Translate

tiistaina, lokakuuta 25, 2016

Keltainen / Kuvahaaste


Tupperwaren tarjotin ja kupu. Kuvun alla omenapiirakkaa.
Purkitkin ovat Tuupovaaran tuotantoa.
MakroTex-kuvahaasteen aihe on KELTAINEN.


Vilkaisemme astiavitriiniin sopivaan aikaan; nimittäin
olen juuri tyhjentämässä sitä kevät-kesäkauden astioista.
Keltaiset kellariin. Vihreät, punaiset ja mustat näytille.



  Seinilläkin riippuu keltaisia juttuja.
Ovella kävi kerran opiskelija kauppaamassa piirustuksiaan.
Ostimme tuon kauniin kuvan ja kehystytimme.


Äitini pahvinpalaselle sutaisema auringonkukkataulu tuo aurinkoa mukanaan.
Se on tainnut olla kodissamme aina, myös edellisissä kodeissamme.
Huvittavaa kylläkin, äiti oli heittänyt sen kesämökin nurkkaan.
Me pelastimme ja annoimme kehystää.


Keltainen ruusu äidin maalaamasta korkeasta ruusutaulusta.
Sain lahjaksi muutama vuosi sitten.
Seuraavan kuvan keijukaistaulun sain monta vuotta sitten.
Siskoni sai vastaavanlaisen mutta siinä oli erivärinen keijuaihe.


Meidän kodissa on aika paljon keltaista. 
Osallistuin heinäkuussa haasteeseen saman otsikon alla.
Jos keltainen kiehtoo, katso TÄÄLTÄ.

Tiistaisin on hauska mennä katsomaan miten muut ovat samaa aihetta käsitelleet. Täältä pääsee osallistujien blogeihin: LINKKI.

52 kommenttia:

  1. Kiva tapa vaihtaa astioidenkin värit joulun/talven lähestyessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitriinikaappi on niin keltavoittoinen että alkaa tuntua "väärältä" syksyn tullen ja sitä paitsi meillä on niin valtavasti astioita että siitäkin syystä on harjoitettava vaihto-ohjelmaa 🍶☕️Kaikki eivät mahtuisi yhtä aikaa olemaan esillä. Täytyy sanoa että tykkään pari kertaa vuodessa ottaa vaihtuvan kauden astiat esiin :)

      Poista
  2. Tyylikästä keltaista, mutta miksi omenapiirakasta ei ole kuvaa? :)
    Taulunne ovat aivan ihania - osaisipa "sutaista" auringonkukkataulun kaltaisia!
    Kiva punainen tausta blogissasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapiirakan palaset piileskelevät siellä kuvun alla koska ne eivät ole KELTAISIA 🌟😄🍎
      Sanos muuta! Äiti suti noin hienoja jo silloin kun alkoi harjoitella maalaamista.
      Kiitos ! Vaihdoin taustan punaiseksi joulun odotuksen kunniaksi 🍓

      Poista
  3. Äitisi työt ovat iloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna. Saan niistä paljon iloa ja toivottavasti blogissa kävijätkin saavat ❤️

      Poista
  4. Kauniita keltaisia löytyy sinulta paljon. Eikös se ollutkin yksi lempiväreistäsi? Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin muistettu 🙂Lapsuudesta asti the lempiväri, myöhemmin tullut muitakin suosikkeja

      Mukavaa viikkoa sinullekin 💛

      Poista
  5. Kivoja keltaisia juttuja!
    On kyllä upeat taulut!
    Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja kivaa tiistaita.
      Huomasin että sulla on uusi postaus...
      sinne siis :) 💛

      Poista
  6. Ihania tauluja. Kaunista keltaista.

    VastaaPoista
  7. Kauniita tauluja ja astioita! Meilläkin on muuten keltainen teepannu. Se on niitä harvoja keltaisia astioita, joita meillä on. Keltainen on kaunis väri, mutta jostain syystä sen värisiä astioita tai vaatteita tulee ostettua harvoin. Mutta meillä on keittiön seinät keltaiset :)
    Mukavaa tiistaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, keltainen keittiö on haaveeni 💛
      Ja kun keltainen on ollut numero 1 suosikkiväri aina,
      keltaista löytyy niin astioista kuin vaatteistakin :)
      Mukavata tiistaipäivää sinullekin !

      Poista
  8. Maalasin nuorena ahkerasti ja opiskelukämpän keittiönkaapit saivat keltaisella miranolilla pirtsakan maalipinnan. Ikkunaan ompelin kelta-valkoruudulliset kapat. Voi aikoja.
    Näin syksyllä joulun lähestyessä haluan ympärille jotain punaista. Tällähetkellä jaloissa on punaiset villasukat. Ystävältä lämmöllä saadut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin värikäs ja lämmin kommentti, Mai ❤️
      Keltavalkoinen on ihana yhdistelmä keittiön ikkunassa.
      Olen ajatellut etsiä sellaista verhokaappaa kevääksi meille.
      Huom! Just aiotaan maalata astiavitriini keltaiseksi;
      Mies kävi hakemassa maalia :)

      Poista
  9. Tuossa keijulautasessa on jotain tuttua. Samalla tyylillä minulla oli muistaakseni joku kuvakirja pienenä. Kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules, nyt kun mainitset, äitini taisi maalata useita eri keijulautasia mallinaan satukirjan näköinen teos ! 💛

