A book of Easter traditions. Kirpparilta ostamani Lasten pääsiäiskirja.
"Vuoden vakavin ja hartain päivä" luonnehtii kirjani pitkäperjantaita. Kammottaa lukea vanhoista kielloista, joissa mainitaan että ilonpito ja nauraminen oli ankarasti kielletty, kyläily sopimatonta, mitään askareita ei saanut suorittaa ja pukeuduttiin tummiin vaatteisiin. (Puistatus.)
Meidän pitkäperjantaissamme eilen ei ollut mitään pitkäpiimäistä eikä raskassoutuista. Puoliso pääsi brittikavereittensa kanssa ensimmäistä kertaa tänä vuonna pelaamaan golfia koko päiväksi. Yksi englantilainen ja kaksi irlantilaista joukossa. Heillä oli ollut väsyttävä mutta fantastinen päivä.
Minä vietin nautinnollisen vapaapäivän kirjojen, TV:n, netin ja ulkoilun parissa, ja vähän siivoilin.
Mietin niin sanottua kansanluonnettamme. Jos on kaksi mahdollisuutta viettää pitkäperjantaita, joko vaipua synkkyyteen ja piehtaroida pääsiäisen kärsimystarinassa tai juhlia ylösnousemuksen ja iänkaikkisen elämän iloa, niin kuka meidät pakottaa raskasmielisyyteen?
Kuka pakottaa ihmisen valitsemaan ilottomuuden elämänasenteeksi? Pitkäpiimäisyyden vankeus, alakulon aladobi, viilin viskositeetti ja sitkistely, kivireen raahaaminen, ristin kantaminen, maan matoseksi alentuminen, lakoon lankeaminen?
Jos menen aamulla töihin hyväntuulisena ja tervehdin paria alavireisyyden alistamaa alaista tai tympeää työtoveria, eikö se massa ala heti maanantaiaamuna vetää minuakin alamaailman alhoihin manalan maanalaisella alas?
Jos toisaalta ylävireisiä ystävällisiä työtovereita parveilee ympäriinsä duunipaikalla, eivätkö he ylennä he koko yhteisön hyvänolontunnetta ja energiaa?
KYL-LÄ! Ja välimuotojakin löytyy. Ei kaikkien tarvitse hymyillä kaiken päivää korvasta korvaan.
.
Sen enempää yleistämättä yleistän, että italialaisessa kulttuurissa kohteliaisuus pitää yllä hyväntuulisuutta; tervehditään ja kysellään kuulumisia paljon useammin kuin suomalaisessa jäyhistely-kulttuurissa. Silti en koe sitä "small-talk" -pakkona, vaan ihan oikeana, positiivisena kiinnostuksena. Vaikka kestäisikin sen pari minuuttia.
VastaaPoistaHyvät tavat eivät ole pakkopaita, vaan luovat ihan oikeita sosiaalisia siteitä, jotkut eivät tätä aina oivalla.
Itselläni on uudessa työpaikassa niin hyvä ilmapiiri, että vieläkin, melkein kuukauden jälkeen, ihmettelen onko se tottakaan. Siellä tapahtuu juuri se, että hyväntuulisuus ruokkii hyväntuulisuutta; johtaja on itse aurinkoinen ja luonnostaan hymyilevä ihminen, ja on nähtävästi valinnut työntekijät omaan positiivisuuteensa sopiviksi!
Hyvin kirjoitat, Rita, näin ajattelen itsekin. Ihan kuin olisi jotenkin ylevänpää ja parempaa olla synkeä ja kriittinen ja kulkea musta pilvi pään päällä. Ihminen voi olla monenlainen: voi olla töissäkin syvällinen keskustelija ja tyhjännnaurattaja ja kaikkea siltä väliltä.
VastaaPoistaItse asiassa hyvät tavat tähtäävät siihen, että kaikilla olisi hyvä olla. Tässä meillä on paljon oppimista.
Kiitos kommentista Sari
VastaaPoista"Hyväntuulisuus ruokkii hyväntuulisuutta" , se on minunkin kokemukseni. Vaikka italialainen sosiaalisuus voikin olla suomalaiseen mentaliteettiin nähden liiallista hihhulointia, minusta siitä kannattaisi kuitenkin ottaa edes vähän oppia sitä kohdatessaan :)
Katriina
Kiitos sinullekin hyvästä kommentista! Rupesin oikein miettimään tuota kun viittasit "hyviin tapoihin". Kyllä hyviin tapoihin ja ihmistenväliseen kanssakäymiseen voisi väittää kuuluvan, ellei nyt ihan pakollinen hyväntuulisuus niin ainakin pahantuulisuuden piilottaminen :)
Tuosta pääsiäisen vietosta...
VastaaPoistaKolmas tapa on meidän tapa.
Antaa kristityn roskaväen muhia uskossaan keskenään. Itse voi vaikka tehdä töitä.
Hei! Mielestäni et ole kirjoituksessasi oikeudenmukainen arvostelemaasi asiaa kohtaan.
VastaaPoistaHiljainen viikko, kiirastorstai, pitkäperjantai ja pääsiäinen muodostavat ison juhlakokonaisuuden jossa ääripäät ovat edustettuna. Torstai iltana palveuluksen päätteeksi kirkon alttarit puetaan mustan sen merkiksi, että Jumalan Poika kärsii ihmiskunnan syntien tähden. Pysähtyminen, hiljentyminen, itsetutkistelu ovat ihan terveellistä myös näiden asioiden edessä. Ei se tee ihmisestä pitkäpiimäistä, jos hän pitkänäperjantaina vakavoituu.
Aikanaan on ollut huvikielto tälle päivälle. Se ei minusta ole ollut kohtuuton. Kyllä se pääsiäinen sieltä koittaa. Kysymys on kunnioituksen osoittamisesta. Vaikka vapaa isänmaa on arvokas ja iloinen asia en silti mene steppaamaan sankarivainajien haudalle. Kunnioitusta osoitetaan heille toisella tavalla.
Jos kulutusjuhlaa vietetään lähes vuoden jokaisena muuna päivänä, niin eiköhän yksi pitkäperjantai mahdu joukkoon.