Mikä shokki aamun alkajaisiksi kun Bloggerin lukulista oli TYHJÄ. Siellä luki että ei ole päivityksiä. Istuin hetken tukka pystyssä tyrmistyneenä, mutta kokeilin sitten uudestaan ja - abrakadabra - päivitykset olivat palanneet. Ensimmäisenä Lindan blogi, jonka lukemista aina odotan maanantaiaamuisin.
EKA KUVA (ylhäällä) Olin menossa alikulkutunneliin, jonka suu näkyy kuvassa vasemmalla. Huomasin Kaisaniemen suunnassa ihmeellisen aidan työalueen ympärillä. Kerrassaan taiteellinen !
Tuo oli lauantaina aamupäivällä, ja myöhemmin Iltapäivällä, italian opetuksesta palatessani, takaani kuului kavioiden kopsetta, ihmeellistä.
Mitäpä muuta bloggari tekee tilanteessa kuin näppää kuvan?
Kerran tunneliin mennessäni huomasin että meneillään oli joku juoksutapahtuma, ehkä maraton. Juoksijoita saapui ja paikalla olevat vastaanottajat hurrasivat heille.
Yhdellä kertaa kuukausia sitten tunnelissa käveli Halloween-asuisia nuoria.
Italian opettajan asu lauantaina.
MAANANTAI Hyvä päivä, uusi viikko, aurinkoa luvassa. Yöllä on satanut. Voiko parempaa pyytää? Tänään siivoan, harrastan ranskaa ja balettia kotona, teen oman lounaani, koska kotikokki pelaa golfia koko päivän.
MUSIIKKI 🎹
Eros Ramazzotti & Cher. KLIK.
Più Che Puoi (As much As You Can) 2001







Huomenta! Onpa kiva asu kuvassa ja kauniinvärinen reppu.
VastaaPoistaKommenttiisi liittyen, minullakin lukulista aukeaa huonosti JA on vielä pahemmin sekaisin kuin blogin sivupalkin listat. Lukulistalla näkyy uusimpina vain kolme blogia, joiden postaukset vuorottelevat. Sivupalkin listassa tosiaan sinun blogisi ei ole (vielä) päivittynyt ja sen jälkeen listalla tulee muita samassa tilanteessa. TOIVOTTAVASTI Blogger alkaa toimia kunnolla.
Mukavaa alkanutta viikkoa! Täällä alkaa syksyvärejä jo näkyä aika paljon.
Kovasti on tökkinyt ja pysähdellyt, mutta koska jo osaksi toimii yritetään kestää ja toivoa että korjaukset ovat käynnissä. Toistaiseksi tyydyn siihen että saan oman blogin päivitetyksi tähän ja pääsen kaikkiin blogeihin kommentoimaan. Kunpa lista seinällä alkaisi pian päivittyä 🎀 Iloinen juttu kun sinun blogisi näkyi täällä heti aamusta 🙂
PoistaHevoset ovat upeita, mutta en uskaltaisi ratsastaa niillä, en edes ponilla.
VastaaPoistaTuo väliaikainen aita on ihana.
Turussa oli eilen Turun päivä ja silloin täällä on aina tosi paljon tapahtumia ja museot ovat ilmaiseksi auki. Kävimme tällä kertaa Ett Hem-museossa, mikä oli tosi rikkaan porvarisperheen kodin sisustus 1800-1920-luvulla. Ihanat taulut, takat ja lamput.
En minäkään uskaltaisi 😀
PoistaPyshdyin aitaa ihailemaan ja kuvaamaan, hieno ! 🩵
Minä kävin mamu-oppilaiden kanssa museossa, kivaa katseltavaa!
Teillä oli ihana elämys 🌷
Rita: me gustan esas vallas decoradas con imágenes reproduciendo otra época. Aquí se utilizan mucho para tapar las obras de arreglo de la fachada de un edificio histórico, por ejemplo. O mientras se rehabilita el edificio, También las llamamos trampantojos, una palabra que suma ojos y trampa, engaño visual. Y estos los hay muy variados, sería complejo explicarlo aquí. Muy bien por observar los pequeños, o no tan pequeños, detalles de la vida urbana. Salud.
VastaaPoistaMe encanta esto y me encantan palabras, "trampantojos" que bonita 😊
PoistaLa IA también me lo puso en francés; trompe-l'œil .
Para que te hagas idea, me he acordado de una de esas pinturas que engañan al ojo, en un blog que tuve hace mucho:
VastaaPoistahttps://pillalaciudad.blogspot.com/2009/11/el-trampantojo-que-es-mas-que-un.html
Muchas gracias ! Me alegró mucho recibir la información y el enlace. Entiendo la palabra trampa y ahora me enseñaste una palabra nueva; trampantojos 😊
PoistaOnpa sievä villatakki, todella huoliteltu.
