Thursday, January 18, 2018

Uusi matto ja maalaushommia

 

Ostimme Etolasta uuden maton työhuoneeseeni. Puuvillaa, 29 euroa. Jakkaran olen hiljattain maalannut. Valitsin värikartasta omasta mielestäni vaaleanvihreän sävyn mutta se on tarkkaan katsottuna vaalean keltainen. Itse asiassa aivan nimensä mukainen: valkea kuulas = omenan väri. 

Vaalean vihreän, jota siinä tavoittelin suunnittelin tulevan yhteen vähän isompaan kohteeseen. Kokeilin ensin pienempään, ja hyvä että kokeilin, koska se ei ollut lainkaan sitä mitä etsin. Ei lähellekään.



Tällainen se oli ennen maalausta. Jakkaran tarina on seuraava: Vaihtelin tavaraa nettikirpparilla itselleni tuntemattomien ihmisien kanssa yhden toimiston kautta ja omaan kuvastoonsa netissä sai pistää myös ilmaistavaroita, tarjota niitä kaupanpäällisiksi vaihtoihin. Eräs vaihtokumppanini Mari oli pelastanut tuo kirkkaan keltaisen, vähän kolhiintuneen pallin kerrostalonsa roskalavalta ja kysyi halusinko sen kun oli ymmärtänyt että pidän väreistä. Halusin kyllä. Ei ihan minun tyylistäni keltaista, vivahtaa sitruunaan, mutta kiva se on kuitenkin ollut ja piristänyt kotiamme jo vuosia. Nyt maalasin sen hillitymmäksi valkeakuulaan sävyllä. Mutta siis tavoittelin vaalean vihreää. 




Työhuoneeni Lundiaa ja muutamaa muutakin juttua samassa huoneessa olemme piristäneet maalisävyllä nimeltä "mustikkamaito". Kuvassa näkyy pyörillä liikutettavan säilytyslaatikon kulma. Se oli ennen maalaamista tämmöinen puinen kapistus.


Tavalliseen perinteiseen pärekoriin sain eloa
maalaamalla sen samalla "basilikalla" kuin
aiemmin esittelemäni joulukaapin ja lipastot.


Tuo on niin minun väri.
Idea korin maalaamiseen tuli Kotivinkki-lehdestä 
numero 24, joulukuu 2017. (Sain joululahjaksi.)


Kotivinkki, sivu 27, sinisen lipaston edessä.
Tuttu vihreä jota meillä oli kotona vajaa purkki.

Olen tilannut Kotivinkin, tilaus alkaa helmikuussa.



Vanha valkoinen yöpöytä valmiina maalattavaksi.

Tänään tein sekoituksen kahdesta maalista, oikeastaan kolmesta. Kaadoin sitä valkeaa kuulasta aikaisemmin sekoittamaamme mintunvihreään, jolla maalasimme yhden hyllykön. Olette ehkä nähneet aikaisemmassa postauksessa. Se oli sekoitus vaaleaa ja tummaa vihreää. Kokeilin tätä uutta vihreää tuohon vanhaan valkoiseen yöpöytään.


Maalaushommaat levällään eteisessä.
Väri näyttää kivan hempeältä.
Yöpöytä löytyi talomme kellarista kun
muutimme tänne 1995.
Kiitos, aikaisemmat asukkaat.

20 comments:

  1. pirteä nätti matto (eka sana jonka opin kirjoittamaan/lukemaan 6-vuotiaana, en vain tienyt että siinä kaksi t:tä

    ReplyDelete
  2. Kiitos Hannele ♥ Hih, lukemaan opettelevilla lapsilla on tuossa ihmettelemistä. Ja vironkielisillä, olen kuullut. Tuttavien tuttavat (virolaiset) kuulemma sanoivat että pitää puistella "mato".

    ReplyDelete
  3. Onpa kiva matto. Niin pienellä tuunauksella saa kaikkea mukavaa aikaiseksi. Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin saa. Tämä on tosi mukava harrastus tämä kodinkunnostus.
      Hyvää viikonloppua sinnekin päin !

      Delete
  4. Hieno matto ja voi miten onkin kivoja nuo tuunaukset♥ Niin ihania värejä! varsinkin tuo pärekorin väri on suloinen, tuo väri sopisikin loistavasti meidänkin terassille..kun keväällä pitäisi muutaman vanhan tavaran saada siellä uusi pinta:) Hienoa jälkeä siellä kyllä tulee!♥ Mukavaa viikonjatkoa♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Päde. Tuo on sellainen minun mieleiseni raikas vihreä. Varmaan sopii uloskin, kesävihreän kasvillisuuden oheen. ☘️ Näytät sitten varmaan blogissa 😀

      Delete
  5. Maalilla saa vanhoista kalusteista ihan uuden näköisiä, ja tosi kivat värit olet valinnut:) Mukavaa viikonloppua Rita:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kalusteiden ilme muuttuu ja tosiaankin ovat aivan kuin uusia maalaamisen jälkeen 💚💜 Hyvät viikonloput Jael !

      Delete
  6. Hieno matto ja hyvännäköisiä maalauksia :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Kananen 🐔 Maalaaminen jatkukoon.

      Delete
  7. Mustavalkoinen matto on aina kaunis ja sopii niin moneen.
    Kiva kun uskallat käyttää värejä kalusteissa. Valkoinen kun on kärsinyt jo eräänlaisen inflaation.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Vuokko ♥ Valkoiset kodit ovat ihmetyttäneet minua jo kauan,
      mutta hassua kylläkin olen yhtäkkiä alkanut pitää valkoisestakin.
      Mieluummin kyllä näen värejä ympärilläni kotona 💚💙❤️

      Delete
  8. Kaunis matto ja kivoja tuunauksia! Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti Tiiu ♥ Ihanaa viikonloppua sinnekin päin !

      Delete
  9. Voi hurja Sinua Rita A: ei voi kuin ihailla tarmoasi ja värisilmääsi, kaunista jälkeä! Tuo mustavalkoinen matto on pirtsakka ja sopii moneen lähtöön. Antoisia ja innostuneita tuunaustuokioita sekä valoisaa talvista viikonloppua:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaunis kiitos kannustavista sanoista 🖤Tosiaankin tarmo on minut saanut valtaansa. Aluksi pistin puolison maalaamaan toiveitteni mukaan sitä sun tätä, mutta nyt olen itsekin tarttunut pensseliin ja telaan 🙂 Tuunaukset jatkuvat. Nautitaan talvisesta viikonlopusta !

      Delete
  10. Puu on aina hyvä sijoitus, sitä voi työstää ja korjata, parhaassa tapauksessa riittää vain maali. Tuunaus on mukavaa hommaa. Pärekori on tosi söpö vihreänä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sirokko 💚Hyvin puhuttu puun puolesta. Olen aina tykännyt puusta.
      Jep, pärekorista tuli söpö. Kivaa viikonloppua sulle sinne kauas.

      Delete
  11. Tuo yöpöytä on tosi kauniin värinen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kiitos 💚Laitan tänne vielä kuvan valmiista "tuotteesta" :)

      Delete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.