Tuesday, May 15, 2018

Denise Rudberg, Neljä kertaa kosto


Kirjailija: Denise Rudberg
Teos: Neljä kertaa kosto 
Alkuperäisteos: Mellan fyra ögon
Suomentaja: Anu Koivunen
Julkaisija: Into Kustannus (2018)
Sivuja: 305

Teos on neljäs osa sarjaa jonka päähenkilö on syyttäjänsihteeri Marianne Jidhoff, keski-ikäinen leskeksi jäänyt suklaakonvehtien ja hyvän viinin ystävä. 

Heti kärkeen ilahduin siitä että henkilögalleria esiteltiin meille, vaikka siinä olikin vain Marianne Jidhoff - kirjojen vakiokaarti eikä se tutustuttanut meitä tämän tarinan henkilöihin. En ollut lukenut sarjan aikaisempia osia. Kaikki olivat siis uusia tuttavuuksia. Murhaaja on esitetty mainion piilotetusti, vähän kerrallaan verhon takaa esiin astuvana. 

Ruotsin arvostetuimmassa yksityiskoulussa tapahtuu murha. Sitten setvitään salasuhdetta rehtori Jane Edenin ja koulun puheenjohtajan, murhatun Mikael Celsiuksen välillä. Tämä vaikuttaa erilaiselta kuin normidekkarit, koska siinä on vähemmän tavanomaista poliisityötä ja enemmän ihmisten taustoja, arkea ja elämänkulkua. Ihmissuhteita. Niin usein kuvataan mitä ihmiset pukevat päälleen ja mitä he syövät että aloin melko äkkiä nähdä tapahtumat elokuvana päässäni. Vähänkös hymyilytti kun jälkikäteen luin jostain että Denise Rudberg on opiskellut elokuva-alaa.

Torsten = keskusrikospoliisin tutkija. "Torsten muisti oman kouluaikansa. Lintsaamisen ja riidat opettajien kanssa.  Näpäytykset sormille. Se miten oma ajattelu oli kiellettyä. Torsten tiesi että monet poliiseista eivät olleet oikein sopeutuneet koulumaailmaan. Ehkä poliisit luonnostaan kyseenalaistivat asioita, vaikka se ei oikein sopinutkaan heidän tapaansa hyväksyä auktoriteetit. Torsten oli monta kertaa miettinyt että jos hän ei olisi ryhtynyt poliisiksi, hänestä olisi ehkä tullut rikollinen." (s.152)

Muita käänteitä pääsette lukemaan Into Kustannuksen sivuilta: Linkki

Vasta lähellä loppua selvisi mitä kirjan nimi Neljä kertaa kosto tarkoitti. Muutenkin kirjailija onnistui pitämään lukijan aika lailla aavistamattomana siitä mitä pinnan alla piili. Mestarillisesti rakenneltu kerronta. Jälkipuintina kävin mielessäni läpi erinäisiä merkkejä joista hyvin tarkka havainnoitsija ja dekkareitten suurkuluttaja olisi voinut aavistaa murhaajan. Jälkipeli toi tyydytystä. Meitä petettiin ja harhautettiin hienosti. Juuri täsmälleen sitä mitä hyvältä rikosromaanilta toivoo. 

Lukisinko lisää Marianne Jidhoff-sarjan kirjoja? No totta ihmeessä ! 

14 comments:

  1. Tässä dekkarissa Rudberg kerää pisteet päähenkilövalinnallaan - jo yli 55 vuotias ja nainen, joka kaiken muun hyvän lisäksi herkuttelee suklaakonvehdeilla!! Toisekseen pariin: konnien kauhu Torsten Ehn & untuvikko Augustin Madrid (jee mikä nimiherkku) on kiedottu ketterästi särmää ja pulpahtelevaa henkilökemiaa kuin myös itse laitoksen työyhteisöön. Muhevaa murhamietintää:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Päähenkilö on kiva. Kerronnasta näkyy että Rudberg on myös taitava chic lit - kirjoittaja, tai ainakin sitten kun olemme sen tiedon netistä lukeneet :) Pidin kovasti ratkaisun takaa löytyneistä psykologisista murhien vaikuttimista. Ihmiset esiin, kun ihmisethän niitä murhia ja kostoja tehtailevat. Mahtavaa dekkarikesää Takkutukalle !

