A friend's garden. Väriminttu.
Vietin iltapäivän ystäväni Mirkun luona. Sain lounasta, keitettyjä perunoita ja broileria, kukkakaalia, salaattia, jossa oli avomaan kurkkua, tomaattia ja persiljaa, mustaviinimarjamehua, vohveleita vaniljakastikkeen kera, kahvia. Palasin neljän paikkeilla kotiin, käveltyäni lämpimässä säässä runsaan puolen tunnin matkan, muovikassissa kaksi värimintun tainta, toinen samanvärinen kretuliini kuin kuvassa, toinen kirkkaanpunainen. Olkalaukussa pari valkeakuulasta Mirkun omenapuusta ja kaksi folioon käärittyä vohvelia. Sisältö vaikutti Iines Ankan käsiveskalta. Sen kun aukaisee, esiin voi tulla vaikka mitä.
Muovikassissa oli myös kiinanlyhdyn taimia. Koska olen sitä muutama vuosi sitten antanut Mirkulle, ja sen jälkeen omasta pihasta hävittänyt, nythän se palasi juurilleen. Kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti. En ole varma kumpaa.
Dodih. Kasvit on istutettu. Nytpä menen tekstailemaan kiitosviestin kaikin puolin hauskasta iltapäivästä.
Oletteko muuten huomanneet että ihmiset aika harvoin kiittävät vierailuista?
.
Noin sitä pitää. Minulla yksi ystävä, filippiläinen, sieltä ei pääse tyhjin käsin pois.
VastaaPoistaPöh, ainahan me kiitetään, vaikkei edes muisteta käydä! Joskus.
VastaaPoistaHannele
VastaaPoistaLisään vielä että minullakin oli mennessä tuomisia ystävälleni.
Sikuri
Nyt ainakin kiitän siitä että tulit pitkästä aikaa käymään :) Mitäs olet puuhaillut?
Olen huomannut ja se joskus harmittaa. Minä tykkään kiittää. Jos vierailen kaukana asuvan ystävän luona on normaalia kiittää kortilla. Olen kai perinyt mummini ja äitini tavat, mutta pidän tuosta huomaavaisesta tavasta ja aion sitä jatkaa.
VastaaPoistaTerveiset Kölnistä,
Kata
Kiitos vierailustasi blogissani, Kata. Köln taitaa olla se kaupunki jossa TV-sarja Kettu kuvataan.
VastaaPoista