JOULULAPSI

.


Tämä on meidän joululapsen Mein ensimmäinen joulu.
Nyt osaan toivottaa persian kielellä joulua.
Opin ihan hiljattain.

KRISMÄSET MOBARÄK

mobaRÄK = onnittelut tai onnea

krisMÄS = joulu

-et = sinun tai sinulle

Monikulttuurisuuskeskustelujemme lomassa tuli puhetta siitä erotanko minä Kiinan katuvilinässä ketkä ovat korealaisia ja ketkä kiinalaisia. Minä heitin kysymyksen ilmoille ihan vaan vitsinä, mutta sain muilta kiinnostavia tekstejä, joiden mukaan heillä on silmää erottaa joitakin rotuja toisistaan. En tarkoita heidän taitojaan väheksyä, mutta en niihin kyllä kovin pitkälle luota. Yleensäkin olen elämässä oppinut kyseenalaistamaan ulkonaiset merkit siitä mitä ihmiset oikeasti ovat, kansallisuudeltaan, rodultaan, luonteeltaan, koulutukseltaan ja niin edelleen ja odottamaan että saan tiedon muuta kautta. Oletuksia ihminen tulee usein tehneeksi, mutta kokemus on osoittanut ne vääriksi monta kertaa. On hauska yllättyä siitä että asiat eivät ole sitä miltä näyttävät. Tuttavapiirissä on todella paljon ihmisiä joiden vanhemmat eivät ole samaa alkuperää. Yksillä kaksosilla on suomalainen isä ja kiinalainen äiti. Lapset ovat suomalaisia mutta eivät näytä siltä. Eräällä suomalaisella ystävälläni on mongolialainen isoäiti tai joku esiäiti, ja ystäväni on saanut piirteensä häneltä, mutta hän on itse suomalainen.

Minua on Italiassa luultu italialaiseksi koska näytän italialaiselta. Minua on kielitaidon vuoksi luultu italialaiseksi ja englantilaiseksi. Eräs Alessandro suuttui minulle Lontoossa. Tapasimme kolmatta kertaa tuttavaporukassa ja hänen kysyessään mistä päin Italiaa minä olin sanoin hämmästyneenä. "Ai en minä ole Italiasta. Olen Suomesta." Hän ei suinkaan yllättynyt iloisesti eikä nähnyt tilanteessa huumoria. Hän oli vihainen. Jouduin esittämään kansainvälisen opiskelijakorttini ennen kuin hän uskoi. Sen jälkeen hän ryntäsi paikalta enkä ole tähän päivään mennessä häntä nähnyt uudelleen.

Santo cielo! Oman oletuksensa vuoksi erehtyi ja sitten suuttui minulle joka en edes tiennyt että hänellä oli tuo luulo. Puhuin italiaa koska muut paikalla olivat italialaisia paitsi minä ja espanjalainen Rosa. Olin 20-vuotias Lontoossa kesätöissä. Lontoo on paikka jossa on tilaisuus yrittää arvailla kansalaisuutta ja kieltä jos pitää sen laatuisesta huvista. Siellä taitaa olla melkein mitä rotua, kansallisuutta ja kieliryhmää tahansa. Viihdyin siellä erinomaisesti juuri tuosta syystä.

Toimiiko monikansallisuus Lontoossa?

Työtoverini olivat silloin enimmäkseen filippiiniläisiä ja sain käsityksen heidän kielestään ja siitä mitkä äänteet heille olivat vaikeita englanninkielessä. Jokunen työkaveri oli ranskalainen, italialainen, afrikkalainen, amerikkalainen, skotti, espanjalainen, iranilainen.

Fantastista aikaa. Nuoruus ja hulluus. Vapaus. Aikuisuuden kynnyksellä. Vahvasti hetkessä mukana. Sinne monikulttuurisuuteen olisin jäänyt ellei yliopisto olisi ollut kesken Suomessa. Pääaine englantilainen filologia. Muita aineita kielitiede, fonetiikka, italia, ranska... Mikä minusta tuli isona? Homma on vielä kehittymässä, mutta työssä ja vapaaehtoistyössä ja ystäväpiirissä ovat vahvasti mukana kielet ja kulttuurit, kansainvälistyminen, maahanmuuttajat, ihmisoikeudet, mielenterveyden edistäminen, oppimisen psykologia.