Translate

keskiviikkona, helmikuuta 18, 2026

Norjalaisia peikkoja ja Ettore Scolan leffa


Peikot ovat rumia, mutta peikkokirjan kuvitus on taidokas ja kaunis. Uljaat maisemat, ihana luonto. Ystävältä lainaamani teos on käännös norjasta italian kielelle.


Sama perinne kuin Suomessa. Lapset leikkivät, ainakin ennen, kävyistä ja tikuista tehdyillä lehmillä. 


Kirjassa kerrotaan talveen varustautumisesta. Täytyy kuivata kalaa ja kerätä ruokavarastot jotka kestävät kauan. Harmittaa kun olen jo palauttanut teoksen. Lukisin sen mielelläni toiseen kertaan.


Hieno talvi 2026 meillä. Pääkaupunkiseudulla
ei ole liian kylmä eikä liikaa lunta.  


Illallinen on italialaisen ohjaajan erinomainen elokuva. Nautin alusta loppuun, ja nautin varsinkin loppukohtauksesta. Filmi koostui ihmisten jutteluista ja keskusteluista ravintolassa yhden illan aikana. Ei yhtäkään pitkästyttävää kohtaa. 

Viime torstainen tyrkyttävä myyntimies aiheutti minulle toisenkin pahan unen. Oletan että se liittyi häneen. Vierelläni olkapään korkeudella minussa kiinni lensi lokki, jota en millään saanut työnnetyksi pois koska siinä oli niin raskas vastus. Huusin harmissani, puolisoni heräsi, ja herätti minut. Tavallisesti en muista uniani. Tämä oli kiinnostava.

Tänään odotamme kuriiria. Tilasimme KAUPUSTELU KIELLETTY - kyltin. Kiitos paljon vinkistä, blogikaveri Between, blogista Rikkaruohoelämää (sivuseinälläni). 

Blogiystävistä on iloa ja hyötyä. Kiva kun olette olemassa. 

(Luin eilen päiväkirjamerkintöjäni googlen kääntäminä. Englanti ja ranska olivat aika hyviä, italiassa jokunen outo virhe. )

14 kommenttia:

  1. Unet ovat välillä kivoja ja välillä vähemmän kivoja. Viime aikoina mieleeni on jäänyt unet, jossa oli Sanna Marin ja toisessa Alexander Stubb. Viime yönä käveltin katua pitkin, missä kasvoi reunalla mansikoita pensaassa, ja mietin uskallanko maistaa, kun minulla oli kova nälkä. Yhden sain otettua ja pistettyä suuhuni. En muista loppua. Nuorempana usein lensin ilmassa ja sisällä katon rajassa.

    Peikot ovat söpöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua nähdä unia julkkiksista 😀 Mansikkapensas on sekin jännä 🍓
      Minulla ei ole (kai) ollut lentounia mutta lapsena kuvittelin osaavani lentää. Makasin sängyllä ja mielikuvituksen avulla kohosin lentoon. 🙂💕

      Poista
  2. Niin, ei ollut muovisia lehmiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan, mutta kuusen kävyt ovat sympaattisempia ja jättävät tilaa mielikuvitukselle 🐄

      Poista
    2. (Rolf Lidberg on ruattalainen kirjailija)

      Poista
    3. Niinpä näyttää olevan ♥ Googlasin. Lahjakas.
      Kirja on käännetty norjasta italiaan ja kannen yläosassa lukee "Il libro originale dei troll norvegesi" eli "Alkuperäinen norjalaisten peikkojen kirja".

      Poista
  3. Tämän kirjan kuvitukset ovat todella kauniita! Kuvien taustalla olevat maisemat ovat tyypillisiä, sellaisia ei ole kotonani. Ja opin, että peikoilla on häntä! Hah hah, todella hauskaa!

    Kissat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmentävää että käytät suomen kieltä, rakas blogiystävä . . . mais merci pour votre commentaire 🥰🐱😺 toujours bienvenu.

      Poista
  4. Meillä seurattiin Rölliä niin, että opin Röllin laulut laulamaan ulkoa 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Enkuli ♥ Minulle Rölli ei ole tuttu. Aukko sivistyksessä. 😀

      Poista
  5. Beautiful snow photo and the troll illustrations are lovely!

    VastaaPoista
  6. Peikkokirjat❤️Kivat kuvat kirjassa.
    Muistan nähneeni.tuon elokuvan,aika ihana.
    Hyvää.loppuviikkoa Rita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aloin ihastua kun tutustuin kuviin ja tarinointiin ♥
      Mukavaa loppuviikkoa !

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