Translate

maanantaina, tammikuuta 08, 2024

Pakkanen hellitti, autokin toimii

 

Kevätsiivousta enteilee. Veimme lastenkirjoja kirpparille, tuli pieniä aukkoja kirjahyllyyn. Osa sellaisia, joita olen käyttänyt suomen opetuksessa. Myös olen siivonnut vanhoja meilejä pois.

Pakkanen hellitti tänään. Lähdin -6 asteessa bussilla Lidliin ja kävelin sieltä takaisin. Kuuntelin espanjankielistä musiikkia, kunnes puhelimen akku tyhjeni yllättäen, mutta vasta kun pääsin kotiovesta sisään. Tunsin taas olevani onnen suosikki. Blogikaveri Between oli jo kirjoitellut siitä että akku voi tyhjetä pakkasilla nopeasti, mutta en ajatellut sitä aamulla, koska oletin tulevani bussinvaihdolla takaisin, jolloin en olisi kuunnellut musiikkia. Liikunnan tarve iski kaupasta ulos astuessa. Kepeästi kulkivat voisarvet, leivät, metsämarjakiisseli ja muu repussa.

Autossa on nyt uusi akku. Hatunnosto puolisolle joka lähti hakemaan sitä bussilla ja kassilla ja asensi sen. Hirveä homma, Alfa Romeo ei ole niitä helpoimpia työstettäviä. Pitäisi olla sirkuksen käärmeihminen jotta ylettyisi joka mutkaan. Yksi ruuvi hävisi auton sisuksiin siinä samalla. Toivottavasti siitä ei tule harmia. Pikkupakkasessa joutui työskentelemään. Meillä ei ole autotallia. 



Kiva Aku Ankkapino, ilmaiseksi kirpparilta. Niissä on tosi kivoja kansikuvia. 

Olen silloin tällöin ajatellut yhtä lapsuuteni kirjaa. Ilokseni löysin sen netistä vanhojen kirjojen sivustolta. Tilasimme sen minulle ensi joulun joululahjaksi. Asiasta ei sen enempää, sillä systeemiin kuuluu että unohdan lahjan ja yllätyn aattona perusteellisesti. Tällä tavalla saa mieluisia lahjoja. 

16 kommenttia:

  1. Arki alkaa leppoisasti.
    Kohti kevättä ja valoa! :)

    VastaaPoista
  2. Tuohan onkin hyvä keino saada mieluinen yllärilahja jouluna :)
    Onnea on asua autonkorjaajan kanssa saman katon alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kekkasin tuon lahjaidean muutama vuosi sitten.
      Joka joulu ollaan toteutettu 🎀
      Siinä säästää valtavasti rahaa kun osaa jotain tehdä autolle itse.

      Poista
  3. Aivan tulee lapsuus mieleen Aku Ankasta, voi sitä viikonpäivää kun uusi Akkasi
    postilaatikkoon saapui. Ystävien kesken kerättiin eri hahmoja Aku Ankasta ja minä keräsin Minni Hiiren kuvia, koska hällä on aina niin kauniit mekot päällä.
    Iso huokaus täälläkin pakkanen lauhtui ajatella tänä aamuna oli vaan -3 eilen oli -30.
    Kova ero vuorokaudessa.
    Kiva teilläkin koti mekaanikko sai auton liikkeelle.
    Lupsakkaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskiviikkoisin muistan lukeneeni Aku Ankkaa pikkusiskolle. 🙂
      Olikohan Minni Hiirellä eri asuja. Yleensähän hahmoilla on ollut samat vaatteet.
      Tuota pitääkin tarkkailla.
      Hurja helpotus kun kylmyys hellitti, teillä vielä enemmän kuin meillä.
      Elämä helpottuu siltäkin osin kun taas on auto käytössä. 🚗

      Poista
  4. Teillä on yliveto joulahjasysteemi. Onneksi pakkaset helpottivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva helppo ratkaisu joululahjoihin
      ja hienoa että ei ole enää niin kylmä ⛄️

      Poista
  5. Tosiaan onneksi pakkanen hellitti otettaan ainakin tilapäisesti! Kävelyt ovat jäänet tyngiksi ja uusi akku on täälläkin kehissä: pirskeles... Joten leppoisampaa viikon jatketta meille kaikille:)

    Aku Ankat eli kotoisasti akkarit ovat olleet jo monen ikänpolven ilona ja riemastuksen aiheena ja myös lapsilla lukuhalujen virittäjinä. Klassikko mikä klassikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autosta aina välillä harmia ja kuluja, mutta ei oikein ilmankaan haluaisi olla. 🚙
      Akkarit ovat aina ihania, suomalaiset niiden kanssa kasvaneita 🧡
      Jotkut rsnskalaiset ja englantilaiset ystäväni eivät osaa niitä arvostaa.
      Minulla on nytkin yksi käden ulottuvilla 😀

      Poista
  6. Teillä on hauska tapa hankkia lahjat.

    VastaaPoista
  7. Repulla minäkin haen kauppatavaroita välillä kaupasta , kulkee mukavasti isompikin määrä .
    Voi jestas noita sinun joululahja hankintoja 😀 .
    Meillä hajosi autosta tässä joku aika sitten lämmitys maksoi yli 1400 e 😝 .
    Kyllä sapetti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reppu on loistava, tuskin huomaa sitä kantavansa, ja lisäksi voi olla kassi kädessä. 👜

      Mieleiset joululahjat takuuvarmasti 🎀 😀

      Autoon menee aina silloin tällöin harmittavasti rahaa tavanomaisten vakuutus- yms kulujen lisäksi. Kyllä ottaa silloin päähän.

      Poista
  8. Pakkanen hellitti, mutta ensi viikolle on taas ennustettu kylmää säätä. Ennustettiin myös että kylmästä jaksosta tulisi pitkä. Hui.
    Hyvä, että autonne sai uuden akun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta nauttia nyt leudosta säästä jos kylmät tulossa, ja itse asiassa parasta asennoitua pitkän kylmään kauteenkin positiivisesti. Kyllä se kevät aina lopulta koittaa 🌱 🌿 🌷

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