Tuesday, June 05, 2018

Kesäkuun uusia juttuja / + Kuvahaaste


Kävin tutustumassa ASY:n eli Suomen Aspergeryhdistyksen ensimmäisiin omiin toimitiloihin Helsingin Hakaniemessä. Pieni lukaali katutasossa, herttaisen näköistä, siistiä, uutta. Yhdistyksen jäsenet, aktiivit, ovat saaneet monenmoista aikaan, jo ihan siitäkin lähtien että joku osasi laatia raha-anomuksen. En muista mikä taho myönsi rahaa kolmeksi vuodeksi, aikaisemmin on muutamia vuosia saatu avustusta RAY:lta eli Raha-automaattiyhdistykseltä.


Ihastelin pieniä pöytiä. Ne ovat IKEA:sta, samaten rahi jonka päälle yksi yhdistyksen jäsen on luonut sympaattisen tyynytekeleen. Siinä on neljä tyynyä kiinni toisissaan. Auki levitettynä se muistuttaa ilmapatjaa. Ompelutaitoinen henkilö on koulutukseltaan artisaani. Hatunnosto hänelle. Laitteli juuri verhoja yhden toisen jäsenen kanssa kun sunnuntaina vierailin tuolla ekaa kertaa. 


Pikkuisessa sivuhuoneessa rauhallinen työpiste.
Että osaa olla sopusuhtainen ja kaunis pöytä.


Selkeä sisääntulo / eteinen.



Kahvilatyyppinen alue ainoan ikkunan vieressä ja keittiö perällä. Siitä oikealle iso pöytä ja ateljeetyyppinen työskentelytila missä voi ommella ja askarrella. 


Ostimme kotiin pari tuhtia sohvatyynyä JYSKistä. 


Viininpunainen oli meille uusi väri. Erilaisia vihreitä meillä on entuudestaan, ja meillä oli samanlainen tyyny jo valkoisena. 


Mieheni nikkaroi uuden suojan molempiin mansikkamaihin.
Mansikka kukkii jo.


Ensimmäinen unikko aukesi.


Uusi hankinta; iPad.
Opetuskäyttöön sen lähinnä ostin.


Kätevä kansi, jonka avulla pädin saa tuohon asentoon.


Nyt on varmistunut virallisesti että suomen kielen lukutaito-opetus maahanmuuttajille alkaa elokuussa. Ryhmään on jo ilmoittautunut 14 opiskelijaa. Meillä on ensi tiistaina suunnittelukokous, jossa selvitetään aikataulut ja tavoitteet. Löysin kirpparilta kivaa kuvamateriaalia jota voi hyödyntää kielten opetuksessa. Kuvat ovat mainioita muutenkin, ja välttämättömiä silloin kun ei ole vielä lukutaitoa.


12-vuotias kaverini Mei antoi minulle vanhan aapisensa 
kun kuuli että alan opettaa luku-ja kirjoitustaitoa. 
Olipa huomaavainen tyttö. 

Iloinen kesäkuu täynnä uusia asioita ja päivänpaistetta.

Osallistun postauksellani Pienen Linnun blogin kuvahaasteeseen.

Aihe on KESÄKUU.


40 comments:

  1. Onpa kesäkuusi alkanut reippaasti. ASY:ssä on viihtyisät tilat ja se on tärkeää. Tyynyjä ja iPad sekä mukavaa tietoa tulevalle elokuulle. Iloisia asioita ja kesä on vasta alussa :)
    Mukavaa kesäkuun jatkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Reipas alku on ollut 🙂ja kanssasi samaa mieltä että viihtyisyys on tärkeää.
      Erittäin ihana asia että kivoja asioita riittää ja kesä on vasta alussa.
      Mitä mukavinta kesää sinullekin Tuula ♥

      Delete
  2. Tyylikäs minimalistinen sisustus. Meidänkin koulussa sisustus on tärkeä elementti, joka saa oppilaat ja myös opet viihtymään. Muumi-kirjat on ihania, hyvä että niitä tehdään lisää. :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minimalistisuus sopiikin hyvin kuvauksena tuohon ♥ Onnistunut sisustus saa porukan viihtymään. Tyytyväisyys nousee heti kun näkee kauniin ympäristön. Ja kun näkee Muumi-kirjan 🙂 Kivaa tiistaita sinulle !

