Translate

sunnuntaina, helmikuuta 22, 2026

Opettavaisia lastenkirjoja

 


Puoli tusinaa sympaattista tarinaa pienen pojan elämästä. Luin ne jo viime vuonna opettamieni ranskan tuntien ohessa. Kotitehtävänä oli aina kirjoittaa koko kertomus käsin vihkoon. 

Nyt  aloitin lukea uudestaan omaksi ilokseni. 

Le mouton de mon pull kertoo siitä kun äiti on neulonut pojalle villapaidan ja poika pelkää että luokkatoverit nauravat ja pitävät sitä lapsellisena. Lapsen kehityksessä on kai yleensä vaihe, jolloin alkaa hävettää että häntä luultaisiin vauvaksi. 

Vanhempien kannattaa lukea lastenkirjoja jotta muistavat millaista oli olla lapsi. Arjen keskellä ei aina ehdi keskustella lapsen kanssa, mutta esimerkiksi lukuhetki illalla antaa tilaisuuden antoisaan yhdessäoloon. Kaikki lapset joille olen lukenut kirjoja  ovat aina tykänneet jutella niistä, ja myös katsomistamme elokuvista. Hyviä keskusteluja ovatkin olleet. 

Tuossa kertomuksessa käy niin hauskasti että lopulta kaikki Camille-pojan luokkakaverit haluavat villapaidan jossa on lampaan kuva. He piirtävät kuvia lampaista ja kiinnittävät puseroihinsa. 


Olen ostanut kirjat Punaisen Ristin kirpparilta hintaan 1,50 € kappale. Nyt kun italian opetuksesta on kahden viikon tauko aion harrastaa ranskan kieltä. Fantastista. 

Tykkäätkö lastenkirjoista?

Luetko / oletko lukenut lapsille? 

12 kommenttia:

  1. Hyvää huomenta kaukainen ystävä... En voinut lukea viestiäsi, koska en löytänyt kääntäjää. Synti! Jätän sinulle terveisen ja hymyn. Hyvää päivää. 🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ciao Vivì 🌷Il traduttore si trova là sopra. Ci sono due link ma funziona solo quella a destra. Grazie per il commento in finlandese un po´ straniera ma simpatica. 🥰 Io capisco italiano.

      Poista
  2. Kyllä me luemme lapsen lapsille vielä kirjoja . Karkkilan kirjastossa sai ottaa ilmaiseksi kirjoja rajattomasti . Me ajettiin ohitse ja valitsimme lasten kanssa 13 kirjaa. Meillä on ennestäänkin todella paljon ja lisää mökillä .
    Lasten kanssa keskustellaan paljon erilaisista asioista ja mielenkiintoisia on keskustelut .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mukavaa puuhaa. Minun mieheni lukee minulle illalla 💚📚
      Kiva juttu nuo ilmaiset kierrätyskirjat 📘 Niitä voi aikanaan taas pistää kiertoon.

      Lasten kanssa keskustelu on antoisaa 🍎

      Poista
  3. Tykkään todella paljon lastenkirjoista ja olen ollut ahkera lukija lapsilleni. Myös työelämään liittyi lastenkirjojen luku ääneen ja tutustutin lapsia kirjastomaailmaan. Kirjojen sisällöstä on tärkeää keskustella lasten kanssa. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet ihana kirjatäti 📚🥰🌹Mikä onni elämässä kun saa tehdä mieluista työtä. Minuakin on sama onni kohdannut kun opetan kieliä. 💜 Open ammatissakin saa käydä hyviä keskusteluja oppilaiden kanssa. Aikuisia suomalaisia ja aikuisia maahanmuuttajia minulla.

      Poista
  4. Mieheni opettelee kieliä, lastenkirjat joskus hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä. 📚💚 Siinä tarkoituksessa olen minäkin aina niitä lukenut.

      Poista
  5. Dear Rita, I love ❤️ children's books.
    Thank you so much for sharing.

    VastaaPoista
  6. Bonjour Madame Rita ! Et bien ! j'ai été absent pour garder mes petits-enfants et je me retrouve avec beaucoup de lecture sur votre blog ! En parlant lectures, j'ai passé une semaine à lire à mon petit-fils de 6 ans beaucoup de livres, il adore la série de Sami et Julie, alors je l'ai emmené à la bibliothèque de sa ville, ainsi il apprend à aimer les livres. Bon salut, je continue ma lecture.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Contente de vous revoir, mon cher Phil 🥰
      Les enfants, les petits-enfants, quel bonheur.
      ❤️📚 Vous faites bien à lire des livres au petit.

      Poista

Kiitos ihanista kommenteistanne. ❤️🖤 ♥ ♥ ♥

Blogissa on moderointi.
Julkaisen kommentit heti kun olen lukenut ne, mutta iltaisin en ole netissä.
Poistun noin kello 16 ja palaan aamulla.

🌺 🌸 💕 🌿 🍎 🍏
❤️ 💜 🩷 💚 🧡 🤎 💛 🩶 🩵 💙
🙂 😀 😎 🤔 😊