Pikkutarjotin (IKEA)
Vanukkaita Lidlistä. Herkullisia.
Kippasin persikkapiirakan palan seuraksi.
Tein pitkästä aikaa kannellisen piirakan.
Sisällä säilykepersikat.
Viikkoja sitten jostain pälkähti päähän sana éclair... Aloin haaveilla éclair-leivoksista. Ei kuitenkaan ollut niissä kaupoissa mistä etsiskelin. Nyt oli sillä nimellä Lidlissä. Ostin ja söin. Eivät ihan vastanneet haaveitani. Kuin olisi taikinan päälle valutettu suklaavanukas. Ei pahaa tietenkään. Jatkan haaveilua.
Näin tämän elokuvan jo 2017, bloggaukseni on täällä: klik. Nyt katsoin DVD:n mieheni kanssa. Ei tehnyt enää samaa vaikutusta, mutta hyvä oli.
2017 luin myös vastaavan kirjan. Bloggaus: klik.
Isoon tanssi-innostukseeni sopi tämä leffa. Ei kaksinen juoni mutta stomp-tyylistä nuorisotanssia oli mahtava nähdä.
Jälleen uusi leffappino kirpparin laareista.
Eilen katsoimme toiseksi alimmaisen,
Sinä päivänä, ja heti tajusin että olen
nähnyt siihen liittyvät musiikkivideon,
aivan ihanan! Perfect Symphony.
Ed Sheeran laulaa alun englanniksi ja
Andrea Bocelli puolesta välistä italiaksi ❤️
YouTube
KLIK.
Säästellen lukenut blogiystävä Saran lähettämää Aku Ankka - kirjaa 🧡 Joka toinen kertomus ankkoja, joka toinen hiiriä. Hän sai vaihdokiksi luistelu-DVD:n.
Minulla on kahdet uudet joulukorvikset.
Punaisen Ristin Kontista.
Hih, piparikorvikset näyttävät
yhtäkkiä suklaavanukkaalta 🤎
Oletko valmis joulunalusviikkoihin ja pikkujouluihin?
Onko tarpeeksi koristeita, koruja, juhlasuja,
vai pitääkö ostaa, näperellä tai ommella jotakin?
Ja onpas taas kauttaaltaan hauska postaus! Alkupään herkut, varsinkin tekemäsi piirakka, ja toisaalta viimeisen kuvan ihanat korvakorut ehkä innostavat eniten. Ikean tarjotin on pelkistetyn tyylikäs.
VastaaPoistaMinulla on juhlavaatteita paljon enemmän kuin juhlia nykyään. :)
Mukavaa viikon jatkoa!
Kiva jos tykkäsit 🥰 Piirakkaa on enää jäljellä pari palaa. Herkullinen.
PoistaIkean tarjottimesta huokuu suomalainen ja ruotsalainen jouluperinne 🎄
On hyvä olla paljon juhlavaatteita mistä valita jos sinut vaikka kutsutaan Linnan juhliin 😀 Pistin joulukirjan eilen postilaatikkoon, on tulossa. 🍷💌📫
Kiitos, kiitos! Täältä on postitettu luettavaa perjantaina. 😀 Aika monta päiväähän matkassa näkyy menevän...
PoistaMeillä jaetaan postia vain joka toinen päivä, mutta ei kiirettä ♥
PoistaOhhoh! Ovatko päivät ma, ke, pe, kuten voisi arvailla?
PoistaJoka toinen viikko kyllä ja aina seuraavalla viikolla ti ja to.
PoistaEn tiedä kumpi jako nyt on meneillään.
Onpa söpö jouluinen tarjotin, tyylikkään yksinkertaisesti kuvioitu odottelemassa herkkuja tarjoillakseen. Sinullahan on joulun odotus hyvin hanskassa: hauskoja korviksia iloisesti heilumaan mielialan mukaan.
VastaaPoistaTäällä on joulunpunaiset liinat valkoisin somistuksin manklattuna kaapissa odottamassa tulemistaan ja tulevana viikonloppuna kahvitellaan ja riittaillaan ensin Esikoisen kanssa kuka tekee mitäkin koko poppoolle kuten tapana on ollut kätevästi hajauttaa ja sama myöhemmin Kuopuksen kanssa. Siitä se lähtee konkretisoitumaan.
Siispä: Tip-tap-tip-tap ja ollaan kiltisti sillä tontut kurkkivat jo nurkissa tarkistamassa ollaanko oltu kilttejä :)
Tykästyin tarjottimeen heti kun näin sen viime vuonna Ikeassa ❤️
PoistaKivalta kuulostavat suunnitelmanne perheen kesken. ♥ Ruuat ja kattaukset tuovat aina tunnelmaa ja hyvää mieltä. Helppo olla kiltti joulun alla kun on iloisia ajatuksia ja odotuksia. 🎄 Me pistimme juuri muutamia syksyvaloja kotiin. Hygge fiilis. Kivaa tätä viikkoa!
Söpö tarjotin. Kun pojat olivat pieniä, niin Paula-vanukkaat olivat heidän suurta herkkuaan. Nyt en ole ostanut niitä useampaan vuoteen.
VastaaPoistaEclairit ovat herkullisia. Mikäpä ranskalaisen patisserien tuote ei olisi :)
Söpöt joulukorvikset. En ole valmis joulunalusaikaan. Toivottavasti olisi aikaa ja voimia tehdä kaikki pieniä joulujuttuja. Saas nähdä kuinka käy.
