Tupperwaren tarjotin ja kupu. Kuvun alla omenapiirakkaa.
Purkitkin ovat Tuupovaaran tuotantoa.
MakroTex-kuvahaasteen aihe on KELTAINEN.
Vilkaisemme astiavitriiniin sopivaan aikaan; nimittäin
olen juuri tyhjentämässä sitä kevät-kesäkauden astioista.
Keltaiset kellariin. Vihreät, punaiset ja mustat näytille.

Seinilläkin riippuu keltaisia juttuja.
Ovella kävi kerran opiskelija kauppaamassa piirustuksiaan.
Ostimme tuon kauniin kuvan ja kehystytimme.
Äitini pahvinpalaselle sutaisema auringonkukkataulu tuo aurinkoa mukanaan.
Se on tainnut olla kodissamme aina, myös edellisissä kodeissamme.
Huvittavaa kylläkin, äiti oli heittänyt sen kesämökin nurkkaan.
Me pelastimme ja annoimme kehystää.
Keltainen ruusu äidin maalaamasta korkeasta ruusutaulusta.
Sain lahjaksi muutama vuosi sitten.
Seuraavan kuvan keijukaistaulun sain monta vuotta sitten.
Siskoni sai vastaavanlaisen mutta siinä oli erivärinen keijuaihe.
Meidän kodissa on aika paljon keltaista.
Osallistuin heinäkuussa haasteeseen saman otsikon alla.
Jos keltainen kiehtoo, katso TÄÄLTÄ.
Tiistaisin on hauska mennä katsomaan miten muut ovat samaa aihetta käsitelleet. Täältä pääsee osallistujien blogeihin: LINKKI.





Kiva tapa vaihtaa astioidenkin värit joulun/talven lähestyessä
VastaaPoistaVitriinikaappi on niin keltavoittoinen että alkaa tuntua "väärältä" syksyn tullen ja sitä paitsi meillä on niin valtavasti astioita että siitäkin syystä on harjoitettava vaihto-ohjelmaa 🍶☕️Kaikki eivät mahtuisi yhtä aikaa olemaan esillä. Täytyy sanoa että tykkään pari kertaa vuodessa ottaa vaihtuvan kauden astiat esiin :)
PoistaTyylikästä keltaista, mutta miksi omenapiirakasta ei ole kuvaa? :)
VastaaPoistaTaulunne ovat aivan ihania - osaisipa "sutaista" auringonkukkataulun kaltaisia!
Kiva punainen tausta blogissasi! <3
Omenapiirakan palaset piileskelevät siellä kuvun alla koska ne eivät ole KELTAISIA 🌟😄🍎
PoistaSanos muuta! Äiti suti noin hienoja jo silloin kun alkoi harjoitella maalaamista.
Kiitos ! Vaihdoin taustan punaiseksi joulun odotuksen kunniaksi 🍓
Äitisi työt ovat iloisia.
VastaaPoistaKiitos Anna. Saan niistä paljon iloa ja toivottavasti blogissa kävijätkin saavat ❤️
PoistaKauniita keltaisia löytyy sinulta paljon. Eikös se ollutkin yksi lempiväreistäsi? Mukavaa viikkoa.
VastaaPoistaHyvin muistettu 🙂Lapsuudesta asti the lempiväri, myöhemmin tullut muitakin suosikkeja
PoistaMukavaa viikkoa sinullekin 💛
Kivoja keltaisia juttuja!
VastaaPoistaOn kyllä upeat taulut!
Kivaa tiistaita!
Kiitos Sari ja kivaa tiistaita.
PoistaHuomasin että sulla on uusi postaus...
sinne siis :) 💛
Ihania tauluja. Kaunista keltaista.
VastaaPoistaKiitos Päivi 💛
PoistaKauniita tauluja ja astioita! Meilläkin on muuten keltainen teepannu. Se on niitä harvoja keltaisia astioita, joita meillä on. Keltainen on kaunis väri, mutta jostain syystä sen värisiä astioita tai vaatteita tulee ostettua harvoin. Mutta meillä on keittiön seinät keltaiset :)
VastaaPoistaMukavaa tiistaita! :)
Oi, keltainen keittiö on haaveeni 💛
PoistaJa kun keltainen on ollut numero 1 suosikkiväri aina,
keltaista löytyy niin astioista kuin vaatteistakin :)
Mukavata tiistaipäivää sinullekin !
Maalasin nuorena ahkerasti ja opiskelukämpän keittiönkaapit saivat keltaisella miranolilla pirtsakan maalipinnan. Ikkunaan ompelin kelta-valkoruudulliset kapat. Voi aikoja.
VastaaPoistaNäin syksyllä joulun lähestyessä haluan ympärille jotain punaista. Tällähetkellä jaloissa on punaiset villasukat. Ystävältä lämmöllä saadut.
Olikin värikäs ja lämmin kommentti, Mai ❤️
PoistaKeltavalkoinen on ihana yhdistelmä keittiön ikkunassa.
Olen ajatellut etsiä sellaista verhokaappaa kevääksi meille.
Huom! Just aiotaan maalata astiavitriini keltaiseksi;
Mies kävi hakemassa maalia :)
Tuossa keijulautasessa on jotain tuttua. Samalla tyylillä minulla oli muistaakseni joku kuvakirja pienenä. Kaunis!
VastaaPoistaKuules, nyt kun mainitset, äitini taisi maalata useita eri keijulautasia mallinaan satukirjan näköinen teos ! 💛
PoistaKivoja juttuja. Meiltä ei paljoa keltaista väriä löydy.
