Villiviini joitakin päiviä sitten. . .
. . . ja eilen.
Syksyn värit alkavat ilmestyä vähitellen. Ei ole satanut muutamaan päivään ja puutarha on paikoin kuiva. Söimme äsken mustaherukoita pensaasta, mutta karviaispensaan marjat olemme jo syöneet. Tomaatissa on vain 5 hedelmää, vihreitä, mutta kasvukausi jatkuu. Omenoitakin odotamme saavamme. Ne ovat jo alkaneet punottaa.
UUSI PESUKONE
Tämä on vielä opettelua. Eilen aamulla laitoin pesevän ja kuivaavan ohjelman päälle tyytyväisenä koska olin herännyt ajoissa halvan sähkön aikaan. Jossain vaiheessa tajuntaan iski ajatus että olin unohtanut pesu- ja huuhteluaineen ! Entiseen koneeseemme ei tarvinnut lisätä niitä joka kerta. Tähän uuteen koneeseen annostellaan aineet jokaiseen pesuun, minkä tänä aamuna muistin tehdä kun pesin seuraavat pyykit. En unohda toista kertaa. Ihmeen puhtaita niistä eilisistä kuitenkin tuli. Ei tarvinnut ryhtyä uudestaan pesemään. Siinä oli enimmäkseen pyyhkeitä.
Bussin ikkunan läpi pari otosta Oulunkylästä (Helsingin lähiö).
Vanha kysymys, klassikko: Mitkä 10 asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle? Nykyajan ihminen voi valita vastaukseensa sopivia aurinkoenergialla toimivia laitteita.
Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?
MUSIIKKI 🎵
Chumbawamba - I Get Knocked Down: INNOSTAVAA
Tubthumping (I Get Knocked Down) SANAT MUKANA.





En tiennytkään sellaisia pesukoneita olevan, joihin ei laiteta joka pesua varten pesuainetta.
VastaaPoistaSiemens pesutorni. Siihen saattoi laittaa aineita kuin varastoon. Näytöstä kävi ilmi milloin säiliöt olivat tyhjenemässä. 🌸
PoistaMeilläkin on sellainen pyykkikone, johon ei tarvitse joka kerta laittaa pesuainetta ja sitten voi vielä säätää, että käyttääkö kone runsaasti, keskiverrosti vai niukemmin pesuainetta.
VastaaPoistaMinä ottaisin autiolle saarelle mukaan kotini, puolisoni, nettiyhteyden ja yhteyden sähköverkkoon ja kauheasti ruokaa :)
Meilläkin on monenmoista säätöä tässä koneessa. Pitää opetella.
PoistaNo tuolla pärjää jo jonkin aikaa 😀
Tuohan on silkkaa säästöä ja vielä luontoakin säästävää, pestä ilman pesuaineita.
VastaaPoistaOttaisin mukaan Aladdinin taikalampun, taikasauvan, astronauttiruokaa, sekä toivoisin mannaa taivaasta.
Sanoin kuule ihan samaa kun tajusin mokani 😀
PoistaSitä on näemmä ennenkin luettu satuja ja treenattu mielikuvitusta 😛
Lampun hengeltä voisi toivoa että pääsee kotiin.
Mitä mukaan autiolle saarelle - siinä kysymys ja tosi hyviä vaihtoehtoja tuossa yllä on tarjolla. Aurinkoenergialla toimiville laitteille olisi varmaan käyttöä siihen saakka, kunnes pelastajat saapuvat. Joku kirja voisi olla hyvä: Raamattu, Alestalon salissa...
VastaaPoistaRaamatun lukemiseen olisi hyvät olosuhteet ja tunnelma 🤔
PoistaVoisi miettiä syntyjä syviä. 🌿
Fantastica la canzone dei Chumbawamba. Purtroppo non l'ho mai messa in discoteca perché avevo finito il mio periodo da DJ.
