Translate

keskiviikkona, elokuuta 19, 2026

Tomaatin kuvausta ja korttiasian etenemistä


Kuvaaja eläytyy kuvattavaansa. 


Yritin ottaa kuvia tomaatin varteen kehittyneistä hedelmistä. mikä alkoi onnistua vasta kun leikkasin joitakin oksia ja harrastin akrobatiaa. Hedelmien alapuolella olevia versoja kannattaa leikata, koska sitten ne eivät vie koko kasvilta voimia. 



Otin kuvia eri kulmista.



HENKILÖKORTTI JA PANKKIKORTTI

Puoliso sai henkilökortin vajaassa viikossa. Kun hänelle sanottiin että se tulee 6 - 8 viikossa, tarkoitettiin ehkä 6 - 8 päivässä. Blogikaveri Stansta tämän tajusi. Toinen blogikaveri Anna kertoi että hänelle on tuommoinen pitkä aika ilmoitettu, koska virkailija ei voi tietää miten kauan kortin valmistamiseen menee. Joka tapauksessa meillä oli onnea.

Tänään mieheni menee pankkiin todistamaan henkilöllisyytensä kello 10. Emme tiedä saako hän samalla uuden pankkikortin, vai täytyykö sitä odottaa. Tämä on jatkokertomus. 

VUOSI, TUNTI

Minulla meni kerran päässä hetkeksi sekaisin vuosi ja tunti. Kuulin itseni sanovan. "Hän on ollut työttömänä kaksi tuntia". Tarkoitin sanoa kaksi vuotta. SELITYS: Vuosi on ruotsiksi år, ja tunti on italiaksi ora. Mitä kaikkea aivoissa tapahtuukaan? 

KATSOTTU: Leffa, jossa on pääosassa John Cusack. Vaimo kuolee ja hän jää leskeksi, kahden tyttärensä kanssa joille ei saa kerrotuksi suru-uutista ennen kuin filmin lopussa. 

LUEN: Lumikki ja 7 kääpiötä, italiaksi. Vihdoinkin saan tietää kääpiöitten nimet italiaksi. 

MUSIIKKI 🪇 🎧 🎼

24 kommenttia:

  1. Ihanat tomaatit. Tykkään tomaateista ja kurkuista. Ehkä kasvatan niitä itsekin ensi kesänä muutaman vuoden tauon jälkeen.🌿🌿🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkuja emme ole kokeilleet, mutta voisimme kyllä ensi kesänä kasvattaa. Tomaattia ehdottomasti, se on kiva ja helppo 🍅 🥫 Tämä oli toka kerta.

      Poista
  2. Beautiful photos, Rita and I love the vintage Disney illustration. Celine Dion was born here in Quebec, Canada 🇨🇦 I love her music. She's a great singer. This song is wonderful.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Celine Dion's voice is out of this world 🩵 Incredible. Hurray Canada 🍁
      And hurray Disney !

      Poista
  3. Kuuklasin näyttelijän. Being John Malkovich ja etenkin High Fidelity ovat minusta hienoja.
    Ja kiitos sinulle, kun olet jaksanut käydä blogissani vaikka minä olen saamaton näissä vastavierailuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on symppis blogi ja suloinen vetonaula Fizban 🐕

      Poista
  4. Nam tomaatit siellä kypsyvät hyvää vauhtia. Meidän tompsut ovat nyt pojan hoidossa
    entisessä kodissamme. Ihmeen äkkiä minullekkin tuli passi muutama viikko sitten olisiko ollut viisi päivää.
    Kiva opiskella samalla italiaksi sanoja sinun opastuksella.
    Mukavaa keskiviikko päivää sinne myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä oli vahdinvaihto 🙂
      Burokratia saattaa siis joustaakin. Ei hermoilla.
      Kiitos kannustuksesta, pidän italiaa aina kaikessa mukana 🇮🇹
      Buon mercoledì, ciao !

      Poista
  5. Suloista satoa on kypsymässä. En ole kasvattanut tomaatteja koskaan. Sain kovan astmakohtauksen nuorempana kun liikutin tomaatin tainta. Niissä on todella voimakas tuoksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella voimakas, rakastan sitä tuoksua ! Monet eivät pysty syömään tomaattia kun se ärsyttää suupieliä. 🍅 Astmasta en ole ennen kuullut tässä yhteydessä.

