Thursday, March 15, 2018

Henriksson - Leinonen, Railakas rahakirja


Teos: Railakas rahakirja, Näin hoidat taloutesi viisaasti
Kirjailijat: Saara Henriksson ja Aino-Maija Leinonen
Julkaisija: Into Kustannus (2018)
Sivuja: 204

Linkki Innon sivuille: klik.

Tämä pääasiassa naisille suunnattu teos julkaistiin naistenpäivänä ja kansi on pinkki. Hyvin sen voi silti lukea perheenisä, opiskelijapoika tai kuka tahansa jota aihe kiinnostaa. Neuvoista voi hyötyä itsenäistä elämää aloitteleva ihminen, arjen kanssa kamppaileva, tilapäisiä tai kroonisia rahavaikeuksia kokeva, eläkeläinen, rillutellen elävä taivaanrannan maalari. 

Pidän aiheesta. Opin säästäväisyyttä jo lapsuudenkodista ja olen luonteeltani järkevä, maltillinen kultaisen keskitien kulkija. Säästin lapsena viikkorahojani ja hankin niillä ekan kamerani. Siskoni sen sijaan tuhlasi omat rahansa samantien ja pyysi ennakkoa seuraavista. Tänä päivänä puoliso ja minä säästämme ikkunaremonttia varten. Luottokorttien vingutusta ja muuta velkaa pyrimme välttämään. 

Luottokorttivelat ja yli verojen eläminen ovat nykyään karua todellisuutta monelle. Hyvä olisi ajoissa tutustua taloudenpidon periaatteisiin ja tajuta elää varojensa mukaan siten että menot ovat aina pienemmät kuin tulot. 

Kirjan tekijät ovat tosissaan miettineet ja tutkineet valintoja ja vaihtoehtoja. Teksti on mukavan rempseää ja reipasta, ote on käytännönläheinen. Suomenkielen taitoni ei riittänyt ihan kaikkeen, mutta jäipä hauskaa ihmeteltävää. Mitä tarkoittaa "larppi"? "Pieni larppi auttaa ahdistukseen." Entä "pössis" tai "mouhota"? "Hyvä pössis kestää aikansa." "Kolleegojen kanssa on hyvä mouhota." 

Luvuissa käsitellään muun muassa asumista, kodinsisustusta, työnhakua, työpaikan ongelmia, veroilmoitusta, yrittämistä, liikkumista, koulua, ammatinvaihtoa, ruokaostoksia, edullista ruuanlaittoa, kierrätystä, vapaa-aikaa, perheen perustamista, maksuhäiriöitä, köyhyyttä.

Jonkinasteista perustietämystä yhteiskunnan ilmiöistä on hyvä olla kirjaa lukiessa. Vastaan tulee käsitteitä kuten karenssi, lasikatto, nollatuntisopimukset, nyrkkipaja (mikähän se on?). Osa selitetään teoksen loppupuolella. Yksi kirjan viehätys on se että mennään mutkitta asiaan eikä liikoja selitellä. Monin paikoin sitä tarjotaan elämänasenteeksikin. Ei takerruta turhiin juttuihin eikä jäädä suremaan. Ylös ja ulos vaan, tartutaan toimeen. Tehdään mitä voidaan.

Erityisen mielenkiintoisia olivat mielestäni kirjoitukset dyykkaamisesta, myyntityöstä ja siitä että ylikoulutuksesta puhuminen on tänä päivänä pötyä. 

"Näin dyykataan ruokaa kaupan roskiksesta: Ota mukaan muovipusseja. Pukeudu helposti pestäviin vaatteisiin tai ainakin päällyspaitaan, jonka sotkeutuminen ei haittaa..." (sivu 118)

"Hyvä myyjä palvelee eikä saa asiakasta tuntemaan itseään hiekkaa kenkien pohjassa hienoon liikkeeseen kuljettavaksi törkykasaksi. Hyvä myyjä herättää asiakkaassa tunteen että pitää tätä fiksuna ja hyvänä asiakkaana. Hän on välitön, rehellinen ja ajattelee oikeasti asiakkaan etua, tai ainakin näyttää siltä. Toiveet pitää täyttää ja ylittää." (sivu 54 - 55)

"Puhe ylikoulutuksesta on enimmäkseen pötyä. Kauppiaskin joutuu pakkaamaan laatikoita takahuoneessa eikä pidä sitä itselleen ala-arvoisena työnä." (sivu 96")

Jouduin tarkistamaan muutamia käsityksiäni. Olen esimerkiksi kuvitellut että kaupan valmiit einekset tulevat huomattavasti kalliimmiksi kuin kotiruoka, mutta näin ei välttämättä olekaan. Samaten kotileipomisella ei ehkä säästä siinä määrin kuin olin ajatellut. Noita voi puntaroida. Kiireisinä viikkoina muistuu mieleen vanha sanonta "Aika on rahaa". 

