Saturday, September 29, 2007

LILA LAUANTAI

.

Lilla lördag. Lilac Laturday. Oops, I mean Saturday. Latter Day?

Eikös ole tai ole ollut joku uskontokunta tai lahko joka nimitti itseään "myöhempien aikojen pyhiksi"; Latter Day Saints? Hassu sana tuo pyhä. Yhden äänteen päässä äännähdyksestä pyh. Pyh on halveksuntaa ja pyhä kunnioitusta. Joka itsensä ylentää, joka toista ei. Eiku. Joka itsensä ylentää, se alennetaan, mutta homma ei toimi toisin päin. Joka itsensä alentaa, sitä ei ylennetä. Muistakaamme se, jos ylennystä toivomme. Maan matosiksi tahi kynnysmatoiksi älkääämme madaltuko. Siivouspäivänä pudistellaan madot.

Joiselle kuoppaa kaivaa, joka toiselle ei. Eiku. Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa. Ja siinähän ollaan, jopa vielä alempana kuin mato. Odotas, "langeta" taitaa kattaa sekä "pudota" että "kaatua", ellen väärin erehdy. Kuten englannin fall, ruotsin falla, ranskan tomber, italian cadere et cetera.

Erehtymisestä tuli mieleen perstaiset ja torjantaiset pähkäilyt Runotorstain ja Valokuvatorstain haastetekstistä ja siinä esiintyvän sanan "kursiivinen" mahdollisista virhetulkinnoista. Teksti jonka pohjalta piti sanailla tai kuvata oli

ON OLEMASSA KURSIIVINEN MELANKOLIA

Jälleen kerran blogimaailma osoitti ripeää spontaania luomisen iloa ja taituruutta. Toinen toistaan hienompia, hauskempia ja kauniimpia kuvateoksia ja sanallisia tuotoksia putkahteli ilmoille pitkin päivää. Tahtia ja iloa ei yhtään haitannut se että kursiivisen (uskoakseni se merkitsee jatkuva, pitkäaikainen) ajateltiin merkitsevän vinossa olevaa.

Jaa, hetkinen. Kyllä haittasi pikkuisen. Ensinnäkin joku närkästyi tuosta erehdyksestä. Siis häntä haittasi. Hän meni ja ojensi jotakuta joka oli tekemisen riemulla oman teoksensa kuvannut ja postannut. Korjaaminen ja tiedon jakaminen on yksi asia, mutta ojentaminen ja kunnioituksen puute tekee siitä täysin toisenlaisen. Ei mukavaa. Fiilis kärsii. Rakentava kritiikki tervetullutta, murskaava kritiikki ei-toivottua, rikollista.

Koulussa yhden oppilaan halventaminen muiden läsnäollessa on ajattelematonta. Sitä toimintatapaa ei kenenkään kannata omakseen ottaa, koska sillä ei saa hyvää aikaan. Palautteen voi antaa hyvällä tavalla, silloinkin kun haluaa korjata suoritusta. Opettajan kuuluu korjata. Minä olen opettaja, mutta korjaamisvelvollisuus koskee lähinnä vain työtäni. Työni ei ole korjailla esimerkiksi minulle soittavan puhelinmyyjän ääntämistä. Kavereita voin korjailla vapaassa ilmapiirissä, jos tiedän että korjaukset ovat tervetulleita ja odotettuja. He saavat korjailla minua. Opimme toinen toisiltamme. Blogikaverit saavat mielellään korjata minua jos haluavat.

Toissapäivänä en vielä tiennyt mitä kursiivinen merkitsee. En tiedä olinko koko sanaa edes nähnyt tai kuullut. Rakastan oppimista, pohtimista, keskustelua, vuorovaikutusta, sitä että saan uutta kuvakulmaa vanhalle tiedolle, ja voin järjestellä aivojeni arkistoja uuteen uskoon. Opettaja kun olen, tulin luulleeksi tai toivoneeksi, että voin mennä Runotorstaista kysymään tehtävänannon jälkeen "oikeat vastaukset" kuten koulussa. Hih. Kuten koulussa, minut neuvottiin itse menemään kirjastoon ja lukemaan Santasen runo. Just niin! En minäkään aina anna kielikurssilaisilleni valmisvastauksia. Nettikurssilaisille kylläkin. He tekevät alkuviikosta tehtävän ja keskiviikkoisin lähetän mallivastauksen. Olisin mielelläni ottanut Runotorstaista vastauksen siihen mitä kursiivinen melankolia on, sen jälkeen kun olin sitä itse fundeerannut ja pundeerannut. Runotorstai ei kuitenkaan ole kielikurssi. Hyvä niin.

Kieltenope minussa sanoo että yksi puoli tätä juttua on nyt tosin se että aika monelle Blogistaniassa jäi se käsitys että kursiivinen melankolia on viistoa surumielisyyttä. Onko se sitten hyvä tai paha, sitä en ryhdy punnitsemaan. Ties mitä Eino Santanen on sillä itse tarkoittanut, ja onko sillä edes väliä?

Vapaa olo. Puhelinoppilaalla on tänään este. Iltapäivällä piti menemäni puolison kanssa iranilaisen ystävän syntymäpäiville mutta hän peruutti. Harmistus sentään. Tapaan sen sijaan yhden hyvän ystäväni pitkästä aikaa. Siitä tulee mukavaa, vaikka hän ei puhukaan persiaa. Heh. Itse asiassa hän puhuu ranskaa, italiaa, espanjaa ja saksaa... entinen kieltenope. Eiköhän tästä vielä kielillä puhumiset kehkeydy. Eikä ole sanottua ettei hän illalla jo osaakin muutaman sanan persiaa, jos minä opetan.
.