      Poista
  6. Sieltä niitä tomaatteja tulee. Aiemmassa tekstissäsi kerroit, että viime kesänä söitte niitä vihreinä eli raakoina. Sitä ei suositella, koska niissä on samoja glykoalkaloidi -myrkkyjä kuin valossa vihertyneissä perunoissakin. Keittäminen tai muukaan kypsentäminen ei poista sitä myrkkyä. Jos tomaatit eivät ehdi ulkona kypsyä punaisiksi, niin ne voi poimia ja ottaa sisälle ikkunalaudalle, siinä ne kypsyvät . Sitten on tietysti ainakin joitakin kirsikkatomaattilajeja, jotka ovat vihreitä kypsinäkin. Olkaa siis varovaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tekisin ilman sinua ? ❤️ Lupaan että emme enää syö vihreinä elleivät ne punastu. Viime kesäiset olivat eka yritelmämme eivätkä ne punastuneet millään vaikka kokeilimme kaikki meille neuvotut kikat, paitsi johonkin tulla pientä aavistusta punasta 🍅

      Poista
  7. Luonnon antimien kuvaaminen voi välillä ollakin hankalaa, kun näkee hienon kuvattavan, mutta ei osaa sitä kuitenkaan saada yhtä hienosti näkyviin kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi on, ja toisinaan kuvasta tulee hienompi kuin alkuperäisestä kuvattavasta 😀

      Poista
  8. Veikkaan, että pankkikortti tulee postitse eikä sitä saa konttorista :D Jatkokertomusta odotellessa!
    Hienoja tomaatteja, me ei onnistuta mitenkään tomaattien kasvatuksessa, tuntuu että se on ihan randomia, mitkä lähtee edes kasvamaan ja mistä tulee edes jotain. Laitoin yhden purkin ja ei tule mitään. Edellisvuosina on pitänyt laittaa ainakin 10 purkkia joista yhdestä tai kahdesta on lähtenyt kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet 😎
      Meilläkin oli mennä mönkään, mutta ostimme lopulta valmiin taimen puutarhamyymälästä ja istutimme sen. Saatamme tehdä saman ensi vuonna. Nimimerkki "mukavuudenhaluinen" 😀

      Poista
  9. Noista vanhoista Aku Ankkojen kansista tulee niin nostalginen olo😍
    Komeita tomaattejahan siellä on tulossa ja hienoja kuvia, toden totta välillä pitää nähdä vaivaa että saa mieleisen kuvan👍🏻😄Me tuotiin muutama tomaatti kotiin kypsymään loppuun asti, oli Black Cherry-lajiketta niin on vähän eri värinen kuin tavallinen tomaatti. Mutta hitaasti, ah niin hitaasti kypyvät🍅
    John Cusack on kyllä hyvä näyttelijä ja ollut monessa mukana.
    Celine Dionista minulle tulee mieleen aina vain Titanic ja unohtumaton tunnari elokuvassa. Mikää ÄÄNI💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vanhempi Aku sen kivempi 🧡
      Noita tomaatteja on vaikka mitä lajiketta, laiskoina ostimme yhden taimen, kun omat siemenet tekivät vain yhden joka nuukahti.
      Kiva kun sulla on aina jotain sanottavaa leffoista 🎦🍿📽️

      Poista
  10. Anonyymi1:40 ip.

    Ihana tuo akukuva . Minula myös tomaattia kypsymässä. Joka syksy sanon ettei enää ensikeväänä . Kuitenkin taas, tytär toi keväällä taimet joten sato on kahden taimen varassa .Yksi mustaa ja toinen tavallista . Kiva kuitenkin seurata niiden kypsymistä .Aurinkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aku on vanha kaverimme 🧡 Meillä on vain yksi taimi. Musta olisi jännä 🖤 Kiitos, täällä on aurinkoa. Samaa sulle! 🌻

      Poista
  11. La photo des tomates est très réussie ! Il faudra nous les montrer quand elles seront rouges ;)
    Je ne pense pas que votre mari ressortira de la banque avec une nouvelle carte. La mienne nouvelle arrive une semaine après la demande, mais la Finlande n'est pas la France... Bises.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merci Phil, je prendrai plus photos plus tard 🍅
      Tu as raison, la carte et le code arriveront par la poste. On attend.
      Passe une bonne journée ! Bises.

      Poista
  12. My head? I once called a rubber sandal taffy, because that's what it looked like it was made of.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perfectly logical, Kirk. Nice one.
      Chewey, and particularly tempting if you're a dog 😛

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