Miehelläni oli ajanvaraus poliisilaitoksella henkilökorttia varten. Haastattelu ja sormenjäljet hoidettiin eilen, mutta kävi ilmi että pitää odottaa 6 - 8 viikkoa ennenkuin voi mennä takaisin hakemaan korttia.
Kortin kanssa aikanaan pankkiin anomaan uutta pankkikorttia. Teknologian aikakaudella tällaista byrokratiaa. Onni että meillä on tili toisessakin pankissa, vaikka häneltä on yksi kortti suljettu.
Hain pihasta raparperia ja keitin siitä soseen. Paistoimme paahtoleivästä köyhät ritarit jälkiruuaksi. Päälle raparperisosetta ja kookoshiutaleita. Hyvää.
Sammalleimuun tuli näin vähän kukkia.
Siirrytään iloisempiin asioihin.
Olen muistellut vanhoja discoaikoja ja siinä samalla blogiystävyyttäni Bobby Han Solon kanssa. Hän oli Disc Jockey 80-luvulla ja ehdotin hänelle sitä roolia uudeksi profiilikuvaksi. Onnistunut toteutus, tekoälyn avulla, kuten oma profiilikuvani SpockRita, joka on niin ikään hänen tekemänsä.
Viime joulun aikaan ajattelin että olisi mukava löytää joku italialainen blogi. Bobbylla oli bloginsa nimenä CINEMA, TV, MUSICA. Aloin seurata sitä koska aihe sopi minulle. Niin hänestä tuli vähitellen oma tiskijukkani ja kaverini. Me molemmat kirjoitamme blogia joka päivä joten olemme tutustuneet aika hyvin. Löytyy sivuseinältäni.
Musiikki on aina ollut minulle tärkeä osa elämää. Aloin käydä diskossa 18-vuotiaana. Siinä yhdistyi musiikkiin toinen harrastukseni, eli tanssi.
Bobbyn kautta olen saanut musiikkikokemuksiini italiaksi esitettyjä kappaleita, joita olen tuntenut vain englanniksi, esimerkiksi Fiorellon laulamana Dolce Amore Mio, entuudestaan tuttu Rubettes: Sugar Baby Love.
Yksi loistava aarre minulle oli Angine de Poitrine, jonka Bobby esitteli omassa blogissaan esimerkkinä kummallisesta musiikista, jota hän ei ymmärrä. Hah hah. Toinen joka nousi suosikikseni on Ragazzo Solo, Ragazza Sola. Siitäkään Bobbolino ei välittänyt mutta hyvä että antoi minulle.
YouTuben avulla voi kokea disco-nostalgiaa ja kuunnella 80-luvun musiikkia, joka mielestäni on parasta. Ehkä se on hullu ajatus, koska aina on niin paljon upeaa musiikkia, mutta muutama vuosi sitten kuuntelin radiokanavaa joka soitti ainoastaan 80-luvun musiikkia ja koin valtavaa mielihyvää ja muistin kivoja asioita.
Tässä yksi kaikkien aikojen huvittavimmista ja vetovoimaisimmista biiseistä, jota kuuntelen edelleenkin. Olen kuunnellut tuhat kertaa, lukenut sanat internetistä italiaksi ja käännöksenä englantiin, enkä vieläkään ymmärrä joka kohtaa, mutta pieni mysteeri pitää viehätystä yllä.
Heppu luulee olevansa lahja naissuvulle ja parempi tanssija kuin Fred Astaire. Hassu ja sympaattinen. Lauluäänen variaatiot miellyttävät.
Pino D'Angiò: Ma quale idea KLIK. 🎶 ❤️
L'ho beccata in discotecaCon lo sguardo da serpenteIo mi sono avvicinatoLei già non capiva nienteL'ho guardata, m'ha guardatoE mi sono scatenatoFred Astaire al mio confrontoEra statico e imbranato
Le ho sparato un baccio in boccaUno di quelli che schioccaSulla pista indiavolataLì per lì l'ho strapazzataL'ho lanciata riafferrataSenza fiato l'ho lasciataTra le braccia mi è cascataEra cotta innamorataPer i fianchi l'ho bloccataE ne ho fatto marmellata
Oh, yeahSi dice così, no?E poi, e poi
Che idea! (Ma quale idea?)Non vedi che lei non ci sta?Che idea! (Ma quale idea?)È maliziosa, ma sapràTenere a bada un superbulloBuffo come teE poi che avresti di specialeChe in un altro, no, non c'è
Che idea! (Ma quale idea?)Non vedi che lei non ci sta?Che idea! (Ma quale idea?)È maliziosa, ma sapràTenere a bada un superbulloBuffo come teE poi che avresti di specialeChe in un altro, no, non c'è
M'è venuta una pensataNella tana l'ho portataLe ho versato un'aranciataLei si è fatta una risataAl mio whisky s'è aggrappataCinque litri si è scolataMi sembrava bell'andataM'ha baciato, l'ho baciataAd un tratto l'ho agganciataDalle braccia m'è sgusciata
M'ha guardato, l'ho guardataL'ho bloccata accarezzataSul visino suo di fataMa sembrava una patataL'ho acchiappata, l'ho frullataE ne ho fatto una frittata
Oh, yeahSi dice così, no?E poi
Che idea! (Ma quale idea?)Non vedi che lei non ci sta?Che idea! (Ma quale idea?)È maliziosa, ma sapràTenere a bada un superbulloBuffo come teE poi che avresti di specialeChe in un altro, no, non c'è
BallaDai, ballaB-b-b-ballaMhm, così, cosìDai, ballaDai, ballaB-b-b-ballaMhm, così, cosìHe! Ho!Balla




Takerrun tuohon henkilökorttiin. Kun viimeksi hain uuden, niin kävin kuvassa menomatkalla ja menin Pasilan toimipisteelle varaamatta aikaa. Jonotin, koska satuin lounasaikaan, eikä silti mennyt juuri tuntia pidempään. Sain kortin viikossa lähimmälle (jo lopetetulle) R-kioskille. Ihmettelen siis tuota toimitusaikaa?
VastaaPoistaSelitys saattaa olla siinä että sinulla oli aikaisemmin henkilökortti - joka on siis ilmeisesti todella luotettava kapistus. Miehelleni tämä on ensimmäinen. Silti outoa. Kiitos kun kerroit! 🍎
PoistaI don't think I've heard a disco song sung with that deep a voice before!
VastaaPoistaThe other voice, the higher one in the chorus, is also his 🎤 Fantastic !
PoistaOnoratissimo di stare sul tuo blog, cara Rita. E grazie delle belle cose che hai raccontato su di me.
VastaaPoistaBobelix Bobello ♥
PoistaThank you for sharing this, dear Rita.
VastaaPoistaLinda ♥
PoistaMerci Rita pour ce bel article. Je vois que les choses bancaires s'arrangent bien pour votre mari. Tant mieux ! J'adore la rhubarbe ! malheureusement elle ne pousse pas chez nous: temps trop sec ! Mon épouse n achète et confectionne de la confiture, un régal !
VastaaPoistaLa musique nous accompagne toute la vie je pense, et pour moi chaque éppoque a eu son style, le rock et ma jeunesse, le rap et mon fils, le rock et ma fille, la radio des années 70/80, tout ça entrecoupé de musique classique et de films. Bises de Provence !