      Delete
  2. en lukenut hänen kirjoja

    ReplyDelete
    Replies
    1. Monet muut ruotsalaiset dekkaristit varmaan sinulle tuttuja :)

      Delete
  3. Kuulostaa hyvältä. Päähenkilö on minunkin makuuni ja olisi kiinnostavaa kokeilla hoksaisinko minä (melkein dekkarien suurkuluttaja) tarinan edetessä annettuja vihjeitä. :)
    Mutta mihin kirjoittaja pyrkii ultraharvinaisilla (vitsikkäillä?) henkilöiden nimillä? Celsius on erityisen kiehtova, muttei se ole tiettävästi enää kenelläkään Ruotsissa sukunimenä.
    Kiitos mielenkiintoisesta esittelystä. Tämä kirja voisi hyvinkin mennä lukulistalle.
    Hejdå!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juonen pyörityksessä oli yksi ajallinen harhautus jota en olisi osannut epäillä... mutta eipä siitä sen enempää, jotta en paljasta liikaa :) Celsius-nimi eläköön siis dekkarissa ellei ole enää elävässä elämässä. Mukavaa päivää täältä auringonpaisteisesta Hesasta. Syksyllä istuttamistani 10 lupiininsiemenestä 3 on menestynyt; söpöt pienet taimet on alulla. Olen kylvänyt loputkin. Saa nähdä onnistunko pitämään ne kosteina tässä kuivuudessa. Sadetta on kyllä luvassa. Kiitos siemenistä !

      Delete
    2. Lupiinien sirkkalehdet ovat tosiaan erityisen söpön pyöreitä. :) Toivottavasti taimista kasvaa reippaita kasveja, joilla on kauniin väriset kukat.
      Täällä satoi eilen illalla ihan kunnolla. Ilma on nyt ihanan raikas.
      Mukavaa viikonloppua!

      Delete
    3. Sirkkalehdistä en olisi tunnistanut, mutta ah onnea kun ne ovat jo niin pitkällä että tunnistan lupiinin lehden minikoossa ♥ Eilen taimia oli jo neljä. Sadetta odottelen edelleen. Sadevesitynnyritkin ovat rutikuivat. Tänään ei ole hellettä mikä hiukan helpottaa. Meille tulee vieraita huomenna, kiva tietää että ei ole tukalaa. Sunnuntaiksi tänne taas luvassa kuumaa... Ihanaa viikonvaihdetta sinne teille päin !

      Delete
  4. Minä en ole lukenut oikeastaan mitään pitkään aikaan ,mutta hyvin osaat kirjoittaa kirjan sisällöstä . Tekee mieli melkein lukea kaikki kirjat mitä esittelet .

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ymmärrän mitä tarkoitat :) Kirjojen takakansissakin on yleensä niin vetävät esittelyt että heti alkaa iho kihelmöidä miellyttävästi ja tekee mieli avata kirja ja alkaa lukea. ♥ Kiitos sinulle sanoistasi.

      Delete
  5. Kiitos esittelystä! Mielenkiintoiselta kuulosti! Leppoisaa alkavaa viikonloppua❤

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ole hyvä vaan. Kivat viikonloput ♥

      Delete
  6. Kuulostaapa mielenkiintoiselta kesälukemiselta! Nuo kirjat (ja myös tv-sarjat), joissa tulee taidokkaasti vedätetyksi ihan loppumetreille saakka, ovat parhaita! Mukavaa alkavaa viikkoa:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vedätys on tosissaan toivottua näissä jutuissa, hah hah :D
      Hauskaa uutta viikkoa !

      Delete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.