8 comments:

  1. Minä en halua muuttaa piiruakaan nettituttu Ritasta, minä hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on jos Rita muuttaa itse itseään se on eri asia ja seuraan sitä mielenkiinnolla.

    Ihan totta puhut, sinuun suhtaudutaan siten kuin haluat sinuun suhtauduttavan. Saat sellaista palautetta mitä jaat ulos. Sen olen oppinut elämässäni jos minkä. Alinkin ihminen (kuka hän olisi?) on kunnioitettava jos hän on sinut itsensä kanssa, silloin ei millään oppiarvoilla, varallisuudella, värillä, poliittisella suuntauksella, kansallisuudella, uskonnolla... ole väliä vaan ihminen otetaan sellaisena kuin hän on. I have a dream...

    Pakkas, kuutamo, aurinkoisissa lauantaipäivätunnelmissa tervehtii kompostiinsa väsynyt komposti joka mitä ilmeisemmin pikku hiljaa hiipuu blogistanian hautuumaahan...

    ReplyDelete
  2. Itsekin ihmettelin, mitä tuo erikoinen sana "kursiivinen" merkitsee tässä yhteydessä. Mutta googlettamallahan tuo äkkiä selvisi. http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/sanatk.html

    Hauskaa, miten eri tavalla eri ihmiset reagoivat tällaisiin outoihin asioihin. Jotkut ottavat ensimmäiseksi selvää, toiset luulevat tietävänsä ja tekevät sen mukaan, kolmannet jättävät leikin kesken kun eivät millään osaa... tyylinsä kullakin. En ala tässä pohtia, kuka on oikeassa ja mikä paras toimintatapa, sanonpahan vain kuin laulussakin sanotaan: maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. ))

    ReplyDelete
  3. Olen aika hämilläni siitä, että olen tajunnut italialaisen koulun toimivan aika heppoisen pedagogisen tiedon varassa: opettajilla ei ole takana läheskään niin laajoja opintoja kuin suomalaisilla kolleegoilla. Olen saanut sen käsityksen että italialaisten kolleegojen didaktiset tiedot ja taidot ovat kiinni vain ja ainoastaan opettajan omasta aloitekyvystä ja opiskelutaidoista.
    Valitettavasti moni ei edes kyseenalaista taitojaan, koska ei ole vältämättä tietoinen niistä, saatikka siitä että niitä voi kehittää!
    Tämän seurauksena esim. oppilaiden virheisiin suhtaudutaan lähinnä armeijan tyyliin(riippuen opettajan mielentilasta ja persoonasta palaute voi olla jotain nöyryyttävästä naurettavaksi saattamisesta lievästi nuhtelevaan ja joskus jopa tyhmäksi nimittelevää päivittelyä).
    Tämä ei ehkä nitistä lapsia, jotka kasvavat myös positiivisia tunteita ja kiintymystä aidosti ja avoimesti osoittavassa ilmapiirissä, mutta entä ne, joiden koti ei onnistu tarjoamaan rakkautta?
    Luulen tästä johtuvan, että italialaisissa on paljon "vaikeita ihmisiä", joille toisten nöyryyttäminen on normaalia. Onhan siihen totuttu jo koulussa.

    Olen keskustellut tästä monen aikuisen kanssa, kun lapseni ovat kertoneet pöyristyttäviä episodeja kouluistaan. On surullista, että minun pitää ajatella olevan onnenpotku lapsilleni, että he ovat käyneet ala-asteen Suomessa.


    (Se arvoitus muuten toimii mainiosti juuri sellaisena kuin edellisessä kommenttilootassa vinkkasit)

    ReplyDelete
  4. Langettu on, joo.
    Turun Palloseurasta kerron "totuuden", mitä et ehkä tiennytkään.

    ReplyDelete
  5. Kolme hyvää kommenttikirjoitusta - kiitos, Komposti, Yuu-Gaa ja Sari!

    Komposti, viisaasti puhuttu. Menetämme paljon jos päästät blogisi hiipumaan. Tunnen aina saavani sieltä jotain.

    Yuu-Gaa (Jukka? Juri Gagarin?)

    Pidän ajattelutavastasi. Kiitos linkistä. Laitoin kirjanmerkkeihini, samaten kuin sinun kiinnostan näköisen blogisi osoitteen.
    Sari

    Tuopa karmeaa kertomaa, vaikka toisaalta hyvääkin, jos voimme siitä päätellä että Suomi on menossa oikeaan suuntaan ja on mahdollisesti suunnannäyttäjä muille.

    Luen kirjaa koululaisten erilaisista oppimistyyleistä ja temperamenteistä. Ehkäpä palailen näihin vielä niiltä tiimoilta.

    Arvoitus: Ilahduttavaa! Tunnen iloa kun oivalsin yhtäkkiä due gemelli :)

    Hah, Hannele putkahti eetteristä sadehattu päässään. Täytyypä lähteä katsomaan mitä hän on keksinyt...

    Vaikka ei Keksi olekaan. (Tämä Sarille eli Keksille)

    ReplyDelete
  6. (koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uusia asioita :)

    ReplyDelete
  7. Voin paljastaa lauantaisalaisuuden: Yuu-Gaa syntyi väännöksenä sanasta Jooga, kun en millään keksinyt sopivaa nimimerkkiä. En halunnut olla Tiina, Maija tai Liisa, vaikka ei niissäkään mitään huonoa ole. Halusin vain olla vähän "erilainen nuori". Mukava että pidit blogistani.

    ReplyDelete
  8. Ahaa. kiva tietää. PIdän sanoista ja nimistä :)

    ReplyDelete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.