L.M. Montgomeryn Runotyön jalanjäljissä

Esiintymiskoroke Kansallisteatterin Lavaklubilla juuri ennen uutuuskirjan esittelyä. Kutkuttavaa odotuksen iloa Lucy Maud Montgomeryn ja pienen runotytön ihailijoista koostuvan yleisön joukossa. Kuohuviinilasi kädessä nautin ilmapiiristä ja ajattelin tyttökirja-ajatuksia. 

Ilouutinen monille: Runotytön tarina jatkuu. Maineikkaat suomalaiset kirjailijat Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies, Runotytön lukijat ja hartaat ihailijat kouluvuosistaan lähtien, ovat kirjoittaneet romaanin Emilia Kent rakastetun kanadalaisen mestarin hengessä. 

Siitä lisää WSOY:n sivuilla: klik. 

Tunnelma tiivistyi kun näyttelijä ja muusikko Vuokko Hovatta luki julkaisemistilaisuuden aluksi näytteen toisesta luvusta, tulkiten tekstiä teoksen ansaitsemalla herkkyydellä. 

"Sinä iltana Tuulen tyttö oli kujeilevalla tuulella. Nurmelle laskeutuvat varjot leikkivät vihreää vasten ja koivujen lehdet näyttivät siltä kuin ne olisivat juorunneet keskenään, niin vilkkaasti ne lepattivat. Emilia heitti villashaalin hartioilleen ja istahti valkoiselle puupenkille talon eteen apilojen keskelle." 

Herättää suloisia tuntemuksia. Kuulostaa aidolta. Kuulostaa L.M. Montgomeryltä. Rakkaus luontoon. Ihminen luonnon keskellä. Puutarhassa, metsäpoluilla, kedolla. 

Tilaisuuden loppupuolella Hovatta luki toisenkin otteen. Se oli keskustelu taiteesta. En ole vielä omassa lukemisessa edennyt niin pitkälle, mutta tiedän että tulen lukemaan sen nauttien. Se herätti paljon ajatuksia, joita aion kypsytellä omassa rauhassani. Mainiota. 

Kustannustoimittaja Essi Kytöhonka (oikealla) kertoi siitä pyörryttävästä riemusta jonka valtaan joutui kun pääsi kirjaa toimittamaan. Hurmoksen, tai ainakin suuren mielihyvän vallassa tekijätkin ovat epäilemättä romaania luoneet. Sen saattoi aistia kun kuunteli heidän kertoilevan tyttöaikaisista lukumuistoistaan, suhteestaan Runotyttö-kirjoihin ja tämän jatko-osan kirjoittamisen vaiheista. Yleisö kuunteli herkeämättömän kiinnostuneena. Miehiäkin näkyi joukossa. 

Sanoinkuvaamaton ilo ja nautinto edessäpäin. Minulla on kaikki kolme Runotyttöä englanninkielisinä. Aloitin ensimmäistä eilen, äärettömän onnellisena siitä että muistan sen niin huonosti. Anna-sarja kului käsissäni aikanaan riekaleiksi mutta Emilian olen tainnut lukea vain kaksi kertaa. Ekan kerran suomeksi ja toisen kerran englanniksi. 

Mikä hieno elämys kuunnella noita kahta kirjailija-asiantuntijaa. Tunsin jalostuvani. He haastattelivat toisiaan ja osasivat kysyä monenmoista innostavaa. Syitä siihen miksi he ovat niin viehättyneitä Runotytöstä mainittiin useita. Suurin syy lienee Emilian vaiheet kirjoittajana. Satu Koskimies kertoi palaavansa aina uudelleen lukemaan etenkin sarjan kolmatta osaa jossa Emilia on aikuinen. 

Saimme kuulla tarinointia Montgomery henkilöhahmoista, siitä miten loistavasti ja lyyrisesti hän osaa kuvata luontoa yhdistyneenä ihmisen sieluntiloihin ja kertoa tyttöjen välisistä ystävyyssuhteista. 

Nyt siis luen Emilia-sarjaa alusta ja samaan aikaan vuorotellen tätä tuoretta jatko-osaa. Runsaan kuukauden kesäloma alkaa sopivasti huomenna. Oi onnea. 

Koskimiehen sanoja lainatakseni: Klassikko ei kulu.  

Oletteko lukeneet Montgomeryn Runotyttöjä ja Anna-sarjaa? 

Kumpi on suosikkinne?