustauduta sen kummemmin, kylmä vain kestetään.
    Sellaisia käytännöllisiä toppapukuja, joita pohjoismaiset lapset käyttävät ei tunneta missään muualla. Ranskassa ja USA:ssa asuvat suomalaisäidit tilaavat Suomesta talvihaalareita ja kurahaalareita muksuilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos verrattoman monipuolisesta kommenttikirjoituksesta ❤️
      Britannia taitaa myös olla huonon talvisuojautumisen aluetta, ainakin on ollut. Talot ja niiden lämmitys. Enkunopeni koulussa puhui myös siitä miten englantilaiset pojat pelasivat jalkapalloa shortseissa talvella.
      Hyvä Suomi 🇫🇮 kun on lapsille asianmukaiset vaatteet.

      Poista
  11. Nyt oli Lapissa turistit palelluttaneet käsiään. Mietin, että jouluelokuvissakin ei kenräelläkään ole käsineitä käsissä. Täällä on kovat pakkaset, ja pitäisi pakottaa kaikille lapaset käteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkinlainen tietoisku olsi ollut paikallaan Lapin turisteille.
      Ja ne amerikkalaiset joululeffat... hooh 😀

      Poista

  12. Kaunis takki sinulla ja ihana kun se ei ole musta. Mustia takkeja on liikaa.
    Kiivi on uusi omena, mistä seuraa, että kiivi päivässä pitää lääkärin jne. Minä yritän potkia lääkäriä kauemmaksi syömällä hedelmiä ja marjoja. Marjat ja kiivi menevät smoothieen ja siihen sitten lisäksi pari hedelmää ihan kokonaisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut musta takki kaapissa jo monta vuotta. 😎
      Sinulla on hyvät konstit lääkärin loitontamiseen 🍊🍎🍐
      Pitääkin mennä ottamaan marjoja pakastimesta sulamaan, kun nyt tuli puheeksi. 🥰

      Poista
  13. Beautiful coloured jacket! My favourite apple is Cortland. I don't eat a lot of fruit but this is because of the health issues with difficulty swallowing that I have been having. I hope the doctors can find out what the issues are, because I do love fruit.

    VastaaPoista
  14. I have never heard of Cortland apples, must google them 🍎
    Your situation sounds awkward. I do hope there's a cure,
    and sooner rather than later. 🥰

    VastaaPoista
  15. Minäkin ihailen kaunista punaista takkiasi... sekä Pink Lady omenoita. Ne maistuvat tosiaan hyviltä.
    Minusta pipot, kaulahuivit ja lapaset ovat ihania asusteita, joten asun mielelläni Suomessa. Monet pohjoisamerikkalaiset jouluelokuvat kuvataan kesällä, ehkä jotkin muutkin talvea kuvaavat, ja näyttelijöillä on kylmägeelipakkaus talvitakin alla. :) Siksipä niissä on harvoin oikeaa talvitunnelmaa, jossa lumi narskuu kenkien alla ja hengitys huuruaa. :) No, tästä olen tainnut kirjoittaa ennenkin...
    Ihanaa talvipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🍎❤️ En ollut tuollaisista jouluelokuvien yksityiskohdista kuullutkaan. Usein kyllä olen ollut huomaavinani että lumi on tekolunta. Meillä on ainakin oikeaa lunta vaikka ei samassa mittakaavassa kuin teillä ⛄️🛷🥰

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