      Delete
  3. Onpa yhdistyksellä oloisat ja raikkaat tilat, mutta tuo teidän jättityynysohva onnistuneine väriyhdistelmineense vasta köllöttelemään kutsuva onkin:) Tämä aika houkuttelee raikastamiseen ja on ollut kiva huomata, että ei tarvitse koko huushollia myllätä saadakseen aikaan hyvää mieltä ja uutta ilmettä. Herttainen pieni Mei-ystävä sinulla, pikku-ystävät ovat aarteita. Onnistuneita kokousriittailuja ja hohtavia unikkoja:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. "Oloisat" - siinäpä sana vailla vertaa. 🌺 Sohvatyynyn aukilevitetystä versiosta olisi pitänyt ottaa kuva, mutta jäi ottamatta, pöh. Katsotaan saanko otetuksi toisella kertaa. Kyllä puhut asiaa kun sanot että ei kaikkea tarvitse kerralla uusia. On kivempaakin tehdä kaikenlaista pikkuhiljaa. Juu, pikku-ystävät ovat kullanarvoisia. Toivottavasti hän ajattelee minusta samaan tapaan ♥ Unikko on sinänsä hassu juttu; kuvahaasteeseen KESÄKUU osallistui yksi kuvillaan kokonaisista unikkokedoista - ja meikäläisellä vain tuo yksi. Siinä on oma huumorinsa.

      Lähden kohta katsomaan millaisen kirjapostauksen olet tänään meidän iloksemme ja sivistykseksemme laskenut ilmoille ... 🙂

      Delete
  4. Miten mukavaa, että pääset vetämään ja opettamaan tuota kurssi! Ja aivan mahtavia löytöjä olet tehnyt, nuo kuvakortit (onko se joku peli?) ovat varmasti toimivia opetuskäytössä. Minä olen muuten opettanut yhtä ekaluokkaa tuolla aapisella. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos sanoistasi Kia ♥ Maltan tuskin odottaa kurssin alkua.

      Kuvakortit ja kuva-alustat ovat pelistä. Kannessa lukee picture lottery ja ohjeet ovat muutamalla kielellä (ei suomeksi). Ajattelin ainakin aluksi käyttää sitä pääasissa sanaston rakentamiseen ja luokitteluun.

      Hih, mahtavaa että olet opettanut samaa aapista ❤️ Minun opiskelijani lienevät kaikki aikuisia ja ulkomaalaisia joten siitä tuleekin vähän erilaista. Mielelläni kyllä opettaisin ekaluokkalaisiakin. Mukavaa viikonjatkoa !

      Delete
  5. Ciao Rita,
    anche il tuo papavero solitario e' molto carino...mi piacciono i papaveri ornamentali, ma non ne abbiamo in giardino.
    Mentre abbiamo le fragole - yippi!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Grazie, amiga 🙂 Oggi c'è solo uno, ma domani magari aprono altri, però non tanti come nei prati tuoi. Le fragole, sì, che gioia 🍓🍓🍓 Ci vorrebbe un po' di pioggia qui. Buon martedì Luisella.

      Delete
  6. Oi tuo on niin ihana aapinen. Ilonalla ja Julialla oli tuollaiset <3 Lienevät kyllä vieläkin jossain :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinulla onkin kivaa kun saat nauttia kaikista lasten koulukirjoista 📚ja tietty muistakin lasten- ja nuortenkirjoista 🙂 Hauskaa viikon jatkoa 🐔

      Delete
  7. Ooh, mikä megaunikko! :)
    Onpa ASY:llä tosiaan viihtyisän rauhoittavat tilat. Nuo pöydät ja tuolit, joita on useammassakin kuvassa, ovat hyvin tyylikkäät.
    Mukavaa kesäistä viikkoa! Toivattavasti saatte pian sadetta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvä että kävin eilen illansuussa unikon kuvaamassa. Tänään se jo alkaa mennä huonon näköiseksi. Se on kuvassa jotenkin paperisen tai muovisen näköinen, upea 🙂

      Hienosti luonnehdit ASY:n tiloja. Kiitos. ♥

      Voi että sitä sadetta saa odottaa. Tänään tuulee navakasti, brr, mutta aurinkoista on ollut lähes koko päivän. Ihanaa kesän jatkoa Saralle 🌺💞🌸

      Delete
  8. Tuo mansikkamaan suojus on tosi kätevä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Siitä saa kannen nostetuksi pois. Olen erittäin tyytyväinen 🍓

      Delete
  9. Viihtyisän näköiset tilat :)Ja kiva että varmistui uusi kurssikin sinulle:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jael. ♥

      Odotan malttamattona että pääsen alkamaan uudella kurssilla. 🙂

      Delete
  10. Onpa tosiaan kauniita nuo pienet pöydät, samaten niihin yhdistetyt mustat tuolit. Mullakin on töissä pädi, mutta vähäiseksi on jäänyt sen käytön opettelu... Täytynee ottaa kesälomaksi kotiin, jos tulis vaikka harjoiteltua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. IKEAsta löytyy kaikkea ihanaa. ♥

      iPad on tosissaan helppo käyttää, mutta ilman puolison apua en olisi alkuvaiheista selviytynyt. Ja kaupanteko liikkeessä kesti 40 minuuttia. Myyjän piti kirjata muistiin ties mitä ennen kuin pääsimme kassalle maksamaan.

