Translate

lauantaina, tammikuuta 03, 2026

Miten aloin laihtua, helposti


Ylellinen rasia. Sain jouluksi.


Sallin itselleni yhden päivässä.
Ei joka päivä.


Pieni suklaakuppi, ihastuttava kreemi.


MITEN LAIHDUTTAMINEN ALKOI ONNISTUA

Tammikuu on laihduttamisen aikaa, kuten kaikki tietävät. Vuosi sitten onnistuin karistamaan joulun aikana karttuneen painon, mutta siitä eteenpäin en saavuttanut sanottavampia tuloksia. Vasta kesällä aloin ymmärtää mistä se johtui.

Päätökseni ja suunnitelmani oli matemaattisen yksinkertainen: Syö vähemmän. Syö pienempiä annoksia. Säännöstele jälkiruokia. Tämä kuitenkin kaatui yksinkertaisesti siihen että meillä oli aina liian monta lajia tarjolla kokkauksesta innostuneen mieheni tarjoamana. Tuli tunne että on syötävä jotta ruokaa ei haaskata. Pidin hänelle puhuttelun kerran jos toisenkin ennen kuin hän sai hillityksi intoaan. 

NYT ONNISTUU

Syön pienempiä annoksia lounaalla ja vaatimattoman iltapalan. Mistään en varsinaisesti kieltäydy. Kyse on vain määrästä. Tämä on matematiikkaa. Kolme kiloa on tippunut, vaikka hitaasti, ja neljäs kilo lähtenyt karisemaan. 


Matematiikasta puheenollen, sanotaanko suomen kielessä "yksi kertaa kolme" vai "yhden kerran kolme"? Olisi mukava tietää ennen kuin opetan kertotaulua suomen tunnilla viikon kuluttua. 

Ryhtiä ja puhtia uuteen vuoteen!

Miten google kääntänee tuon? Paikoitellen on ollut omituisia käännöksiä italiaksi, jota olen huvikseni tarkkaillut viime aikoina.

32 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä ja varmasti myös makuisia suklaakonvehteja.
    Painonhallinnassa määrällä on merkitystä. Toki myös laadulla. Suklaalla herkuttelu näkyy pian vyötäröllä ja veriarvoissa. Liikunta on erinomainen apu painonhallinnassa. Nyt ei ole ollut lumitöitä, jonka vuoksi olen tehnyt pidempiä kävelylenkkejä. Kunhan puutarhatyöt alkavat, ei liikunnan määrästä ja laadusta tule puutetta.
    On tietenkin mahdollista, että joku sanoo kertotaulussa yhden kertaa kolme. Itse en ole koskaan kuullut niin sanottavan. Yksi kertaa kolme on tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikunta minullakin apuna. Tumma suklaa on teveellisempää kuin vaalea, mutta oma suosikkini on maitosuklaa 🤎 Hurraa puutarhatyöt 🌳
      Eikun se oli "yhden kerran kolme" 🥰

      Poista
  2. A very inspiring post. Thank you, Rita.

    VastaaPoista
  3. Minusta yksi kertaa kolme. Tuo toinen kuulostaa hassulta. Tosin pitäisi varmaan lapselta kysyä miten ne koulussa sanoo sen. Mutta sanoisin silti että yksi kertaa kolme. Jokseenkin paremmin kuulostava niin. :)

    VastaaPoista
  4. Kutookutoo10:35 ap.

    Säännöllisyys ja maltillisuus taitavat olla laihduttamisen taikasanat. Pitäisi olla helppoa, mutta ei aina ole.
    Yksi kertaa kolme on kertotaulu meille opetettu. Yhden kerran kolme kuulostaa myös pätevältä suomelta, mutta tuossa yhteydessä en ole sitä kuullut käytettävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihmeellisen helppoa kun siitä on tullut tapa 🌷
      Olen samaa mieltä kertotaulusta 🍎

      Poista
  5. Anonyymi10:56 ap.

    Yksi kertaa kolme, opetti aikanaan kansakoulunopettajani. Ja hyvin opetti ja kuulusteli edessä muutaman kaikilta vuorotellen, kun kaikki kertotaulu oli opeteltu . Jännitti, mutta tulipahan opittua niin, että vieläkin sujuu. Terveisin Pirkko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta Pirkko 🍏
      Olin juuri opettamassa italiaa ja siellä pidin kuulusteluja 😀

