Saturday, July 15, 2006

VÄHEMMISTÖLEHTI

.

Like peas in a pod.

Emme me kaikki ole kuin "herneet palossa" eli samankaltaisia, minkä pitäisi olla hieno ja hyväksytty asia. Suomessa erinäisten vähemmistöjen asiaa ajaa

Z-LEHTI,

muun muassa homojen ja lesbojen. Tiesin lehden ilmestyvän heinäkuussa ja halusin tutustua siihen. Yksi toimittajista on ystäväni Anna Kortesalmi, jolta kuulin lehdestä keväällä. Hän on kirjoittanut tähän numeroon väkivallasta ihmissuhteissa. Siihen löytyy hyviä huomioita blogista

OLI SITTEN PAKKO KOSKEA KUN KIELLETTIIN,

joka nimensä mukaisesti kirjoittaa vaietuista asioista, joista kuuluisi puhua. Hyvä niin, mutta rohkeutta se vaatii. Luin lehdestä yhden artikkelin jossa nuori gaymies joutui pelkäämään yhden junamatkan ajan kun vaunuun astui iso suurisuinen öykkäri ja möykkäri, joka terrorisoi kaikkia käytöksellään. Nuorukaisemme oli sisäisesti kiitollinen siitä että gay'yys ei näy päällepäin. Hän pelkäsi venäjää puhuvan äidin ja pojan puolesta kun öykkäri alkoi vaahdota Karjalan takaisin saamisesta. Tiedätte varmaan tyypin, jos olette julkisilla välineillä Suomessa liikkuneet. Kuin taikaiskusta matkustajat "väsähtävät" yhtäkkiä, sulkevat silmänsä ja alkavat "nukkua", jotta eivät joudu uhreiksi. Ihan käyttökelpoinen kikka koska ihminen ei jotenkin osaa puhua toiselle ilman katsekontaktia. Jos kohtaa karhun, selviämiskikka on leikkiä kuollutta. Elämän viidakoissa tarvitaan noita kikkoja.

Z-lehteä saa Akateemisesta kirjakaupasta. Niin tai joutuu siitä 6,50 maksamaan. Mieheni ja minä etsimme sitä ensin Pukinmäen R-kioskista, Malmin Suomalaisesta kirjakaupasta ja C-Marketista, mutta ei ollut. R-kioskissa kysyin lehteä tavaroita purkavalta nuorelta tytöltä. Sanoin että se on seksuaalisten vähemmistöjen ja sensellaisten lehti, esimerkiksi homojen. Tyttö oli hyvin avulias ja huikkasi kassalla olevalle toiselle työntekijälle joka palveli asiakkaita: "Kuule, eihän meillä ole ... sitten hän vaikeni hetkeksi, kun ilmeisesti totesi että ei voi huutaa jonottavien ihmisten aikana homolehti... ja jatkoi ... Z-lehteä?" Hassu tilanne, mutta kaikki meni tosi hyvässä hengessä ja jutellessa. Samaten Malmin Suomalaisessa kirjakaupassa oli asiallinen myyjä ja mainostin lehteä kertomalla että sillä on mitä upein tavoite, eli tehdä itsensä lopulta tarpeettomaksi. Itäkeskuksen Stockmannilta lopulta löysimme lehden. Kysyin sitä myyjältä koska lehtivalikoima oli todella iso, ja tiesi heti mistä kulmasta sen haki.

Tästä lehden numerosta 4 selviää se että parisuhdeväkivallassa uhrin on tavallista vaikeampaa pyytää ja saada apua, jos hän on nainen/nainen - suhteessa tai mies/miessuhteessa. Naisten välistä väkivaltaa vähätellään, ja miehelle taas on kova paikka myöntää olevansa uhri. Mitenkähän hirveää loppujen lopuksi on kuulua johonkin vähemmistöön, kun jopa poliiseissa on vähätteleviä tai vihamielisiä yksilöitä. Entä jos ihminen on sekä seksuaalivähemmistössä että tummaihoinen?
.