      Poista
  10. Kivoja juttuja. Meiltä ei paljoa keltaista väriä löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä taas ei löydy esimerkiksi sinistä :)
      Pidän siitä vaatteissa, ja kukissa, mutta en sisustuksessa 💛
      Tai kyllä muiden kodeissa, mutta en omassa :)

      Poista
  11. Keltainen on iloinen väri. Pitäisi lisätä sitä omaan kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen on. Meillä saattaa olla jopa hiukan liikaa keltaista :) 💛

      Poista
  12. Lämmintä kaunista keltaista, luo mukavaa tunnelmaa.
    Kauniisti on Äitisi maalannut, ei mitään hutaisuja.
    Tuosta oikealla dadgetista löytyy myös keltaista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kaikki on kauniisti ja huolellisesti maalattu.
      Itse hän vähätteli tuota auringonkukkataulua sutaisuksi :)
      Se on maalattu vanerinpalalle tms.
      Jep, sinulla olikin mielenkiintoiset keltaiset blogissasi 💛

      Poista
  13. Kauniita keltaisia asioita löytyy kodistasi.

    VastaaPoista
  14. Äitisi on taiteilija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hän ilostuu takuulla kun kerron mitä sanoit 💛

      Poista
  15. Nuo äitisi taulut ovat taidokkaasti maalattuja ja tuo keijutaulu on ihana.
    Keltainen väri tuo lämpöä ja auringonpaistetta ympärilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko 💛
      Noin se on ja aina kevään tullen huomaankin kaipaavani keltaista :)

      Poista
  16. Kaunista keltaista.

    VastaaPoista
  17. Äitisi on maalannut kauniita tauluja. Tuo keltainen teepannu on sievä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Huopalintu 💛
      Keltaisen teepannun tilalle tulee nyt jouluisempi
      ja tammi-helmikuussa taas vaihdetaan :)

      Poista
  18. Tosiaan kesällä oli vasta keltainen. Ilmankos se tuntui tutulta. Upeita nuo äitisi "sutaisut". Hän on kyllä taitava! Minustakin tuo keiju-aihe on tuttu. Olisiko ollut joku keiju kirja. Kirjassa keiju ompeli pietaryrtistä nappia takkiin ja olisiko ollut kissankellohattu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä keijumuistelusi kuulostavat kivoilta.
      Aion kysyä äidiltä onko hänellä vielä se kirja 💛

      Poista
  19. Kaunista keltaista sinulla. Keltainen on minusta energisoiva väri,minulla oli sitä paljon kun asuin Suomessa,nyt hieman vähemmän,mutta on sitä silti vielä,.Kauniita esineitä sinulla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael.
      Olen lukenut psykologisista lähteistä että keltainen tuo energiaa 💛
      Sinulla on sitä aurinkoa Israelissa, joten keltaista riittää :)

      Poista
  20. Keltainen, kultainen sävy :)

    VastaaPoista
  21. Onpa monipuolinen hempeän keltaisen kooste. Kivat tavarat ja kivat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki 💛

      Ja lisää keltaista luvassa; mieheni maalaa juuri meidän astiavitriiniä :)

      Poista
  22. Jos ovat äitisi sutaisut noin suloiset, mitä mahtaa syntyä kun hän tosimielessä ryhtyy maalaamaan!? Keltainen on valon ja voiman väri ja keltaiset ruusut hyvän ystävyyden. Auringonkukka toi valonpilkahduksen ja auringon tähän saviseen päivään, kiitokset ja terveisiä taiteilijalle:)

    VastaaPoista
  23. Mukava tietää että keltaiset ruusut kuvastavat hyvää ystävyyttä 💛
    Auringonkukkamaalaus oli se sutaisu, muut ovat jo tosissaan maalattuja :)
    Keltaisia ja kultaisia hetkiä päivääsi toivotan !

    VastaaPoista
  24. Onpa kauniita keltaisia astioita <3
    Ja kiva idea, että on kesä- ja talviastiat erikseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa 💛
      Se on semmoinen mielialajuttu. Saattaisi tietenkin olla järkevämpää jos olisi neutraalit astiat ympärivuoden, mutta jotenkin tykkään tästä systeemistä :)

      Poista
  25. Monta kaunista keltaista ja nuo maalatut taulut ovat aivan ihania:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 💛 Olen alkanut katsella tauluja uudella arvostuksella kun
      niitä täällä niin kehutaan :) Hyvää viikonloppua !

      Poista
  26. Kaunista keltaista! Meillä on suurin osa käyttöastioista keltaisia astioita ja tykkään niistä todella paljon. Ainoastaan tämä lähestyvä joulu on vähän kinkkinen juttu, kun en oikein saa keltaista sopimaan mielessäni jouluun tai talveen. Yritän kovasti ajatella sen kultaisena. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi on, keltaiset astiat on vaikea naamioida jouluisiksi, mutta kultahan kuuluu joulun somisteisiin, joten punaisten lautasliinojen ja ehkä punaisen pöytäliinan ohessa voisi
      mennä täydestä 💛Meilläkin on aika paljon keltaisia astioita, mutta on myös "vaihto-
      astiat" :)

      Poista
  27. Oih, ihanaa että keltaista olet löytänyt kotiisi. Ihastuin kovin tuohon tauluun missä oli herttainen keiju.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noksu 💛 Se on ollut meillä makuuhuoneen seinällä
      mutta nyt pakkasin pois kevättä odottamaan :)

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