      Poista
  6. Tunnen ihmisiä, jotka melkein elävät suklaan voimasta ja tyttäreni on yksi heistä. Hän kyllä paiskii niin paljon töitä, että paino ei nouse. Itse olen karsinut jo nuoresta sokerin käyttöä terveyden vuoksi. Nykyisin sokeri kertyy marjoista ja kasviksista. Leivän kanssakin pitää olla tarkka, ettei niissä ole käytetty siirappia. Karppisokeri leivonnassa auttaa, koska se ei nosta sokeriarvoa. Terveys on tärkeä asia, mutta myös hyvinvointi on tärkeää. Toisille sopii sokeri, toisille ei. Ihana kun nykyisin on kaupoissa jokaiselle ruokavalikoimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa ei sinänsä ole epäterveellistä 🤎 ja sokeritontakin suklaata on.
      Monissa on sokeria ja kreemitäytteitä sun muuta sörsseliä.
      Kannattaa tosiaankin tarkkailla sokereita.
      Valikoimat ovat pyörryttävän laajat 🙃😀 🍎🍐🍋🍒

      Poista
  7. Katriina11:22 ap.

    Opin kansakoulussa aikanaan, että sanotaan yksi kertaa kolme ja opetin sen oppilaille niin.
    Heh, google teki viisaasti, että ei kääntänyt uuden vuoden toivotustasi "siansaksaksi", ei edes yrittänyt. Käänsi yksinkertaisesti nykysaksaksi:"Hoch die Tassen!" ( Ylös kupit!) eli Kippis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä tavalla olen päättänyt sen opettaa. Danke 🌷
      Ahaa, kiitos tiedosta 😀 Italiaksi oli "Evviva e cin cin al nuovo anno!" eli Hurraa ja skool uudelle vuodelle!

      Poista
  8. Helppoa ja yksinkertaistahan laihtuminen on. Itsehillintä on se vaativa osuu. Yksi kertaa kolme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehillinnän puutteeseen se usein kaatuukin.
      Kunhan rutiini on saavutettu homma on helppo. 🍏

      Poista
  9. Anonyymi11:27 ap.

    Yksi kertaa kolme, kaksi kertaa kolme... Toki joskus kun autan laskuissa yksittäistä oppilasta, niin voin sanoa "yhdesti kolme, kahdesti kolme...".
    T. Yläluokkien matikan ope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuhannesti kiitos 🙂 Näytämme kaikki olevan ytä mieltä ja matikan open lausunto vielä sinetöi koko jutun. 🍎

      Poista
  10. Kunnioitettavaa itsehillintää :) Minäkin kyllä sanon yksi kertaa kolme, jos matematiikasta kyse, en ole ikinä kuullut tuota yhden kerran kolme..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo saavuttanut rutiinin eli itsehillintää ei oikeastaan enää tarvita.
      Yksi kertaa kolme kuulostaa hyvältä 🍏🍏🍏 Kiitos Tintti.

      Poista
  11. Upea päätös syödä vain yksi suklaa päivässä, eikä edes joka päivä. Toisaalta, jos suklaa on oikein reilusti äkkimakeaa, ei sitä ehkä haluakaan enempää kerralla. Nuo näyttävät myös aika kookkailta, joten yksi päivässä on oikein hyvä systeemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat pienempiä kuin miltä näyttävät. Saatan kyllä syödä muutakin suklaata palan, mutta en halua että nuo loppuvat liian nopeasti 😀🤎 Systeemini on kaksi suklaapalaa päivässä, tai vähemmän. Olet oikeassa, suklaita on erilaisia.

      Poista
  12. Yksi kertaa kolme - ja jos syöt yhden suklaan, löytyy se vyötäröltä kertaa kolme? 😉

    VastaaPoista
  13. Hyvää reipasta uutta vuotta 2026!

    VastaaPoista
  14. Seon yksi kertaa kolme, opin tuon jo koulussa alaluokilla. ja kilojen kanssa kamppailu on ikuisuusprojekti mutta onnistuu sitkeydellä ja viisaudella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten samaa mieltä mutta olen keksinyt tavan laihtua ilman kamppailua 💚

      Poista
  15. Hyvää ja ihanaa uutta vuotta 2026!💖

    VastaaPoista
  16. Dance-dance-dance....
    muuta sitten ei tarvitakkaan, vai miten se meni...
    Kuinkahan paljon on tullut tanssittavaa - sillä ihana tanssiope pitää ennätyspitkän loman tällä kertaa, dancet alkaa vasta 14.1. ja loppuivat jo 17.12. klups... onneksi en omista vaakaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä dance mix - kurssin kanssa, Loppui 18.12. ja alkaa uudestaan 15.1. Toisilta tanssitunneiltani ei ole lomaa kuin huomenna loppiaisena. 👗
      Sinä et taida tarvita vaakaa 💚🦊🚲

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