10 comments:

  1. Kiitos kehuista, vaikkakaan en koe kirjoittavani mitenkään rohkeutta vaativista asioista.

    Mutta Mikon kolumnista, hän järkevästi pelkäsi kyseistä öykkäriä ja leikki nukkuvaa, mikä yleisesti ottaen onkin järkevä tapa suhtautua asiaan. Minä vain satun olemaan sikäli typerä, että moisissa tapauksissa menen huomauttamaan näille öykkäreille, mikäli he alkavat todella uhitella jollekulle. Kyseessä ei ole mikään suuri rohkeus. Noissa tilanteissa minä pelkään, pelkään niin perkeleesti! Mutta jollen minä puutu, niin kuka puuttuu? Suurin osa ihmisistä ei halua puuttua koska pelkää, minä puutun koska pelkään, koska minuun on lapsena istutettu niin suuri velvollisuudentunto, että se joskus ajaa järjen yli. Tähän asti olen noista tilanteista selvinnyt puhumalla, mikä johtunee siitä että 95%:ssa tapauksista olen isoakin öykkäriä isompi. Itse asiassa en tiedä mitä tekisin jos kohtaisin itseäni HUOMATTAVASTI isomman riehujan. Ehkä minäkin tuolloin hiljenisin, en tiedä, enkä oikeastaan haluakaan tietää.

    Jahas, nyt täytyy lähteä katsomaan ketä esiintyy Koneiston ilmaiskonsertissa, jos eilen olisimme tienneet, että Jimi Tenor esiintyy siellä olisi hesarin kuvasta löytynyt kaksi katsojaa enemmän...

    ReplyDelete
  2. - ulkonäöltään kummajainen, lävistyksiä ja tatuointeja
    - Ollut satanisti
    - Eronnut kirkosta
    - Vieraantunut Jumalasta
    - Huomannut olevansa homo
    - Vähemmistönä vähemmistö[i]ssä

    ReplyDelete
  3. Hyvä, Rita kun löysit Johanneksen blogin ja linkitit muillekin. Kävin koluamassa koko blogin läpi...

    Tuosta junavaunukohtauksesta ja öykkäreistä: asiastahan on ollut blogeissakin(mm. kirjailijan häiriöklinikka) keskustelua, että mitä tehdä jos vaikka näkee jotakuta pahoinpideltävän eikä kukaan tee mitään.
    Mielipiteet jakautuvat niin, että jokaisen täytyy suojella itseään,eikä väliin saa mennä tai pääsee itsekin hengestään,mutta virkavallan soittaminen paikalle on moraalinen velvollisuus.

    Sitten on meitä, jotka emme koskaan opi vaan menemme väliin jos jotain ihmistä hakataan, kiusataan, ahdistellaan jne. En nosta omaa tapaani yhtään paremmaksi kuin tilanteeseen puuttumattomien, minulla on hiukan sama kuin Johanneksella: velvollisuudentunto. Joskus pelkään,joskus adrenaliini pistää toimimaan autopilotilla.

    Moniin, moniin väkivaltatilanteisiin joutuminen elämäni aikana -olen ollut nuorena myös päällekäyvä osapuoli, mikä kadutti pitkään, kunnes tajusin että pelkkä katuminen ei auta mitään, täytyy muuttua oikeasti- on osaltaan vaikuttanut siihen, että en pelkää kipua, mutta väkivaltaa kylläkin. Olen nähnyt karmivia seurauksia yhdestä lyönnistä tai potkusta sekä harrastanut kamppailulajeja, jotka osaltaan vaikuttivat siihen, että en koskaan käytä väkivaltaa ensin, ainoastaan puolustautumiseen tai väliinmenoon.

    Minua on hakattu kskellä katua, ihmisten, jopa tuttujen ja kavereiden katsoessa vierestä ja lähtiessä pois koska "se on noiden asia, ei tohon voi väliin mennä". Siksi en koskaan kävele pois.

