Sunday, July 16, 2006

ITALIATUNNELMISSA

.

Lauantai-iltapäivä ystäväperheen kanssa Italiatunnelmissa. Kluuvin ostoskeskuksen ravintolaan Il Sicilianoon, Aleksanterinkatu 9, pääsee puhumaan italiaa. Koko henkilökunta, il personale, on italialaisia. Menin kaksikielisesti sisään: "Päivää, buongiorno, pöytävaraus per 5 persone. Dove si trova?"

Tarjoilijamme oli nuori nainen, joka kirjasi lehtiöönsä ruoka-annokset joista kyselin. En tiedä olisiko hän kantanut eteeni ne kaikki, ellen olisi älynnyt selkeästi sanoa, että otan vain sen viimeksi mainitsemani. Ne muut saa pyyhkiä pois. Heh. Hän vapautui ja vilkastui aivan silminnähden kun havaitsi että meille voi puhua italiaa, ja sanoi tilauksemme saatuaan aivan uudenlaisella reippaudella italiaksi että voimme hakea raaste- ja salaattipöydästä mitä haluamme.

Ruuat maistuivat. Minun annokseni oli broilerinleike, sieniä ja keltaista riisiä, maukas kastike. Ystäväperheen poika, jonka syntymäpäivää siinä samalla vietimme, 14 vuotta täyteen tänään, söi penne-annoksen. Sujahdin kieltenopen moodiin ja kerroin miksi niiden nimi on penne. Se on monikko latinan sanasta "penna" eli sulka, siitä laajennettuna kynä.




Päätimme käydä kahvilla Suurkirkon kryptassa. Siellä vallitsi luolamainen tunnelma kontrastina kadun aurinkoisuudelle. Kuvasin holvikattoa mutta suurimmasta osasta kuvia tuli liian hämäriä. Vanhempi naishenkilö myi meille kahvia - 1 euro per kuppi - ja marjapiirakkaa. Hän sekoitti eurot ja markat ja rikkoi mansikkapiirakkani palasen kolmeen osaan, ja minusta se oli kertakaikkisen sympaattista. Häntä jututtaessani sain selville että leipomukset olivat yksityishenkilöiden tekemiä. Ilmeisesti seurakuntalaiset vuorottelevat kahvitarjoiluissa. Mansikkapiirakan päällys oli mehevää ja pohja mureaa, ehkä grahamjauhoista, 1 euro 50 senttiä.




Syöminkien ja juominkien jälkeen ajettiin Paloheinään palloja swingaamaan rangelle. Tosi kivaa. Iltapäiväämme oli mahtunut kielimatkailua, turismia ja kirjollista arkkitehtuuria Hesassa, seurustelua hyvien ystävien kanssa, ulkoilua, liikuntaa ja golfklubin ilmapiiristä nauttimista.




Siitä vaan kaikille maila käteen mieheni golf bagista. Niitä riittää.
.

2 comments:

  1. Anonymous2:58 am

    I'm impressed with your site, very nice graphics!
    »

    ReplyDelete
  2. Anonymous5:21 pm

    I find some information here.

    ReplyDelete

Ilahdun kommenteista ja pyrin vastaamaan kaikkiin.

Kello 16 - 17 jälkeen en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)