Huh, olipa tukala aamu ja kauhun hetket

Taateleita, eli ruotsiksi dadlar. En tiedä miksi suomalaisesta kaupasta ostetussa tuotteessa lukee englantia ja ruotsia, mutta ei suomea. Asia ei missään määrin häiritse minua, mutta mietityttää. Hyviä karkkitaateleita, colanmakuisia, happamia. Olemme huomanneet että taatelit helpottavat vatsan toimintaa.

AAMULLA   Puoliso hoitaa meillä enimmäkseen raha-asiat, mutta maksoin tanssikurssin laskun OmaPostissa ja ulos kirjautuessani näin taas kerran ohjeen: "Jos olet julkisella koneella, muista sulkea välimuisti." En tiedä mitä se merkitsee kun olen aina omalla koneella. Päätin googlaamalla selvittää miten se tehdään ja poistin Safarista historiat. 

Kuinkas kävikään? En enää päässyt Facebookiin, ja kulutin jonkin aikaa hermoiluun ja näppäimistön naputteluun. Helpotus, osasin lopulta korjata tilanteen. Fiuu. Käväisin Facebookissa nopeasti kuten tapani on nykyään. Mutta mitäs seuraavaksi?

Kohtasin vielä isomman ongelman. Blogger ei päästänyt minua sisään! Missä sorkkarauta, missä yleisavain, missä sivuovi? OK, viimein ratkaisin probleeman. Vahän aikaa oli tukala tunnelma ja kauhun hetket. Viihdyn Blogimaailmassa, koen että täällä on kavereita, kivoja blogeja, hyödyllisiä vinkkejä ja voin treenata eri kieliä. Tykkään kirjoittaa päiväkirjaa. Se on päivittäinen rutiini. Mikä helpotus ja ilo päästä takaisin omaan blogiin!

Olin jo aika väsynyt tuossa vaiheessa. Ei kahta ilman kolmatta, nimittäin ongelmaa. Yritin vastata saamiini kommentteihin. Se ei onnistunut. Menin laittamaan vaatteita valmiiksi tanssitunnille lähtöä varten ja palasin vielä kerran yrittämään. Nyt sain kommentoitua. Hallelujaa, kiitos ja kunnia, helpotuksen huokaus.

Sopivasti tuli hiki. En palellut - 20 asteen pakkasessa pysäkillä, vaikka olin unohtanut pistää signor Bocellin soimaan kuulokkeisiin. Hänen äänensä lämmittää minut parhaiten. Minulle  lauloi Eros Ramazzotti. Kelpasi kyllä. Pääasia että blogi toimii taas.  

Tanssitunnin jälkeen paluumatkalla junassa selkäni takana oli italialaisia turisteja. En tiedä mitä laskutoimituksia he tekivät. Koko junamatkan, ennen bussiin vaihtamista, kuulin: "Dunque, automaticamente, sei e otto... però cento per cento... e allora... Heitä oli kaksi miestä ja yksi nainen. Tunsin oloni mukavaksi kuullessani italiaa. He olivat matkalla lentoasemalle. Minä jäin pois Malmin asemalla. Pakkanen oli laskenut;  -12 astetta. Melkein kesä. 😀 Kaikki taas hyvin maailmassa. 

Onko sinulla joskus vaikeuksia tietotekniikassa?