    Joskus väliinmennessä olen saanut turpiini ja myöskin hakatun naisen vihat niskoilleni("se on mun mies! mitä sä tuut siihen sekoilee,ämmä?!") mutta minun kallooni ei vain mahdu sellainen, että varsinkaan heikompaa hakataan ja ihmiset sulkevat silmänsä, unohtavat, eivät "näe", eivät hanki apua tai yritäkään auttaa uhria.Se tuntuu lähes mekaaniselta asialta minussa. On typerää mennä irroittamaan hormoneista sekaisin olevaa isokokoista miestä vaimostaan, koska siinä voi päästä hengestään. Mutta typerä olen ollut aina. En ylpeile asialla,mutta en myöskään jätä keskustelematta tilaisuuden tullen, koska itse en voisi nukkua enää koskaan jos näkisin ja kuulisin jonkun avunhuudot, pelon ja kivun ja kävelisin pois.

    Moni ihminen on varmaan (fyysisesti)väliin menemättä saanut parempia tuloksia väkivallan uhrien auttamisessa, mutta joillakin sellainen näky laukaisee jonkin mekanismin itsessä ja pakottaa juoksemaan väliin ja ottamaan lättyynsä jos tarve vaatii. Johtuu pitkälti omista kokemuksista, avunhuudoista joihin ei vastattu ja henkensä menettämisen pelosta.

    Anteeksi mega-avautuminen.
    Hyvän asian otit taas esille.
    -minh-

    ReplyDelete
  4. Johannes,

    Sehän se nimenomaan rohkeutta onkin että toimii pelostaan huolimatta. Tilanteeseen puuttumisessa on yleensä iso riski, koska ihmiset ovat arvaamattomia.

    Täällä blogimaailmassa on rohkeutta kirjoittaa oikeista asioista omalla identiteetillä. Helppohan nimettömänä on heittää vaikka mitä juttua ja kommenttia. Blogiin Kohti itsemurhaa oli ilmestynyt todella raa'at ja tunteettomat anonyymit kommentit, kun blogin pitäjä kertoi nälästään, asuntonsa menettämisestä tulevaisuudessa ja itsemurha-aikeistaan.

    Sebastian,

    Se kuva mikä sinulla on itsestäsi, ja mikä menneisyytesi ja nykyisyytesi ihmisillä on sinusta, voi olla kaikilla erilainen. Onko ihminen kummajainen vai erikoinen hyvällä tavalla on paljolti omasta ajattelutavasta kiinni. Varo että et jumiudu johonkin ajattelutapaan kuten että muka olet friikki. Jos tarjoilet sitä näkemystä itsestäsi muille, kyllä heistä osa sen ottaa omakseen ja näkee sinut friikkinä. Se on kuin ojentaisit käyntikortin :)

    Minh,

    Monipuolisesti kirjoitettu. Luin kommentit eilen illalla ja enkös sitten nähnyt unia suurikokoisista riidanhaastajista. Huh. Yksi heistä oli Vesa-Matti Loiri kännissä (?)

    Väkivallan uhrin psykologia on lievästi sanottuna outoa. Hyvä esimerkki tuo hakattu nainen jonka vihat sait päällesi. Lieneekö joku Tukholma-syndrooma vai hänen ylpeytensä, joka ei sallinut hänen olla autettu.

    Älä ihmeessä pyytele anteeksi mega-avautumista! Kirjoituksesi oli taas kerran loistava.

    Yksi asia, joka minun kirjoiksestani unohtui oli HENKINEN väkivalta; nimittely, uhkaukset, vähättely jne. Pitää jatkaa toisella kerralla.

    ReplyDelete
  5. Rita:
    Itse asiassa Johannes Knektman on nimimerkki.

    Muuten kirjoittaisin omalla nimelläni, mutta minun on otettava perheeni huomioon, muutamia vuosia sitten tyttäreni joutui koulukiusauksen kohteeksi kun vanha haastatteluni levisi hänen koulussaan. Hän joutui vaihtamaan koulua tuon tapauksen johdosta. (Takavuosina minua haastateltiin silloin tällöin mielipiteitteni, biseksuaalisuuteni ja nuoruuden aktivismin johdosta.) Tuo tapaus opetti minua pitämään suuren suuni kiinni julkisuudessa.

