Sunday, May 20, 2007

KEVYT KUIN PÖLÄHDYS

.

Lovely. Not many calories. Light as a feather. Kivan kevyttä. Joku vähäkalorinen juttu Malmin ostarin Baguette-kahviossa. En muista mikä se oli. Joku höykäsenpölähtävä. Otin kuvan jo pari kolme kuukautta sitten. silloin kun viimeksi tapasin ystäväni Mirkun.

Mihin aika menee? Olisikin jo aika soitella taas hänelle. Eikä ainoastaan hänelle, vaan monille muillekin kavereille. Usein jää luvattoman pitkiä taukoja sosiaalisten tapaamisten väliin, ihan huomaamatta. Olisikohan ideaa merkkailla niitä kalenteriin koko vuodeksi jo tammikuussa? Siitäpä sotku syntyisi, epäilen.

Sanomalehdessä oli kiinnostava artikkeli tupakoinnin vaiheista Suomessa. Mistä se lähti, mitä asenteita, luuloja ja mielikuvia on liittynyt tupakkaan, savukkeisiin ja savuun. Aluksi vaaroista ei tiedetty mitään. Tupakointia luultiin jopa terveelliseksi. Nuorille se symboloi aikuistumista, miehille miehisyyttä, naisille vapautta ja tasa-arvoa.

Yhdessä BBC:n tupakkadokumentissa taannoin vähän pysäytti kun kaksi kiinalaista naista sanoi katuhaastattelussa mielipiteen: "Miksi emme polttaisi? Nämähän ovat tasa-arvon aikoja." Ei muuten, mutta kun suomalaisen naisen näkökulmasta tuo ajattelu kuvastaa jotain isovanhempiemme aikaa.

BBC:n dokumenteista tuli mieleen muistuttaa että huomenna maanantaina jatkuu dokkarisarja naisten ja miesten eroista. TV 1, joskus alkuillasta. Osa 2/3.

Vielä yksi tuprahdus tähän lastuun... Hesarin mielipidesivulla on kirjoitus parveketupakoinnin puolesta taloyhtiöiden päättäjiä vastaan. Oudon häiritsevä tunne piti minua vallassaan sitä lukiessani. Joku ei stemmaa. "Yksilövapaus, blaa, blaa, blaa... taloyhtiöiden pikkusielut... passiivisen tupakoinnin haittoja ei ole aukottomasti todistettu... tupakoitsijan tulisi saada toteuttaa itseään haluamallaan tavalla... kyseessä on yksinkertaisesti valta..."

Kirjoituksella on yllätysloppu: "Itse en tupakoi, mutta olen huolissani rajoituksista, jotka voivat vaikuttaa omaan vapauteeni." Omalla nimellä allekirjoitettu.

Onko niin että asiat eivät ole sitä miltä vaikuttavat? Vai ovatko asiat sitä miltä ne vaikuttavat? Onko tuo kirjoituksen oikea motivaatio, vai onko takana jotain muuta mitä ei voi tai halua sanoa? Saako teoreettinen vapaudenmenetys protestoimaan lehtikirjoituksella? Onko tämä joku psykologinen koe?

Ihmismielen saloja aina pohdiskelen. En millään pahalla, minkä todistaa toinen minäni

ARKITERAPEUTTI KOPS
.

5 comments:

  1. "Onko niin, ettäa asiat eivät ole sitä miltä vaikuttavat?", hyvä kysymys, kun on kyse kirjoitetusta viestistä.

    Useimmiten asiat eivät ole ainakaan siten, miltä ne näyttävät; ei tänä maailmanaikana, jos ei ennenkään.Mikä asia tahansa voidaan esittää millä tavalla hyvänsä, mistä tahnsa näkökulmasta ja se saadaan ohjaamaan ihmisten ajattelua mihin tahansa suuntaan. Kirjoittamalla luodaan maailmoja, ei suinkaan naiivisti "kerrota totuutta" siitä.

    Paitsi mediakriittisyyttä, tarvitaan myös kaikkien muidenkin asiatekstien kyseenalaistamista. - Joskus on parempi lukea "hullun" kirjailijan fiktio, jonka rivien väleistä totuus käy ilmi, kuin ns. asiatekstiä, joka on tieteellisyyden muotoon puettua propagandaa - sitä on vain kovin vaikea maallikon päältäpäin nähdä.

    ReplyDelete
  2. Tupakointiin puuttumatta toivotan Sinulle paranemista ja mukavaa Sunnuntai-iltaa!

    ReplyDelete
  3. Toivottavasti mahatauti on jo helpottanut!
    Minä olen tosi surkea yhteyden pitäjä, ajantaju on aivan hukassa, kun täällä ei ole selviä vuodenaikoja mittaamassa ajan kulkua...

    ReplyDelete
  4. Jonna4:54 am

    Paikallinen ahorita, mañana meininki on saanut voiton!
    (lisäyksenä edelliseen)

    ReplyDelete
  5. Kiitos teille kommentoinnista ja käynnistä. Minulla on töitä rästissä velttoilun jälkeen, joten palailen blogiin vasta vähän myöhemmin. Ahorita. Aikaisemmin kuin mañana. toivottavasti :)

    Hurjan hieno ilma tänään! Vetää vertoja Meksikolle - suhteessa, hih.

    M, mielettömän hieno kirjoituksenpätkä taas kerran. Thanks.

    ReplyDelete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.