Translate

sunnuntaina, lokakuuta 06, 2024

Ruskaa ja vihreää ja värejä koulutunnilla

 


Hurmaavia puiden latvuksia ja pensaita. Otin kuvia tanssitunnille mennessäni torstaina syyskuun 33. päivänä (oman kalenterini mukaan). Tänään on koittanut aika siirtyä lokakuulle. Mikäs siinä. Kaunista edelleenkin. 


Ruskeaa ja keltaista maassa.
Isoja vaahteranlehden repaleita. 
Pitkä katuosuus. 
 

 Joka syksy kuvittelen kahlaavani kahisevissa lehdissä.
Muistan tämän haaveen jo kouluajoilta.
Se palaa joka syksy.


Runsaasti vielä vihreää.
 

Sinitaivasta ja pilvenhattaroita.


Onpa syreeni pysynyt vihreänä.
Ei merkkiäkään ruskasta.


Vihreän ja keltaisen yhdistelmä miellyttää silmää. Samoin nautin punaisina hehkuvista marjoista vihreiden lehvästöjen lomassa. Punaiset lehdet ovat itsessään syksyn parhautta, samoin oranssit. 

Maahanmuuttajien suomen tunneilla olemme opetelleet värejä. Punainen, mutta ei *sinäinen*, vaikka olisi ehkä loogista. Tiettyjen kielten puhujille -ea ja -eä - päätteet ovat aina erityisen työläitä. He haluaisivat sanoa *vihriä* tai *vehreä*. 

Huomenna taas treenaamme kielitaitoa sanomalla mitä meillä on päällä. Se on kiva harjoitus ja vähä vähältä he alkavat oppia sanajärjestyksen ja monikot. Ei *kengät musta* vaan mustat kengät. 

Toinen rutiini mitä tykkään pitää yllä on pieni liikunta siten että kaikki nousevat seisomaan ja johdollani osoittavat kehonosia sanomalla niiden nimiä. Aloitin ekalla tunnilla helpoista ja jo tokalla kerralla huomasin miten innostuneita kaikki olivat tästä harjoituksesta. Lisäilen siihen uusia elementtejä joka kerta. Siinäkin mielessä hyödyllinen treeni että opintokertamme ovat kolme koulutuntia kerralla eli 3 kertaa 45 minuuttia. 

Seuraava idea minulla varastossa on tämä: "Seiso yhdellä jalalla". Aloitan näin: "Jalka ylös"... *vasen jalka ylös* ja vasta sitten sanataivutusta. 

Huomenna harjoittelemme myös y-äännettä. Kaikki eivät vielä osaa sanoa "ylös". Siitä tulee "ulos". Hih. 

Kuuntelen Il Divoa. Ai että laulavat komeasti. 

25 kommenttia:

  1. Hienosti olet kuvannut syksyisiä värikkäitä ilmiöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Mikäs niitä kuvatessa kun ovat niin ihana kohde.

      Poista
  2. Ihania syksyn kuvia - on niin kaunista.
    Y, ä ja ö ovat aika vaikeita lausuttavia. Y:stä tulee helpommin vaikka ii, ja ä:stä tulee e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja jos ei ole ennen kuullut y:tä sitä ei oikein tajua että mikä se on. Sitä yritetään lausua i:ksi tai u:ksi tai ju:ksi. Uksi kaksi kolme tai juksi kaksi kolme. Mutta ei luovuteta, kovat treenit vaan päälle. :)

      Poista
  3. Katriina6:24 ip.

    Yrjö Törrönen ajaa yöllä öljyautoa. Tämän opettelivat 7-vuotiaat koululaiset lukemaan aapisesta.Siinä oli kuva Yrjö Törrösestä ajamassa yöllä öljyautoa. Jäi mieleeni.
    Ei kannata ihan alkeiskurssilla opettaa ulkomaalaisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuo on hyvä. Minulla on kirja jossa "Yrjö on töissä yöllä".
      Siinäkin on kuva ja lisää tekstiä. Jää paremmin mieleen kun on kuva.

      Meksikolainen (?) ystäväni Jorge sanoi kerran: "Syön Töölössä tötteroä". :D

      Poista
  4. Ihanan LEHTEVÄ postaus.... koivu vain on jotenkin niin-niin suomalainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se niin suomalainen. Meillä on omassa pihassakin yksi.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Kauniit syksyiset kuvat.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  6. Vaahteroiden ruska on loisteliasta. Jälleen kerran ihailen pedagogisia taitojasi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos. Ihanaa tätä päivää!

      Poista
  7. Il Divo kävi esiintymässä Turussa vuosia sitten ja sain houkuteltua mieheni mukaan heidän konserttiin. Kyllä oli sali täynnä naisia jostakin syystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä elämys tuo onkaan ollut livenä ♥

      Minulla on muutama Il Divo-cd.

      Hiukan sain kerran harmin tunnetta kun eräs tuttu mies totesi nauraen jotain "hullunkurisuudesta kun neljä heppua seisoo lavalla ja hoilaa".

      Poista
  8. Ihanaa ruskaa ja vihreyttä!
    Jännää miten meille lapsuudesta asti tutut äänteet ovat niin helppoja, että tuntuu ihmeelliseltä etteivät ne ole sitä kaikille. Sitten taas itselle vaikeita äänteitä on muissa kielissä vaikka kuinka paljon. :)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman kielen äänteet ovat niin kovin helppoja... niin paitsi jos on puhevika.

      Olen aina rakastanut äänteitä ja ääntämistä. Persiassa oli ensin pari vaikeaa äännettä mutta kun treenasin niistä tuli tuttuja ja helppoja :)

      Jotkut sanat ovat hirmu työläitä, mutta harjoittelemalla ne saa haltuun.

      Maanantai, ihana tuore maanantai... Mainiota viikkoa! 🖤 ♥

      Poista

  9. Syksy on värien ilotulitus juhlaa ja jos aurinkopaistaa se korostaa värejä entisestään. Sinulla on mielenkiintoinen työ opettaa ja seurata miten oppilaat kehittyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Ilotulitus" - niinpäs onkin, ja juhla. Hyvin havaittu.

      Todella mukavaa nähdä ja kuulla miten oppilaat kehittyvät. 🖤

      Poista
  10. Toiset puut vaihtavat väriä aikaisin.

    VastaaPoista
  11. Sinulla on kiva tapa opettaa! Ja ottaa ruskakuvia! :D

    VastaaPoista
  12. Toiminnallista oppimista - kokemuksia useammalla aistilla. Takaraivolle jää erilaisille oppijoille erilaisia mielikuvia joista napata kiinni!! Olet taitava opettaja!!
    Visuaalista iloa loihdit meille blogisi seuraajillekin syyskuvin/-värein!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi, kiva feedback. ♥
      Toiminnallisuus on kaiken avain suomea suomeksi mamuille - kursseilla,
      kun taas teoreettisuus ei olisi hyväksi eikä toimisi.
      Visuaalisuus on myös yksi tärkeä tekijä ♥

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