Translate

tiistaina, syyskuuta 22, 2026

Hassut koirat, entinen luokkahuoneeni ja Kauniit ja Rohkeat.


Muistoja muutaman vuoden takaa, Facebookin tarjoamana (2022). Koulussani työkaverit ottivat toisinaan koiransa mukaan työpaikalle. En ole ikinä nähnyt noin suloista koiraa kuin tuo pikkuisempi. Se muistuttaa jotain Muumi-hahmoa, en muista nimeä. 


Minulla ja suomen kielen lukutaitoryhmälläni oli tämä luokkahuone syksyllä 2022. Hyvä, toimiva huone, mukavia muistoja.  


Kouluni oli tuossa rakennuksessa. Kalliolan Setlementti. Upea iso susi maalattuna bussin perään. Keväällä 2023 en enää opettanut tuossa rakennuksessa. Siirryin Rastilaan ja sen jälkeen Mellunmäkeen. 


(2022) "Incognito" peilissä. Tärähtänyt. Pun intended.


KAUNIIT JA ROHKEAT. Nyt olen katsellut ensimmäisen kauden 24 jaksoa. Katselen 1990-luvun muotia ja muistan käyttäneeni samannäköisiä asuja ja isoja korvakoruja, ja kiinnittäneeni tukan taakse isolla ruusukkeella. Yksi henkilöhahmo, nuori kaveri Rocco, on puettu asuun jonka on tarkoitus olla "cool". Kai se onkin, mutta hiukset ovat kuin 80- tai 70 - luvulta. Olisin ottanut kuvan, mutta ihmiset näyttävät hassun levinneiltä vanhan teknologian takia. 

VAPAAPÄIVÄ kotona ja pihassa. Hyvä, mutta väsyttävä päivä. Nukuin sen jälkeen kuin murmeli. Lakaisin männyn neulasia pihassa ja hymyilin itsekseni kun muistin että blogikaverin tiluksilta tulee 25 kottikärryllistä neulasia. Meidän piha on pienemmässä mittakaavassa. Kyllä tässäkin riittää leikkaamista, karsimista ja siistimistä. Eilen oli miellyttävän lämmintä. 

PANKKI  Bloggerin vaikeudet alkavat ilmeisesti selvitä, mutta minulle tuli pieni stressi eilen aamulla pankkien kanssa. Halusin ostaa lisää arvoa matkalippuun, mutta en päässyt puhelimelta pankkiin. No problem, otin esiin toisen pankin . . . ups, nikotus . . . siellä luki että tili on lukittu ja täytyy ottaa yhteyttä Asiakaspalveluun. Yritin soittaa, jouduin jonoon. Lopulta käytin vaihtoehdon että he soittavat takaisin ja jäin odottamaan. Odottaessa kokeilin vielä kerran mennä pankkiin. Hah hah, kummatkin pankit toimivat ! Ostin matkakortille arvoa, kuten olin suunnitellut ja sitten se takaisinsoitto tuli. Oli kiva sanoa että ongelma oli ratkennut itsestään. Kaikki ratkesi 40 minuutissa vaikka tuntui odotteluineen ikuisuudelta. 

TUNNUSTUS  Tilasimme minulle Amazonista toisen kauden Kauniita ja Rohkeita. 😀




28 kommenttia:

  1. Onpas tosiaan söpöjä koiria! :)
    Onneksi pankkipulma ratkesi pikaisesti ja itsestään. Raha-asioitten hoitaminen omilla laitteilla on kätevää, mutta joskus riskialtista.
    Tunnelmallista syyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat ovat ihana muisto, ja yhdellä työkaverilla oli mäyräkoira, toivottavasti sekin putkahtaa Facebook-muistoihini 🤎
      Miehelläni oli karmean hankala pitkä pankkipulma kun tilille oli yritetty murtautua. Hän joutui hankkimaan henkilökortin ennen kuin sai todistettua henkilöllisyytensä ja uutta korttiakin joutui odottamaan, sen jälkeen uutta pin-koodia - kamalaa.

      Poista
  2. Hauskaa, että sinun koulusi oli ilmeisesti nykyisin Kalliolan Settlementti -talossa. Minun lukioni oli siinä suoraan kadun toisella puolella. Kävin lukion iltakoulussa ja se oli silloin nimeltään Kvällslinjen vid andra svenska lyceum. Nykyään siinä taitaa olla peruskoulun ala-aste. Settlementti-talossa oli kahvio, jossa kävimme tauolla kahvilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva. Siinä on ruotsinkielinen perskoulu luullakseni, se näkyi luokasta 5, jossa opetin yhdessä vaiheessa. Mukava nähdä koululaisia viettämässä välituntia 🙂 Minä olen käynyt jokusen kerran koulutuksessa mutta muuten en enää opeta tuossa rakennuksessa. 🌸 Hyviä muistoja, paljon. Olet siis ilmeisesti ruotsinkielinen / kaksikielinen.

