Thursday, May 24, 2007

YKSI SORMI KERTOO ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA

.

I hope it's not forbidden to take pictures of people's gardens as I walk by. Toivottavasti ei ole kiellettyä ottaa kuvia ihmisten pihoista. Olisi noloa joutua pidätetyksi. Taas.

Sanomalehti tuotiin myöhässä, mutta onneksi puoliso lähti tänään vähän myöhempään töihin joten ehti lukea, ja siinähän se tasoittui. Minulla oli tarkoitus vilkaista aamiaisen yhteydessä DIRT - Lööppien takana - ohjelmaa jonka luulin videoineeni. Kävi ilmi että olin nauhoittanut Ruotsin TV:tä. Tilapäinen mielenhäiriö: aivoni luuli että neloskanava on numero 4. Olisi pitänyt valita 7. Ei sentään yhtä kohtalokas virhe kuin väärän napin painallus ydinvoimalassa.

Siinä ohjelmassa olisi saanut kuulla suomalaisten toimittajien puhuvan ammattietiikastaan verrattuna amerikkalaisiin paparazzi-tyyppisiin katuojatonkijoihin. Olisin mielelläni kuullut mitä näkökohtia esitetään. Sananvapaushan on äärettömän sekava ja rönsyilevä asia, mutta aina silloin tällöin kaaoksesta nousee joku varteenotettava puoli jota kannattaa työstää. Mahtoiko eilisestä keskustelusta syntyä mitään kehityskelpoista?

En ole ehtinyt pitkään aikaan osallistua RUNOTORSTAIHIN. Kirjoitusaihe on tällä viikolla 1 (Yksi).

Yksi
One
en, ett
eins
un, une
una, un
yek

Turistimatkalla missä tahansa maassa ja kulttuurissa selviytynee ostoksilla nostamalla yhden sormen pystyyn sen merkiksi että haluaa yhden kappaleen tiettyä tuotetta kaupassa tai torilla.

Parasta pitää huolta että se ei ole keskisormi. Eiköhän kommunikaatio onnistu.

Ah, öh ja huh. Sananvapauden ja kommunikaation miljoonat eri puolet. Sormien tuhat ja yksi käyttöä. Toisinaan yksi sormi kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
.

2 comments:

Ilahdun kommenteista ja pyrin vastaamaan kaikkiin.

Kello 16 - 17 jälkeen en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)