Kommunikaatioon ja huumoriin ei aina tarvita sanoja. Ihailen miten Ferd'nand - sarjakuva on toteutettu ilman puhekuplia. Ehkä meille muodostuu ajatuskuplia kun katselemme kuvat.
(Tuo strippi Hufvudstadsbladetista, muistelisin että on Aapeli suomeksi.)
Yksi hyvä elämäntaito on osata puhua tarpeen vaatiessa ja vaieta kun se on viisasta.
Vahingollista ihmissuhteelle voi olla vitsailla väärässä kohdassa.
Musiikki ja tanssi ovat ilmaisua joka ei sekään kaipaa sanailua. Nautin tuosta musikaalista, jonka katsoimme ennen joulua. Leffa-intomme on selvästi hiipunut. Vuoden 2023 aikana katsoimme ison määrän kirppareilta bongattuja DVD-elokuvia.
Juonellisesti ei millään muotoa säkenöivä, mutta ne tanssit; niissä oli kipinää.
Pääosien esittäjät olivat pari oikeassa elämässä. Kaipa yhteiset harrastukset / ura vetävät pareja yhteen. Samantapainen tausta helpottaa yhteiseloa, luulisin.
Oman puolisoni olen houkutellut kotijumppaamaan kanssani, heh. Ylihuomenna jatkuu tanssikurssi, sieltä kukaties innostavia uusia muuveja.
Minä katsoin muutama viikko sitten ensimmäisen Zac Efron -elokuvani. 17 Again oli yllättävän sympaattinen ja hauska. Enkä ihmettele, että Efron oli aikoinaan teinityttöjen suuri suosikki. :)
VastaaPoistaIloista alkanutta viikkoa! <3
Kiitos suosituksesta, katsotaan jos tulee vastaan 🌷
PoistaNyt olemme ihan espanjalaisen La Promesa - sarjan lumoissa, jakso 75 jo.
Toinen kiva on italialainen Imma Tataranni. (Syyttäjä)
Ohjelmia on vaikka millä mitalla, kivaa.
Matti Mainio, Jussi Juonio... mistä sinä kaivatkin esille näitä ihanan nostalgisia sarjakuvia ja viet aikamatkalle lapsuuteen... olikohan se Kotiliesi lehti, jossa mieskaksikko seikkaili... ei siinä taisi olla Kieku ja Kaiku... hmmm... ehkä Seura?
VastaaPoistaEnemmän kuin hyvää pohdintaa kielestä, verbaliikan oikea-ajallisuudesta...
aiemmassa postauksessa oli tuttuja kirjoja minullekin (niin ikään työhöni liittyen)
- joululomalaiset veivät mukanaan melkoisen "kilomäärän" kirjallisuutta... ukkokulta niitä kovasti jakaa eteenpäin, kai luulee, että yläkertamme romahtaa joku päivä... kirjat ovat kyllä painavia!!
Käyttekö te yhdessä tanssikurssilla?
Minäkin sain männävuonna houkuteltua sekä salsa-, että fuskutunneille, mutta eipä meistä paritanssijoita tullut... ryhmäliikuntana minä jatkanut ja ukkokulta samaan aikaan puntinnostamista... eriytyneet....
Äidin ja isän mökillä oli aikanaan vanhoja Kotiliesiä.
PoistaNiissä taisi olla se fantastisen kiva riimitelty sarjakuva Kieku ja Kaiku ❤️
Miehillä ja naisilla menee joskus sukset ristiin juuri tuossa kun nainen odottaa myötätuntoa mutta mies haluaakin "keventää ilmapiiriä" huumorilla.
Kirjat sisältävät joskus painavaa asiaa, ja yleensä ovat kirjaimellisesti painavia. Kiva että saitte kevennettyä 📚
Puolisoni ei tanssi ja siksi onkin pieni ihme että olen saanut hänet jumppailemaan kanssani kotona 🥰 Ei kovin innostunut ole hän, mutta hyvä että vähän ♥
Kiva että harrastatte liikuntaa - yksitellen tai kaksistaan 🍎🍏
Meillä mies keilaa ja golfaa. Hyvät harrastukset molemmat.
Minulla salsa ja zumba kotona ja torstaisin ohjattu tunti baletin ja jazzbaletin tyylistä kivaa espanjankielisen musiikin siivittämänä. 🎼💃
Valmiiksi pureskelematon sarjakuva, joka jättää omille tulkinnoille ja mielikuvitukselle tervetullutta tilaa.
VastaaPoistaOsuva toteamus elämäntaidosta puhua vs vaieta! Vaikka on ollut tapana yksiselitteisesti todeta: vaikeneminen on kultaa, puhuminen hopeaa, ei asia toki ole niin yksinkertainen, joten empatiataidoissa löytyy ihmisillä elämän mittainen harjoittelukenttä.
Tarmokkaita kotijumppailutuokioita & notkeita muuveja loppuviikkoosi!
Omat hoksottimet käyttöön eikä liikaa valmiita selityksiä, juuri niin 🌼
PoistaNoita vanhoja viisauksia riittää, mutta eivät ne kaikkeen sovi.
Pitäisi harjoittaa tilannetajua ja yrittää luovia, mutta fakta on
että ei kaikista ole diplomaateiksi 🙂 ja empatiakin joillakin kateissa.
Kiitos kiitos, huomenna tanssia ja sen jälkeen opekokoukseen istumaan.
Notkeutta ja letkeyttä itsellesikin 🐍 Tässä meille käärme malliksi. 😀
Kiva tuo sarjakuva. Ei jää mitään epäselväksi.
VastaaPoistaKoitahan selvitä liukastelematta!
Selkeä on ja sopii lukutaidottomillekin. 🙂
VastaaPoistaAiheellinen varoitus, kävelehän sinäkin lipsumatta.