      Poista
  3. Tuttua maisemaa nuo Kalliolan tienoot! Kuopuksella oli kaverinsa kanssa näyttely vuonna 2018 Mutterigalleriassa ja Esikoinen asuu Läntisellä Brahenkadulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Mutterigalleria on mitä sympaattisin 🖤
      Hauskaa että tunnet tienoota. Minulle tuli hyvinkin tutuksi.

      Poista
  4. También me gustan ver series y películas que las plataformas proporcionan, pero me parece importante equilibrar este ejercicio con la lectura. Pienso que la lectura de libros nunca debe ser sustituida por la imagen audiovisual. Yo diría que leer debe pesar más si queremos que nuestra mente sea más reflexiva y crítica. Buen día.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hola Paesante 🪴 Totalmente de acuerdo. El libro es mejor en muchos sentidos. Al leer un libro, tú marcas el ritmo. Puedes detenerte, reflexionar y volver atrás. 📚 Feliz martes.

      Poista
  5. Ciao Rita.
    A breve avrò più tempo per scrivere 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sto bene con i nani, tranquillo 😀
      Ricordati il nostro motto: "Che fretta c'è?" 🦎

      Poista
  6. Söpöset koirat. Nykyisin nuo pikkukoirat jopa puetaan lenkille kivasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ikkunasta nähnyt koirilla sadeasuja 🙂

      Poista
  7. That dog DOES look like a Moomin character!

    I've never used the callback feature when I'm in a queue like that. I always doubt they'll actually call back. I'm so cynical!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. They did call back and I was happy to tell them the problem had gone away 😊

      Poista
  8. Tiuhti tai Viuhti tuli minulle mieleen tuosta pienemmästä söpöliinikoirasta.😍
    Kaunarit olisi kiva nähdä alusta, seurasin sitä ensimmäsiet kaudet ja Carolinen ja Ridgen romanssi jota Brooke koitti sotkea oli hyvä. Hieno juttu kun pankkiasia selvisi, aspoihin jonottaminen joskus saattaa viedä hermot.
    Syksyistä ja mukavaa viikkoa🍁🍂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tunne Muumihahmoja läheskään niin hyvin kuin sinä 😊
      Brooke on jo vähän alkanut sotkeutua asioihin, hän meni sairaalaan katsomaan Carolinea, kun häät peruuntuivat, vaikka ei tuntenut tätä. Oli lehdestä lukenut.
      Ihanaa syysviikkoa sinullekin 🍂🍄🌻

      Poista
  9. Dear Rita, the dogs 🐕 are adorable. Your outfit is beautiful and you look radiant.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Linda 🧡 I'm sure you look radiant and all ! 😊

      Poista
  10. Ihanat koirat ja toi pikkanen ruskea koira on tosi suloinen. Harmi, että koirien jalostus on tuonut koirille ikäviä luusto-, hengitys- ym. oireita. Meidän Mimmiltä piti jo poistaa hampaita, vaikka on vasta 4 vuotta. On kuulemma pienten lajien ongelmana huonot hampaat ja syynä geenijalostus. Meidän monirotuinen Ozzy on 13 ja hänellä on edelleen hyvät hampaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloiset koirat ovat ♥ ♥
      Onpa nuo jalostamisen seuraukset kurjia !
      Hyvää keskiviikkoa 🍎 Minä menen tanssimaan.

      Poista
  11. No nyt osui ja upposi. Tuo koira on lunnikoira eli samaa rotua kuin Fizban ja Mumak eli edellinen koirani. Koska lunnikoiria on vähän kiinnostaisi tietää, kenen koira on kyseessä. Lunnikoirat ovat ihania!

    VastaaPoista
  12. Ahaa. Näin sitä oppii uusia asioita 🙂
    Muistelisin että Omistajan nimi on Karoliina (tms.)
    Googlailin lunnikoiria . . .

    VastaaPoista
  13. De beaux souvenirs ! Bonne soirée !

    VastaaPoista
  14. Il cagnolino piccolo sembra un peluche🙂
    Ciao cara Rita.
    Buon autunno, un abbraccio
    enrico

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sembra infatti un peluche 🙂
      Buona giornata caro Enrico 🍂

      Poista
  15. Kolmionmuotoinen luokkahuone - sopii täydellisesti opetukseen...
    Katse ja keskittymiskyky kohdentuu pakosti kapenevaan horisonttiin
    - vai kohdentuuko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä luultavasti. Meillä oli myös tussitaulu tuossa vasemmalla. 🍎

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