VastaaPoistaDifficile cantare veloce però 😛 La ricordo dai tempi quando avevamo la TV satellitare con molti canali musicali - un PARADISO 🎵 - prima di passare all'era digitale.
PoistaAdesso potrai mettere tutto nel blog, che fortuna. E io "sulla pista indiavolata, oh yeah, si dice così, no? Ma quale idea? 😎 😀 Mi incanta quella canzone e quel tipo, divertente.
Si, molto divertente. Purtroppo Pino D'Angiò è deceduto l'anno scorso. Ma la canzone rimane.
PoistaEsatto. E quando vado in discoteca con Bobelix la domenica sarà la nostra canzone 🎶 e "lo sguardo da serpente" sarà "lo sguardo da un geco" 🦎
PoistaMonesti olen ajatellut mitä ottaisin mukaan autiolle saarelle? Yksi päivä ajattelin, että onneksi on mies joka osaa tehdä kaikkea/korjata. Ottaisin varmaan sen, koska hää taatusti osaisi tehdä siellä kaikkea heh! Kalastaa ruokaa, tehdä jonkuun asumuksen, pelotella kaikki pedot pois jne..
VastaaPoistaMutta haluaisin kyllä mukaan aurinkokennolla toimivan puhelin laturin hih!
Onnea uudelle pesukoneelle.
Hyvin ollaan kotiuduttu tänne uuteen tuttuun kotiin...
Ihanaa viikkoa sinulle!
Minäkin ottaisin mukaan monitaitoisen mieheni 😊
PoistaUutta kotia laittaessa ovat myös tarpeen erilaiset miehen ja naisen taidot.
Lähdenkin tästä heti katselemaan mitä olet aiheesta blogannut 💚
Antoisaa tiistaita.
Dear Rita, I love all your photos, including the Disney illustration!
VastaaPoistaThank you. I love Disney so much ❤️
PoistaDonald seems to know how to make the most use out of a desert island.
VastaaPoistaTo the fullest, but what will he do when he runs out of art supplies? 😛
PoistaTekevälle sattuu hassuja juttuja 💛 Olen huomannut saman, että kone pesee puhtaaksi, vaikka ei ole pesuainetta. Jos on jotain pahempaa likaa vaatteessa, liotan vaatetta etukäteen ja laitan lian päälle pesuainetta, ennen kuin laitan pesukoneeseen. Huuhteluainetta laitan vain pyyhkeisiin ja lakanoihin. Tekokuidut eivät tarvitse huuhteluainetta.
VastaaPoistaAutiolle saarelle ottaisin mukaan veneen ja ruokaa, tulitikut nuotiota varten ja tietysti lukemista. Käyn sitten veneellä välillä kirjastossa vaihtamassa kirjat kerran viikossa, ruokakaupassa ja jatkan lomailua saarella 😎.
Ja sattumuksista voi oppia, kuten nyt kun tajuaa että ei pesuainetta niin paljon tarvita. Hyvä konsti sinulla liottaa etukäteen pesuaineen kanssa. ☘️ En tiennyt että tekokuidut eivät tarvitse huuhteluainetta, piääkin katsoa mitä ainetta mieheni golfpaidat ovat. Itse käytän puuvillaa.
PoistaHyvä ja hauska on oleskelusi autiolla saarella ! 😀🧡
Ei vahinkoa satu, vaikkei pesuainetta muistaisi koneeseen laittakaan. Pahempi juttu, jos lipsauttaa väärät asteet pyykille.
VastaaPoistaMitä ottaisin autiolle saarelle. Riippuu saaresta, mutta mieheni, paistinpannun ja nokipannun ynnä kahvia, mölkkypelin, toisen vaatekerran, paperia ja kynän, ruokaa, mikäli saari ei ole "ruokaisa"
Unohdukseni oli hyvä lipsahdus kun siitä sai tajun että voi välillä pestä vähemmillä aineilla 🌸
PoistaNokipannu ja kahvi ovat hyvät mukana kunhan muistaa myös tulitikut 🤔