VastaaPoistaMeiltä taas ei löydy esimerkiksi sinistä :)
PoistaPidän siitä vaatteissa, ja kukissa, mutta en sisustuksessa 💛
Tai kyllä muiden kodeissa, mutta en omassa :)
Keltainen on iloinen väri. Pitäisi lisätä sitä omaan kotiin.
VastaaPoistaIloinen on. Meillä saattaa olla jopa hiukan liikaa keltaista :) 💛
PoistaLämmintä kaunista keltaista, luo mukavaa tunnelmaa.
VastaaPoistaKauniisti on Äitisi maalannut, ei mitään hutaisuja.
Tuosta oikealla dadgetista löytyy myös keltaista. :)
Minustakin kaikki on kauniisti ja huolellisesti maalattu.
PoistaItse hän vähätteli tuota auringonkukkataulua sutaisuksi :)
Se on maalattu vanerinpalalle tms.
Jep, sinulla olikin mielenkiintoiset keltaiset blogissasi 💛
Kauniita keltaisia asioita löytyy kodistasi.
VastaaPoistaKiitos Suvituulia 💛
PoistaÄitisi on taiteilija!
VastaaPoistaKiitos, hän ilostuu takuulla kun kerron mitä sanoit 💛
PoistaNuo äitisi taulut ovat taidokkaasti maalattuja ja tuo keijutaulu on ihana.
VastaaPoistaKeltainen väri tuo lämpöä ja auringonpaistetta ympärilleen.
Kiitos Kruunu Vuokko 💛
PoistaNoin se on ja aina kevään tullen huomaankin kaipaavani keltaista :)
Kaunista keltaista.
VastaaPoistaKiitos Arleena 💛
PoistaÄitisi on maalannut kauniita tauluja. Tuo keltainen teepannu on sievä.
VastaaPoistaKiitos Huopalintu 💛
PoistaKeltaisen teepannun tilalle tulee nyt jouluisempi
ja tammi-helmikuussa taas vaihdetaan :)
Tosiaan kesällä oli vasta keltainen. Ilmankos se tuntui tutulta. Upeita nuo äitisi "sutaisut". Hän on kyllä taitava! Minustakin tuo keiju-aihe on tuttu. Olisiko ollut joku keiju kirja. Kirjassa keiju ompeli pietaryrtistä nappia takkiin ja olisiko ollut kissankellohattu..
VastaaPoistaKylläpä keijumuistelusi kuulostavat kivoilta.
PoistaAion kysyä äidiltä onko hänellä vielä se kirja 💛
Kaunista keltaista sinulla. Keltainen on minusta energisoiva väri,minulla oli sitä paljon kun asuin Suomessa,nyt hieman vähemmän,mutta on sitä silti vielä,.Kauniita esineitä sinulla:)
VastaaPoistaKiitos Jael.
PoistaOlen lukenut psykologisista lähteistä että keltainen tuo energiaa 💛
Sinulla on sitä aurinkoa Israelissa, joten keltaista riittää :)
Keltainen, kultainen sävy :)
VastaaPoistaKyllä :) 💛
PoistaOnpa monipuolinen hempeän keltaisen kooste. Kivat tavarat ja kivat kuvat.
VastaaPoistaKiitos Orvokki 💛
PoistaJa lisää keltaista luvassa; mieheni maalaa juuri meidän astiavitriiniä :)
Jos ovat äitisi sutaisut noin suloiset, mitä mahtaa syntyä kun hän tosimielessä ryhtyy maalaamaan!? Keltainen on valon ja voiman väri ja keltaiset ruusut hyvän ystävyyden. Auringonkukka toi valonpilkahduksen ja auringon tähän saviseen päivään, kiitokset ja terveisiä taiteilijalle:)
VastaaPoistaMukava tietää että keltaiset ruusut kuvastavat hyvää ystävyyttä 💛
VastaaPoistaAuringonkukkamaalaus oli se sutaisu, muut ovat jo tosissaan maalattuja :)
Keltaisia ja kultaisia hetkiä päivääsi toivotan !
Onpa kauniita keltaisia astioita <3
VastaaPoistaJa kiva idea, että on kesä- ja talviastiat erikseen!
Kiitos Elisa 💛
PoistaSe on semmoinen mielialajuttu. Saattaisi tietenkin olla järkevämpää jos olisi neutraalit astiat ympärivuoden, mutta jotenkin tykkään tästä systeemistä :)
Monta kaunista keltaista ja nuo maalatut taulut ovat aivan ihania:)
VastaaPoistaKiitos 💛 Olen alkanut katsella tauluja uudella arvostuksella kun
Poistaniitä täällä niin kehutaan :) Hyvää viikonloppua !
Kaunista keltaista! Meillä on suurin osa käyttöastioista keltaisia astioita ja tykkään niistä todella paljon. Ainoastaan tämä lähestyvä joulu on vähän kinkkinen juttu, kun en oikein saa keltaista sopimaan mielessäni jouluun tai talveen. Yritän kovasti ajatella sen kultaisena. :D
VastaaPoistaTosi on, keltaiset astiat on vaikea naamioida jouluisiksi, mutta kultahan kuuluu joulun somisteisiin, joten punaisten lautasliinojen ja ehkä punaisen pöytäliinan ohessa voisi
Poistamennä täydestä 💛Meilläkin on aika paljon keltaisia astioita, mutta on myös "vaihto-
astiat" :)
Oih, ihanaa että keltaista olet löytänyt kotiisi. Ihastuin kovin tuohon tauluun missä oli herttainen keiju.
VastaaPoistaKiitos Noksu 💛 Se on ollut meillä makuuhuoneen seinällä
Poistamutta nyt pakkasin pois kevättä odottamaan :)