    Nykyisin olen anonyymi ja haluan pysyäkin anonyyminä.

    Sebastian:
    Olen:
    - Ulkonäöltäni kummajainen, tosin nykyisin vähemmän kuin ennen, mutta katukuvasta erottuva kuitenkin.
    - Eronnut kirkosta
    - Suuren suuni johdosta suututtanut monia ryhmittymiä, joiden edustajilta olen saanut tappouhkauksiakin.
    - Vuonna 1980 kerrtonut salaisuutena parhaalle "ystävälleni" 14 vuotiaana koulupoikana, että epäilin olevani homo (Myöhemmin tajusin olevani biseksuaali.) ja hän kertoi sen eteenpäin. Voit kuvitella mikä kiusaaminen siitä aiheutui, onneksi sitä kesti vain vuoden, maine ei siirtynyt perässäni Helsinkiläiseen kouluun.
    - Elänyt kolme vuotta homoseksuaalisessa suhteessa.

    Tosin nykyisin ulokopuolelta katsottuna olen hivenen omalaatuinen, keskiluokkainen, keski-ikäinen perheenisä.

    Minh:
    Itse olen ikävä kyllä huomannut, että sisälläni on valtava määrä patoutunutta väkivaltaa, ja niinä muutamina kertoina kun olen joutunut puolustamaan itseäni, tai jotakuta toista, olen... tämä saattaa kuulostaa ilkeältä, mutta... olen nauttinut sekä vastaanottamastani kivusta, että tuottamastani kivusta.

    Tämä piirteeni oli järkytys minulle, kuinka minä, pasifisti ja rauhallinen mies, voin olla niin sairas että pidän väkivallasta?

    Olen purkanut väkivaltaisuuttani mm. itsepuolustuslajeissa (Ja ns. extreme-lajeissa ja omaehtoisen "taideterapian" avulla.), joissa muuten isona osana opetusta on itsehillinnän opetus.

    Enkä ikinä käytä väkivaltaa, ellei oma, tai jonkun toisen henki ole kyseessä. Sillä - kuten sanottua - olen iso mies ja budolajin harrastuksesta johtuen myöskin osaan käyttää kokoani hyväkseni ja olen hyvin tietoinen siitä, että saatan JOPA VAHINGOSSA tappaa ihmisen mikäli en pidä varaani. Moinen tieto opettaa pirun hyvin hillitsemään itsensä.

    ReplyDelete
  6. Minusta muualle katsojat ovat ihmiskunnan pohjasakkaa, pahempia kuin nämä räyhänhenget, jolla on sentään munia rähjätä yksin.

    ReplyDelete
  7. Anonymous2:58 am

    This comment has been removed by a blog administrator.

    ReplyDelete
  8. Anonymous5:21 pm

    This comment has been removed by a blog administrator.

    ReplyDelete
  9. Anonymous3:04 pm

    Kaksikielisyys maksaa Suomelle 1-2 miljardia euroa vuodessa.

    - Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario, A. H. Saastamoinen ja Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Pohjois-Suomea (Kemijoki rajaksi) ja tarjosi korvaukseksi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi".

    Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.

    lyyxem.freehostia.com/teljo.htm

    Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia.

    Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan.

    - Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori

    lyyxem.freehostia.com/1930.htm

    Vuonna 1905 yleistä äänioikeutta vastusti "Huusis"-lehti. Linkissä Tuulispään pilapiirros.

    Piikkilangalla aidattu koulu Espoossa talvella 1908

    Vähävaraisten torpparien ja muonamiehien ponnistuksilla syntyi Luukkaan eli Luukin kansakoulu vuonna 1906. Jouluna 1907 C.G. Avellan teetti koulurakennuksen ympärille piikkilanka-aidan sekä karkoitti kevätlukukauden alussa kouluun pyrkivät lapset pois.

    http://suomenmaa.bravehost.com/

    ReplyDelete
  10. Kiitän kiinnostavasta historiakirjoituksesta ja linkeistä!

    ReplyDelete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.