Vaaleanpunaista on hiukan ilmestynyt hortensiaan. Syksy lähestyy.
Olen nähnyt elämäni ensimmäiset kanootit Disneyn Aku Ankoissa. Myös kajakit. Tässä tarinassa Mikki ja Minni melovat kanootissa, kun sirkuksesta karannut gorilla nappaa Mikin ja vie hänet pois ja palaa sitten Minnin luokse.
Minni ei huomaa mitään, vaan kertoo Mikille tunteistaan. Nauroin tälle, koska joskus minäkin puhun miehelleni vaikka hän on mennyt toiseen huoneeseen.
Minni kääntyy ja ooh, gorilla suutelee häntä !
Mikki saapuu pelastamaan tilanteen.
Kilpakosija pakenee uimalla.
Kokeilin näitä tuutteja. Jäätelö on hyvänmakuista, miellyttävä koostumus, vaniljaa, vähän mansikkaa MUTTA en pidä hillosta.
Kaunis punainen kiiltävä kääre. Tähän ihastuin.
SUNNUNTAIN SIIVOUSAAMU. Imurointi, mattojen ravistelu ja uuden sähkömopin kokeilu. Ei ihan kevyt liikutella, mutta on parannus aikaisempaan moppiin, jota piti aina käydä kellarikerroksessa kastelemassa ja kulkea raput edestakaisin. Perheen mies hoiti tämän. Minä toimin avustajana. Esimerkiksi imuroin omat osuuteni, kannoin mattoja ravisteltaviksi, siirtelin tavaroita ja niin edelleen. Otti voimille . . .
Nyt MUSIIKKIA 🎶 TV SERIES The Heights
Tunnussävel 🖤







Buona domenica carissima
VastaaPoistaScimmiBob 😊
PoistaKaunis hortensia!
VastaaPoistaMeillä tehdään niin suurpiirteistä siivousta, että huonekaluja ei juuri ikinä siirretä, uutta villamattoa ei tarvitse kuin vähän imuroida, lattioita mopataan vain kerran kuussa, paitsi keittiö jossa kaikenlaista roiskuu.
Sama tyyli meillä, mutta uuden sähkömopin kokeilu sai meidät innostumaan perusteellisemmasta siivouksesta ja haaveilemaan maksetusta siivousavusta. 🤔😊
PoistaOlen ajatellut olevani poikkeava, kun en pidä hillosta. Nyt tiedän, etten olekaan yksin.
VastaaPoistaSaattaa menetellä paahtoleivällä, mutta jäätelön raikkauden se kyllä pilaa. Keinotekoista, ellei sitten joku kotitekoinen sose ilman sokeria. 🍎
PoistaDear Rita, I love the illustrations. I like certain jam, but not strawberry. I like blueberry and grape 🍇 jam.
VastaaPoistaI don' think I've ever had grape jam ! 🍇😎 Hmm . . .
PoistaReipas sunnuntai - siistiä tuli, minä keskityin enemmän sotkemiseen!😅
VastaaPoistaGorillalta en ole suukkoa saanut, mutta läpsäisyn reidelle.... hih...
Sun sotkemiset ovat hyviä ja tärkeitä 💚
PoistaAi että se gorillakokemuksesi oli jännä !
Meillä siivotaan tänä aamuna. Nostelin tuolit ylös ja vein pikkumatot ja käytävämatot ulos. Keräsin koirien lelut ja pedit pois tieltä, niin että robotti saa imuroida rauhassa. Varsi-imurilla sitten imuroidaan paikat, mihin robotti ei yllä. Meillä kävi siivooja tekemässä kustannuslakelman kuukauden siivouksesta, joka tehtäisiin vain kerran ja olisi kaksi siivoojaa siivoamassa. Se maksoi enemmän kerralta kuin tuo robotti maksoi ostettaessa. Olen kyllä tyytyväinen, ja koiriakaan ei haittaa robotin ääni ja touhuaminen.
VastaaPoistaHyvä hyvä, siistiä tulee 😊 Koiraperheessä onkin eri tavalla siivoamista kuin pelkkien ihmisien kodissa, kuvittelen.
PoistaLuulen että jossain vaiheessa kokeilemme ostaa siivousta.
Tänä aamuna intouduin tehosiivoamaan joitakin kohteita kun mies kävi ruokakaupassa, iloisena esittelin kun hän palasi 😛