Varjo, Elena Mady

Teos: Varjo

Kirjailija: Elena Mady

Kustantaja: WSOY (2016)

Sivuja: 265

Laji: Rakkausjännäri

Osa 2 trilogiasta Body Jumper; 

Sarjan ensimmäinen osa on Vaihdokas

Kuvittele että heräisit jonkun muun nahoissa kuin omissasi etkä muistaisi oikeasta identiteetistäsi kuin heikkoja välähdyksiä. Se on tapahtunut päähenkilöllemme. Hän on "hyppääjä", "vaihdokas". Jos hän edes saisi rauhassa yrittää sopeutua hankalaan tilanteeseensa ja palauttaa mennyttä mieleensä, mutta siihen ei tarjoudu tilaisuutta vaarojen vaaniessa ympärillä. Varjo on sarjan toinen osa. Kannattaa lukea tarinan aloitus ennen tätä. Luin sen viime vuonna ja kirjasin vaikutelmat blogiini; katso täältä: LINKKI. 

Alex on nuori tyttö, joka on perinyt omaisuutta, muun muassa uutta kylmäfuusiotekniikkaa kokeilevan yhtiön. Tulevaisuus ilman fossiilisia polttoaineita häämöttää horisontissa, mutta ikävä kyllä juonittelijoita ja Alexin henkeä uhkaavia henkilöitä väijyy lähistöllä. Turvaverkkona hänellä on tutuiksi tulleita ihmisiä; koulukavereita, Saksio keskusrikospoliisista, Robban ja Markus firmasta... ja ennen kaikkea poikaystävä Jesse. Arvoitus arvoituksen perään, vyyhti sotkeutuu sotkeutumistaan, vaikka joitakin solmuja aina aukeaakin. Lukijana ärsyynnyn kun haluaisin että sankarittaremme pääsisi selvittämään menneisyyttään ja kaiken aikaa tielle kasaantuu muita ongelmia.

Juoniselostusta tutkailkaa täältä: ADLIBRIS. 

Eniten viehätyin kohdista joissa saatoin miettiä mitä itse tekisin jos omaa minuutta pitäisi etsiä ja kohdista joissa aivot alkoivat miettiä olevaisuutta ja tuonpuoleista elämää sekä kuolematonta henkeämme. Toki kirjan voi lukea pelkkänä dekkarinakin. Tai vaikka hömppänä. Paljon riippuu lukijasta. 

Sivu 165: "Olemassaoloni säännöt eivät olleet ihan selkeät. Ehkä minun ei ollut tarkoitus saada selville kuka olin." 

Mainittuihin "sääntöihin" näyttää kuuluvan että jos vaihdokas kertoo vaihdokkuudestaan jollekulle, hänet vetäistään takaisin kuolemaan, ja sitä kautta uuteen kehoon. Ensimmäisen osan lopussa Alex kertoi Jesselle, mutta kuin ihmeen kautta häntä ei imaistu muualle. 

Pieniä kivoja juttuja tarinan edetessä olivat mukavat nimet, ihmisten ja paikkojen: Tuonenkoski, Krisu, Pihla, Lukas... Myös tykkäsin sinne tänne sirotelluista suomalaisuuden pilkahduksista: Arabian teekupit, Ansa Ikonen, nokipoika - laulu, näyte Oulun murteesta: "Tappaamme seuraavan kerran huomenna. Pääsekkö nää tulemaan?" Myös pidin kirjailijan itsensä tekemistä laulujen sanoituksista. "Keinutaan käsi kädessä, keinutaan aallosta aaltoon..." 

Kerronnan lomassa sivutaan elämän arvoja, hyvyyttä ja pahuutta. Isänmaallisuuden viittaan verhottua rasismia, heikkojen puolustamista, jotain ulkokuoren alla piilevää. Seuraava lainaus on mielestäni oikea helmi.

Sivu 103: "Muistin keinuneeni joskus jossain, aistin tuulenvireen iholla, kuin vapauden ja kaipuuni kivuta jonnekin korkealle. Kehoni oli ollut hento ja nuori, lapsen. Ei naisen eikä miehen, ei minkään tietyn värisen eikä rotuisen. Niinhän me kaikki aloitamme elämän. Puhtaasti vain ihmisinä. Taisinkin olla etuoikeutettu, kun olin sellainen edelleen, sisin enkä muuta." 

Jään odottelemaan sarjan kolmatta osaa. Alex jättää Suomen taakseen ja matkaa Lontooseen äitiään etsimään. Ei Alexin äitiä, vaan oikeaa äitiään joka hänellä oli ennen kuolemaansa.

Mitä tekisit jos huomaisit olevasi jonkun muun kropassa?