      Ihanaa kesää sinulle; iPadin kanssa tai ilman 🌸

      Delete
  11. Ihanat tilat teillä. Mansikoille mies nikkaroi myös muutama vuosi sitten kehyksen mikä on aina paikoillaan ja sitten päälle tulee nostettavat pokat. Laitoin siitä jo postaukseen pari kertaa, mutta ajattelin laittaa ihan oman tässä kohta. Tosi kätevältä näyttää myös miehesi tekemä . Lapset ovat joskus fiksumpia kuin me aikuiset.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Nila. Ehkäpä mekin jätämme tuon kehikon paikalleen kun talvi tulee. Meidän toinen mansikkamaa on talon seinustalla ja siihen mieheni teki kallellaan olevat suojaverkot. Olemme pohjustaneet kolmennenkin mansikkamaan, jossa ei vielä ole taimia. 🍓

      Lapset yllättävät aina silloin tällöin. Olen huomannut että fiksuja ovat, meitäkin fiksumpia 😀



      Delete
  12. Onpa mukavia uusia juttuja - oikein hyvää kesää sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos sanoistasi ! Aurinkoa ja mansikoita kesääsi ☀️🍓🌸

      Delete
  13. Viihtyisän näköistä niin asuntolassa kuin kotona. 🙂 Samoja suunnitelmia minullakin, pitää tutustua sähköisiin apuvälineisiin, niin syksyllä niiden käyttö olisi sujuvampaa. Ainakin pitää tutustua Vektor-harjoituspeliin, mikä on tarkoitettu matematiikan oppimisen tueksi,mutta onhan noita muitakin, vaikka kuinka paljon... Mukavaa kesää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Maarit ♥ (Se on toimisto.)

      Noita opetuslinkkejä on varmaan ihan loputtomasti. Piakkoin alan tutkia muutamia saamiani vinkkejä, opetussivustoja. Kyllä me opettajat olemme työlle omistautuneita kun pitää kesälomallakin opetusta suunnitella 😎 Antoisaa kesää sinulle!

      Delete
  14. Näppäriä opettamisessa auttajia on tuo IPad sekä kuvat.

    Nyt ei puput pääse mansikoihin käsiksi.😊
    Tuo kerroksellinen tulipunainen unikko on suosikki kukkani.

    Hyvä kesäpäiviä Sinulle!


    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Liplatus. Puput ja räkätit pysyvät poissa mansikoista. Viime kesänä tosin meillä oli etanaongelma, minkä tajusimme valitettavan myöhään. Unikko on ihana. Odottelemme että muitakin aukeaa 🌺 Mukavaa torstaita sinulle!

      Delete
  15. Kiva postaus, kiitos tästä. Viihtyisän näköistä on niin toimistolla kuin kotonasikin. Ihana unikko! Kivaa opetusmateriaalia olet löytänyt. Ihan tuli pieni ikävä työelämään, minäkin käytin alkeisenglannin opetuksessa paljon tuon tyyppistä kuvamateriaalia. - Mukavaa viikon jatkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anneli. Minulla on ollut niin vähän opetustöitä viime aikoina että ymmärrän kaipauksesi. Samaa olen tuntenut minäkin, mutta nyt alkaa taas vilkastua ♥ Ihanaa torstaita!

      Delete
  16. Replies
    1. Todella ! Iloitsen siitä jo etukäteen ♥ Kiitos Hannele.

      Delete
  17. Meillä molemmilla pojilla oli tuo Aapinen. :) Itselläni Aapisessa seikkaili Aapeli, joku ihme hiippari :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aapiset ovat eri kivoja. ♥ 📚Aapeli kuulostaakin hauskalta.

      Delete
  18. Mukavan näköiset tilat yhdistyksellä, selkeää. Hmm, ihan eri näköistä kuin täällä!

    Joskus keräilin aapisia, oneksi tuo oma keräilyvimma on kukistettu nykyään.

    Ihanaa kesäkuuta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih. 🙂 Minulla on sellainen tunne että haluaisin alkaa kerätä aapisia ❤️
      Ihanaista kesäkuuta sinullekin, parahin Susu ♥

      Delete
  19. Ihanaa ,erilaiset kuvat.Vau.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti RaijaAnnikki ♥

      Delete
  20. Ihanat rauhalliset tilat. Tosi kiva idea tuo tyynyjuttu :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Silkku. Tyynyryhelmään minäkin ihastuin ♥

      Delete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.