Thursday, June 18, 2015

Iltapäivä iranilaisen ystävän kanssa


 An empty plate, but not for long.


Tyhjä lautanen, mutta ei kauan. Ystäväni Mitra tuli viettämään iltapäivän kanssani ja toi äitinsä valmistaman linssi-riisi-peruna - vuoan, persiaksi ädäs polo.


Herkullisin ruoka mitä olen koskaan syönyt. Mitran äiti Iffet osaa maustaa sen täydellisesti. Siinä on kanelia, juuri sopivasti. Söin samantapaista ruokaa Iffetin kotona helmikuussa. Katso postaus tästä.


Viihdyimme keittiössä. Söimme ruokaa ja kahta eri salaattia. Myöhemmin joimme kahvia ja maistelimme minun tekemiäni piirakoita, omenapiirakkaa ja kahta raparperipiirakkaa. Viimeksi mainitut olin valmistanut joku aika sitten ja viipaloinut pakastimeen. Sieltähän ne sai nykäistyä. Omenapiirakan pyöräytin edellisenä päivänä. Olen tehnyt useita koepiirakoita ilman sokeria, käyttäen keinomakeutusta ja Steviaa. Vielä pitää kehitellä ja keksiä miten niistä saisi mehevämpiä. 

Kävimme kävelyllä ihailemassa kesäisiä maisemia ja syreenien runsautta lähiympäristössä. Opiskelimme hiukan suomea ja persiaa. Kaivoin Mitralle muutaman vadelmantaimen yhdestä kolkasta pihaamme ennen kuin hän lähti illalla ajelemaan kotiin. 

Mitra auttoi minuta kirjoittamaan meilin äidilleen:

"Se oli herkullisinta ruokaa mitä olen koskaan syönyt, varsinkin mausteet."

"Khoshmäzehtärin ghäzai bud keh tahala khorde budäm, be khosus ädviehaye." 


7 comments:

  1. Anonymous9:35 am

    Waoo upeat kuvat ☺ t.mitra

    ReplyDelete
  2. Herkullisen näköinen ruoka! Tuollaista olisi kiva osata tehdä. En itse saa linssejä maistumaan syötävältä millään.

    ReplyDelete
  3. Mitra: Kiva että tulit käymään myös blogissa :)

    Serentis: Niinpäs olisikin kiva osata tehdä. Ehkäpä linssit pitää naamioida muun ruuan ja mausteiden sekaan :)

    ReplyDelete
  4. En oikeastaan syö riisiä mutta nuo persialaisten tekemät polo-riisiruoat ovat kyllä hyviä.Suomessahan asun persialaistaustaisen ystäväni luona,ja hänkin tekee tuon tapaisia riisiruokia.

    ReplyDelete
  5. Jael: Luin kommenttisi ja kekkasin yhtäkkiä googlata "ädas polo". Siellä näyttää olevan linkki YouTube - videoon jossa opetetaan resepti :)

    ReplyDelete
  6. Eikös oikeastaan nuo reseptit kannattaisi julkaista vaikka kotikokki.netissä?

    Noissa englanninkielisissä resepteissä käyetään harmillisen usein anglosaksisia mittayksiköitä ja harva tuskin osaa muuttaa nesteunsseja desilitroiksi.

    Reseptien julkaiseminen nettiin olisi vaiva, mutta vielä isompi vaiva tuon hyvän ruoan tekijälle olisi se, että kaikki blogin lukijat tulisivat hänen luokseen syömään. ;)

    ReplyDelete
  7. Ötö: Hehheh :) Katsoin YouTubesta miten ädas polo valmistetaan ja voi hurja miten monen vaiheen kautta näytti menevän. Intohimoiset ruuanlaittajat varmaan tykkäävät, mutta itse suosin yksinkertaisuutta. Jaa että unssit desilitroiksi... ööö :D

    On se muuten jännää miten paljon netissä on ilmaisia, ilmeisesti harrastuksesta tehtyjä reseptejä ja videoita joissa opetetaan ruuanvalmistusta.

    ReplyDelete

Kommentit ovat tervetulleita. Pyrin vastaamaan kaikkiin.

Julkaisen heti kun ehdin. Iltaisin en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)