Pieni ihme kuten niin moni muukin asia luonnossa. Kasvilla on monta nimeä, minä käytän kiinan lyhtyä, koska se on sympaattinen ja kuvaa tätä vaihetta osuvasti. Latinalainen nimi on alkengi officinarum.
Otin kaksi kuvaa yhtenä päivänä ja seuraavat kuvat myöhemmin kun väri oli syventynyt.
Viime kesänä meillä oli myös vain yksi lyhty. Toivon ensi kesänä enemmän. Taimia on kaksi lisää siinä lähellä.
Pieni intialainen kaverini Nuur ja rumpusetti hänen kotonaan (Facebook-muisto). Minullakin oli yhtenä vuonna (2002) rumpusetti lainassa (normaali koko), mutta me asumme omakotitalossa. Nuur asui kerrostalossa. Naapuriraukat. Intialaisia ystäviämme löytyy blogista tunnisteella "Intia". Poika on nyt jo kai ainakin 15-vuotias.
Mieheni henkilökortti on nyt valmis ja noudettavissa. Emme ymmärrä miksi virkailija sanoi että siihen menisi 6 - 8 viikkoa, mutta hyvä näin. Meni vajaa viikko. Huomenna hän voi mennä pankkiin todistamaan henkilöllisyytensä ja saa aikanaan uuden pankkikortin sen tilalle, johon kohdistui huijausyritys.
Elokuu etenee, työvelvollisuudet lisääntyvät. Italian opetusta hiukan aiempaa enemmän. Suomen opetus alkaa syyskuun puolessa välissä.
MUSIIKKI 🎷 🎵 🎺 🎶
Ladies and gentlemen, minulla on ilo esitellä musiikkikappale joka on pitänyt minua otteessaan jo ikuisuuden.
T.S.O.P. (The Sound Of Philadelphia)
Seuraavaksi sama näkyvän orkesterin soittamana: OLE HYVÄ ! 💕
T.S.O.P. - Soul Train Theme | WDR Funkhausorchester







Taisi siis olla vuorokausia, ei viikkoja? Hyvä, että hoitui ja asiat etenee.
VastaaPoistaTosiaan, niin varmaan ! Kyllä ihmettelimme. Kiitos Stansta ♥
PoistaHyvä kun asiat selvisivät. Voi kun tuo poika on suloinen rumpuineen. Toinen poikani soitti kitaraa ja sähkökitaraa, mutta toinen ei oikein innostunut mistään. Nykyisin hän käy laulamassa karaokessa. Laulaminen on hänen soittimensa. Ehkäpä hän peri sen minulta, kun lauloin heille paljon ja laulan edelleen lähinnä koirillemme.
VastaaPoistaLaulukin on lahja 🎶 Erinomaista.
PoistaKoiratkin arvostavat 😛🙂
Le frodi digitali ormai sono all'ordine del giorno, ma tengo sempre il blaster pronto sotto alla consolle del DJ 😁
VastaaPoistaTutti i tipi di truffe e tentativi ma il nostro DJ è sempre pronto 😎
PoistaCome uno sceriffo ★
Luonto on ihmeitä täynnä.
VastaaPoistaihana pieni rumpali😍
Hyvä kun asia selvisi ja uusi kortti saatu.
Osaisipa italiaa! Kaunis kieli.
Kiitos Päivi eli italiaksi grazie 🌺
PoistaUusi henkilökortti saatu, seuraavaksi saatava uusi pankkikortti.
Sí, l'italiano è bello ♥
🌹🌞
PoistaLyhtykoiso on nätti kuivattunakin. Jostain syystä se ei suostu minun pihallani kasvamaan. Täytyy koittaa esikasvatusta, josko siten saisin omia kiinanlyhtyjä.
VastaaPoistaMinullekin tuli mieleen, että virkatädillä meni viikot ja päivät sekaisin. Onneksi miehesi sai vihdoin henkilökortin. Ajokorttihan ei enää ole virallinen henkilöllisyystodistus.
Meillä oli vuosia sitten isohko alue niitä ja otin talveksi kuivia lyhtyjä maljakkoon. Kyllästyin ja istutin jotain muuuta tilalle. Nyt yritän kasvattaa tuota pientä jonka poimin kerran kävelylenkillä aidan vierestä. Sitä oli kasvanut ulos yhdestä pihasta. Minulla oli "sattumalta" istutuslapio mukana 😎😀
PoistaKantapään kautta saimme huomata että ajokortti ei kelpaa, mutta kyllä se siitä.
Oh, yes, the Soul Train theme. At the show's beginning it was accompanied by a cartoon locomotive.
VastaaPoistaI've never seen Soul Train, just glimpses of it on TV shows, but enough to understand it has been something really nice. There was a song Locomotive, wasn't there? And dance moves ? 🎵
PoistaPitäisiköhän kokeilla kasvattaa tuota kiinanlyhtyä, esimerkkisi innostaa.
VastaaPoistaSe on kauhean kiva, olen uudelleen innostunut vuosien jälkeen. 🧡
PoistaMuuten, luulen, että tuo useiden viikkojen toimitusajan ilmoittaminen oli ihan oikein sanottu. Meillekin on muutamia kertoja sanottu noin. Joskus henkilökortti tai passi on tullut 3-5 viikon jälkeen, joskus nopeammin. Poliisiaseman virkailija ei välttämättä tiedä, millaiset jonot juuri sillä hetkellä on noita tuotteita valmistavalla pajalla. Teillä oli tuuria, kun nyt ei ollutkaan kova ruuhka.
VastaaPoistaKiitos tästä ! 🌻 Ei tarvitse miettiä kuulimmeko väärin. Tosiaankin kävi tuuri, ehkä tämä aika vuodesta on leppoisampi,
PoistaKauniit kiinanlyhdyt, eikä ole ollenkaan pöllömpi tuo musiikki, joka pitää tai on siis pitänyt sinua otteessaan ikuisuuden. Kuuntelin kummatkin versiot ja olen kuunnellut tätä joskus steppitunnillakin, sellaisella steppilaudan kanssa stepatessa.
VastaaPoistaKiva kun tykkäät, minulla se on soinut päässä monena päivänä 💜
PoistaVarmaan sopii steppitunnille !
Naapurit eivät välttämättä ilahdu rumpujen soitosta kerrostalossa lainkaan :)
VastaaPoistaMeillä nuorin soittaa bassoa ja se on siedettävää kuunneltavaa. Välillä vaadin soittamaan ilman vahvistinta. Poika soittaa jonkin verran myös kitaraa ja pyytää sähkökitaraa. En tiedä miten sitä jaksan kuunnella. Näiden lisäksi poika soittaa erilaisia huuliharppuja. Kerran unohdin että mihin piilotin suosikkihuuliharpun :D
Kerrostalossa musisoiva naapuri voi olla painajaismainen juttu. Ylipäätään on kidutusta joutua kuuntelemaan "meteliä" jos yrittää lukea, nukkua, keskittyä johonkin jne. Mutta kun olin lapsi kerrostalossa meidän alapuolella asui pianoa soittava poika Markku. En muista että olisimme koskaan häiriintyneet.
Poista