En tiedä miten tulin ostaneeksi Paula-vanukkaita kun ajat sitten kokeilin enkä pitänyt niistä. Nyt yhtäkkiä ovatkin herkullisia 😀
PoistaLa pâtisserie, éclair... houkuttavia sanoja. Taisivat odotukseni olla liian korkealla kun petyin noihin ruokatavarakaupan läpsyihin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä etten ostaisi niitä uudelleen jos ei parempaa ole saatavilla.
Nyt on vasta marraskuu. Hiljaa hyvä tulee. ❤️ 🍷 🌲
Kivan retrotyylinen tarjotin Ikealta, kuin 70-luvulta.
VastaaPoistaÉclairit eivät varmaan pakattuina ole sellaisia kuin kahvilassa.
Meillä on joulutonttukierros jo ensi viikonlopulla. Viemme lahjoja kahden pojan perheeseen ja siskoilleni, yhdet synttärilahjatkin siinä ohessa. Ympärilläni tässä on joulupaja pakkaustarvikkeineen.
Nyt jääkin sitten paljon aikaa joulun laittamiseen kotiin. Ensimmäiset amaryllikset ovat jo muhkeasti kukassa, pitää hankkia joulukuun alussa uudet alut nousemaan juuri sopivasti joulunpyhiksi.
Elokuvista puheen ollen, käytiin katsomassa Mummola. Superhyvä!
Retro onkin sopiva sana sitä kuvaamaan ❤️
PoistaOn se niin että petyin éclaireihin kun odotukset olivat korkealla, mutta ei se mitään. Kyllä ne olivat maistuvia. Saatan ostaa toistekin, parempia etsiessä.
Teidän tonttuilut ja lahjonnat kuulostavat kivoilta. Minäkin katselin eilen meidän lahjapaperi- ja nauhavarastojamme. On runsaasti. 🎀 Oi amaryllikset ovat niin komeita ja jouluisia. Olen saanut monena vuonna sellaisen oppilailta kun opetin suomalaisia. Maahanmuuttajilta joskus joulutähtiä, 🌺 Mummola-leffasta en ole kuullut. Mahtavaa että oli superhyvä 🙂 Hyvä elokuva on hieno elämys.
Antaa joulun tulla vaan. Kivaa värikkyyttä ja iloa tähän pimenevään maisemaan. Ihanan näköinen piirakka. Nam.
VastaaPoistaKiitos Mai ❤️ Äsken juuri tein uuden erilaisen piirakan.
PoistaVäriä, iloa, tunnelmavaloja, kuumia juomia... Ihana joulunalusaika!
Voi hih! Kirjoitanpa uudestaa kirjoitus yhtäkkii hävisi kun tuhka tuuleen🤣
VastaaPoistaIhana tuo tarjotin ja söpöt korvikset.
Ja nam mitä herkkujakin🥰
Muutama tuttu leffakin kuvassa.
Rakastan jouluaikaa parasta talvessa✨️
Luminen maisema pikku pakkasella
tekee vielä jouluttamis fiiliksen❄️
Mukavaa viikkoa!
Lannistavaa kun kirjoitus häviää. Minullekin sattunut. Pöh.
PoistaKiitos kehuista 🥰
Olet tainnut nähdä paljon leffoja.
Niin onkin jouluaika parasta talvessa. ❤️ Meillä tänä aamuna MELKEIN lunta. Jotain kuuraa maassa, kun herättyä katsoin ikkunasta. Sillä jo pääsee tunnelmaan kun on mielikuvitusta. Tunnelmallista torstaita!
Olet(te) kyllä nähneet eniten leffoja kuin kukaan tuntemani...
VastaaPoistaSinä sytytät tanssikärpästä ihanasti... olen vältellyt nyt tanssitunteja, kun polveni suuttui viimeisimmän afron koreografiasta... salsalla aion lähteä tänään siedättämään... Ja pakko kertoa, että sinä olet kallis blogiystävä... kun laitoit niistä kukkakengistä kuvan, niin minä onneton menin samalla istumalla googlaamaan Laura Vitan mallistoja ja oli PAKKO tilata kahdet kukkakengät... saapuivat jo ja eilen kaikki ihasteli töissä kenkiäni.... no - kestävät tässä iässä jo lopun elämän... eli siinä mielessä....
Joulu ei ole tippaakaan vielä mielessä... vaikka jouluiseen haasteeseenkin vastailin tulehan kurkkimaan ja nappaa haaste... aivan kuin "Ystäväkirjan" antaisin niin mieluusti sinullekin täytettäväksi!!
Heh, siiltähän se vaikuttaa, mutta aloitimme vasta tänä vuonna 😀
PoistaOli kymmenien vuosien tauko.
Tanssin hurma on kiistämätön, mutta varokaamme vääriä liikkeitä.
Toivottavasti pärjäät salsassa 🥰 Pidän peukkuja että polvi kestää.
Voi jessus että olinkin välikappaleena KALLIISSA kenkäostoksissa! En olisi arvannut että oli kyse niin hienoista kengistä kun kippparilla kuvan räpsäisin. Pistäpä kuvia blogiin.
Tulen visiitille kun ennätän. Kiitos paljon 🐾
Antaa joulun tulla, valmiina ollaan. T: MaaritKoo/Retkiä&hetkiä
VastaaPoistaOllaan valmiina kameran kanssa 😀
VastaaPoista