Saimme kutsun ystävän kotiin, huomaavaisesti
viikolla, jolloin osa meistä on syyslomalla opetuksesta.
Sama vuosi sitten. Ehkä tästä tulee traditio.
Kantarellikeitto.
Timjamia ja ruohosipulia, joita emäntämme oli juuri silpunnut kun mieheni ja minä ekoina saavuimme. Tuoksu oli kuin italialaisessa ravintolassa.
Nyyttärit tavanomaisen käytäntömme mukaan.
Roger oli valmistanut maukkaita kasvispasteijoita.
Muistuttivat puolikuita; juuri oli oikeasti täysikuu.
Yhdet kutsutuista toivat japanilaisia juttuja.
Jostain etnisestä kaupasta ostettuja.
Me veimme mustikkapiirakan, samaa "taivaallista"
punaviiniä kuin viime vuonna ja konvehteja,
Lidlistä ostettuja. Harmi kun en tullut
ottaneeksi kuvaa.
virolaisia marenkeja. Makeita. Hyviä.
Hupsu Amerikan tuliainen.
Sai katsoa mutta ei syödä.
Parvekkeelta näkyvä koristekirsikkapuu.
Tänä syksynä olemme saaneet nauttia poikkeuksellisen upeasta väriloistosta. Otin kutsuilla puheeksi sanan "ruska", kieli-ihmisiä kun kaikki olimme. En ole siihen lainkaan tyytyväinen, se on vajavainen ja ruma, viittaa vain ruskeaan.
Syysloiste, syksyhohde... kaipaisin jotain loisteliasta. Meillä oli keskustelukielenä enimmäkseen englanti, koska kaksi meistä ei osaa tarpeeksi suomea. Englanniksihan ei kai ruskalle ole vastinetta, mutta ehdotin "autumn splendour".
Otin kuvia vierailupaikkamme ympäristöstä.







Kaunista syksyn loistoa teillä siellä vielä. Ja oi mitä ihania herkkuja olette syöneet. Nyyttärit ovat kivoja, kun illan emännän ei tarvitse tehdä kaikkea yksin.
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita sinulle.
Ehdottomasti hieno juttu että kaikki osallistuvat.
PoistaOlisi aika kamalaa jos emäntämme olisi tehnyt (ja maksanut) kaiken itse ja me vain istuisimme siellä ja hän vielä tarjoilisi meille ! Sunnuntaita sullekin ♥
Ihana herkkuja ja myös silmänruokaa!
VastaaPoistaSyksyn värit ovat ihmeelliset. Nytkin on ulkona niin kaunista että melkein itkettää. :)
Hyvää Uskonpuhdistuksen muistopäivää! :)
Silmänruokakin on tärkeää. ♥
PoistaÄsken juuri nautin syksystä pieniä pihatöitä tehden.
No enpä ollut moista juhlapäivää huomannut :)
En uskalla sanoa "samoin" kun en ole varma millainen "puhdistus" on ollut, mutta hyvää viikonvaihdetta uskalla toivottaa ♥
Nykyisin päivän nimi onkin Reformaation päivä, mutta minä olen niin vanhakantainen, että pidän melkein aina vanhoista nimistä enemmän. :D
PoistaMukavaa uutta viikkoa! <3
Enpä ollut Reformaation päivästäkään kuullut.
PoistaPitää varmaan googlata.
Uusi viikko, kivaa. Antoisaa viikkoa Sara!
olipa hienoa hyvää tarjoilua.
VastaaPoistaKaikki oli hyvää ♥
PoistaRuskaa näkyy kaikkialla, kun malttaa pysähtyä katsomaan. Usein sitä vain kulkee ja ajattelee näyn kuuluvan asiaan.