Maksuvaikeuksiin joutuminen ei kirjan kirjoittajien mukaan ole niin kauheaa kuin voisi luulla. Loppupään luvuissa lohdutetaan maksuhäiriöisiä ja selitetään miten kannattaa toimia ja asennoitua. "Omaksu ylpeän asiakkaan asenne Kelassa... Muista että Kelan tyyppi ei vihaa sinua ihmisenä vaan ajattelee lähinnä omia asioitaan."

Monipuolinen opus. Kepeänoloisen railakkaan jutustelun lomasta nousee painavaa asiaa, huomionarvoista ajateltavaa, oivallisia neuvoja ja näkökulmia. Kukin poimikoon sieltä itseään kiinnostavat jutut. 

Parhaiten minulle jäi kirjasta mieleen (vaikka se ei itseäni suoraan kosketakaan) ohje maksaa vuokra ja matkakortti heti rahapäivänä, jotta ei myöhemmin huomaa olevansa pulassa. Ainoa mikä menee tuon edelle on se kun lapsille on oltava ruokaa. 

Muuten, miksihän säästöpossu on nimenomaan possu? Mistä se ajatus on lähtöisin? Olisi hauska tietää. Sikailu ja säästäminen kun eivät lyö yksiin. Röh. Minulla on ollut myös Roope Ankan muotoinen säästölipas. Siinä ei arvoitusta. 

10 comments:

  1. Kiitos Rita tästä, ja hienosta asenteesta.
    Yhteiskunnassa otetaan pikavippiä ja eletään yli varojen aivan liikaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos hyvästä palautteesta, oli minulle mieleen. Olen isältäni (ja vähän äidiltäkin) oppinut sen että kannattaa mieluiten maksaa heti eikä tehdä velkaa (paitsi tietenkin asuntolaina yms.). Silti olemme joutuneet turvautumaan luottokortteihin kodinkoneen hajotessa tms. Ikinä ei ole kuitenkaan pankkitilit menneet miinukselle eikä ole ollut maksuhäiriöitä. Se on totta että pikavippejä käytetään nyky-yhteiskunnassa liikaa.

      Delete
  2. Tärkeä ja jokaista meitä koskettava aihe! Suomalaisten velkaantumisaste on kokolailla tapissa. Taloustaidon opetusta kouluissa olisi syytää tehostaa jo ihan kansalaistaitona. Mutta kodista tämäkin kasvatus lähtee: tuleeko rahaa seinästä/asuuko joulupukki isän lompakossa vs. säästämällä tavoitteisiin. Oman Ukkini kuolemattomat: velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa. Markassa on miljoonan alku. Ja saamani ens. viikkoraha 50 penniä:)

    Tuo säästöpossu sanaa juontuu muistaakseni ihan pig-sanaan. Possua kun ruokittiin kasvattajan maksamalla sapuskalla, ja se sitten lihoina toi sijoituksen koron kanssa takaisin? Näissä merkeissä: röh & nöf kevättä kohden:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. OIkeassa olet, rahankäyttö on pitkälti kasvatuskysymys. Mahtaako myös olla niin että jos ihmisen perusluonne on tuhlaavainen tai saita siihen on vaikea vaikuttaa? Ja mitä jos kasvattajalla (= äidillä tai isällä) on itsellä ongelmia rahankäytön suhteen? Paljon toivoa voitaneen pistää koulun kansalaiskasvatukseen. Tuommoisia ukkisi sanontoja saisi kaikilla pyöriä päässä 🙂

      Possupohdintasi kuulostavat varteenotettavilta tässä yhteydessä 🐖 🐷 Raakaa touhua josta on poikinut söpö piggy bank. Tulipa paljon ajateltavaa hyvästä kommentistasi ♥ uuden päivän aluksi. Possumaista perjantaita !

      Delete
  3. Siinäpä onkin hyvä vinkkikirja, josta varmaankin löytyy paljon hyödyllisiä ohjeita ja luettavaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vinkkejä on ihan vilisemällä. Kiva lukea koska tykkään keksiä hauskoja rahansäästöniksejä ja säästää mieleisiä hankintoja varten. Kun keskittyy säästämiseen ja pitää tavoitteen mielessä, ei kuluta rahaa huvikseen 😎 Mukavaa perjantaita !

      Delete
  4. Mielenkiintoinen kirja ajankohtaisista asioista! Kiitos esittelystä! Maksuhäiriöt ja pikavipit ovat nykyään monen arkipäivää. Ihanaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se on varmaan ihan kauhean masentavaa kun huomaa velkaantuneensa ja on pakosta alettava tinkiä elintasosta jotta saa velkoja maksetuksi. Kiitos kommentista Tiiu. Kivaa tätä päivää !

      Delete
  5. Hyvä kirja. Minäkin tykkäsin etenkin tuosta hauskasta ja rempseästä kirjoitustyylistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olin kirjan julkaisutilaisuudessa missä toinen kirjailijoista esitteli kirjan, Saara Henriksson. Hän oli pirteä ja rempseä ja kirjoitustyyli samanmoinen. Se toinen kirjoittaja ei ollut paikalla mutta ehkä hän on samaa hauskaa tyyppiä 🙂 Mainion opuksen ovat saaneet aikaan.

      Delete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.