VastaaPoistaAlikulkutunnelissa erikoisia tilanteita. Aina sattuu ja tapahtuu.
Mukavia maanantain puuhasteluja!
Ihastuin tuohon neuleeseen kun se oli tangossa vaateliikkeen ulkopuolella ostarilla. Hyvä sana tuo "huoliteltu", huomaa että luet paljon 🎀
PoistaHi dear Rita, there may be brief delays and quirks in the Blogger news reader because they are still working on maintenance.
VastaaPoistaBeautiful outfit, dear friend.
Yes I hope that's what it was 🤔 Thanks Linda.
PoistaThe horses 🐎 are beautiful and a delight to see.
VastaaPoistaAbsolutely, but I'm just glad they weren't bigger and running 😀
PoistaRita rakas, olet piristänyt päiväni ensin aidalla, joka on niin erityinen, sitten hevosilla alikulussa, minulle ei mitään uutta, koska olen työskennellyt 40 vuotta poliisissa, missä olen nähnyt vähän kaikkea surullisista onnellisiin hetkiin, päiviin, ajanjaksoihin :)))
VastaaPoistaLisään sinut mielelläni Blogiystäväksi :))
Lämmin tervehdys minun Slovenian maastani, Andreja!
Hello Andreja 🌷
PoistaI think I've seen you on Amici In Allegria, Enrico's blog 😊 if I'm not mistaken.
Thank you for your visit, welcome to my blog !
Mullakin on on blogger takkuillut ja joku väitti laittaneensa kommentteja, mutta ne ei näy. Tosi ikävää, jos ihmiset luulee, että hylkään heidän kommentteja. 😥
VastaaPoistaOlen pari kertaa yrittänyt kommentoida Hanna Helenan blogiin, mutta kommentit ovat hävinneet. Turhauttavaa. Muuten on kommentointi nähdäkseni toiminut. Parempaa tätä päivää ! 🌷
PoistaHieno väri tuossa villatakissasi.Ja upeaa taidetta aidassa.Ovatkohan hepat tulleet Ruskesuon tallista (onkohan se vielä olemassa)missä vietin joskus aikaa teininä
VastaaPoistaKiitos Jael 🎀 Aniliini kuuluu lemppareihini.
PoistaEn yhtään tiedä mistä olivat ja mitä oli tekeillä 🤔
Oletko harrastanut hevosia? En tiennytkään.
Ihanaa nyt alkaa lukulistat päivyttämään vähitellen..loistavaa!
VastaaPoistaOnpas taiteellinen huikea kaide ja oho hevosia siellä.
Hyvä kun sait kuvan napattua.
Tyylikkäänä siellä opettaja lähti liikkeelle. Neuleet on niin ihana juuri nyt pitää.
Mukavaa alkavaa viikkoa!
Oli jo aikakin kun tätä epävarmuutta on kestänyt iät ja ajat.
PoistaVähältä piti kuvan nappaamisen kanssa, kun piti ottaa puhelin esiin, painaa sormenjälkitunnistus jne 😀
Sinäpä sen sanoit, neuleiden aika alkaa 🎀 Tiistaita !
Un lundi plein de petits plaisirs, c'est parfait pour bien commencer la semaine. Tu as cuisiné toi-même ton repas, j'espère qu'il était aussi bon que ceux de ton chef-cuisinier trois étoiles ! Bonne semaine !
VastaaPoistaLes petits plaisirs ce sont les meilleurs, mon cher Phil FFF 💕
PoistaD'habitude, c'est mon mari qui cuisine. De mon côté, je ne me rappelle presque plus comment on fait 😀😀 J'exagère un peu. Bon mardi. Bises.
Cara Rita è veramente molto carina quella recinzione. Qui in Italia capita di vedere una coppia di Carabinieri a cavallo di pattuglia nei parchi cittadini.
VastaaPoistaDolce-notte un abbraccio
enrico
È uno spettacolo bellissimo, i Carabinieri a cavalli che sono sono grandi e fieri. 🤎
PoistaSei stato sveglio di notte, Zio, io già stavo dormendo 😊 Però stamattina mi sono alzata alle 4.20 😀 Un abbraccio.
That art on the fence verges on the photographic--but it's not. Fascinating.
VastaaPoistaFascinating is the word 🌹
PoistaHienoa, että työmaa-aidat kuvioidaan kiinnostavasti ja kauniisti.
VastaaPoistaIlahduttava ilmiö 🌻
Poista