VastaaPoistaNyyttäritapaamisia pitäisikin oppia järjestämään silloin tällöin. Meillä on joskus Kässäklubissa nyyttärit, jos ollaan jonkun kotona. Silloin on aina ollut liikaa syömistä ;D
Joskus on ihan pakko seisahtua hetkeksi ihastuksesta huokaamaan, mutta kauan ei enää tätä vaihetta kestä. Parempi onkin nyt nauttia ♥
PoistaMelkein poikkeuksetta nyyttäreiltä jää ruokaa yli, emännällemme jäi yhtä sun toista seuraaviksi päiviksi. Hyvä niin ♥
Täytyy kyllä sanoa näin kuvien perusteella että sun mustikkapiiras oli paras! Olisin ottanu keittioa ja yhden kasvispasteijan ja sitte ison palan sun mustikkapiirakkaa 😅
VastaaPoistaOlipa ihana kommentti, kiitos ♥
PoistaMainiota viikonvaihdetta!
Nyt tuli muuten nälkä, kun katselin herkkupatojen ja purtavia herkkuja😋
VastaaPoistaTeillä on ollut kiva kyläily ja ihanaa kun nykyäänkin käydää kylässä /syödää yhdessä.
Kauniit syyskuvat myös ulkoa🍁
Mukavia hetkiä alkavaan viikkoosi!
Hyvä muisto jäi ystävien kanssa syömisestä ja oleilusta. ♥
PoistaToivottavasti pian kokoonnutaan seuraavan kerran.
Syksy on vielä kauniin värikäs, sinulle upeaa uutta viikkoa!
Minä olen luullut, että ruska on englanniksi Autumn colours. Mutta ehkä se on väännös ruotsista, jossa se on höstens färger.
VastaaPoistaJoo tottakai, mutta tarkoitin että sille ei ole omaa spesiaali-sanaa. Autumn colours on käännös samoin kuin on "hole in the ice" joka selittää mikä on "avanto". Mutta tokihan on hyvä että on sanoja joilla voi puhua asiasta ♥
PoistaIhania ruskakuvia ja nyyttäriherkkuja!
VastaaPoista♥
PoistaNyyttärit ystävien kesken kuulostaa hurjan kivalta jutulta ja eikö se ole jo perinne kun kaksi kertaa on sama tapahtuma ollut?! Lyhtykoisovati..kaunis! -D
VastaaPoistaEpäröin sanoa perinne kun aikaisemmin sama ystävämme piti meille kaksi kertaa laskiaiskutsut ja ajattelin että siitä olisi tullut perinne :)
PoistaNiin kaunis, oikein harmittaa kun hävitin villiintyneen lyhtykoison meidän pihasta monta vuotta sitten enkä ole saanut aikaa laittaa sitä uudelleen.
Mukavaa tätä päivää ♥
Aivan ihana tapa nämä teidän Nyyttäritapaamiset - hieno perinne.
VastaaPoistaKanttarellikeittoa aloin nyt mielimään... olisikohan pakastimessa vielä kanttarellejä...
Kymmenet vuodet ollaan harrastettu.
PoistaNo sinullahan voi olla pakastimessa vaikka mitä aarteita ♥
Nyyttäreissä en ole ollut vuosiin itse olemme aina järjestäjiä ....
VastaaPoistaNyyttäreissä on kivaa kun saa maistaa toistenkin tekemiä .
Ruskasta nauttisin mielelläni vielä pitkään .
Ajattelin tehdä suppilovahvero keittoa on ihan tuoreita sieniä . Sienikeitto on ihanaa myös kanttarelleistä .
Sienikeittoa... voi teitä onnellisia ♥ Ja ruska taustalla. Maailma on kaunis.
PoistaOi, oi, tuota nyyttäreiden herkkupöytää. Viimeksi olen ollut nyyttäreillä työelämäni vuosina, mutta siitä on pian kaksikymmentä vuotta. Kiva ayhdessäoloa ne ovat ja olivat.
VastaaPoistaSyysloistoa saan vielä katselal teidän blogikirjoittajien sivuilla. Täällä ovat puut lehdettömiä, paitsi kaupungin keskustassa koivut hehkuivat keltaisia. Olivat istutettuja johonkin maanalaisten lämpöputkien liki.
Nyyttäreissä on sitä jotakin ♥ Yhdessä oloa ja yhteishenkeä.
PoistaAi miten jännät koivut! Muistan menneisiltä vuosilta puun työpaikan läheltä. Siinä oli lehdet vaikka muut olivat jo pudottaneet omansa. Arvelimme että lämpöputket tms. oli kyseessä. Kuin taikatemppu :)