Lipaston laatikoissa meillä on elokuvia ja TV-sarjoja aika lailla pysyvästi, ei mitään suunnitelmia luopua niistä lähitulevaisuudessa. Kun ostamme DVDitä kirppareilta ja olemme katselleet ne, osa jää meille, osan palautamme takaisin kiertoon ja osan säästämme toista katselukertaa varten, tarkoituksena sen jälkeen luopua niistä.
FORCES OF NATURE (1999). Tämä viedään kirpparille. Yksi katselukerta riitti. Miellyttävät näyttelijät, monta mukavaa hetkeä, mutta se siitä. Kiitos ja näkemiin.
Yes! THIRTEEN CONVERSATIONS About One Thing. (2001) Mielenkiinto pysyi yllä, tämä pisti ajattelemaan onnea ja onnellisuutta. Tapahtumat hypähtelivät ajassa, piti olla tarkkana niin sai kokea oivalluksia. Haluan kokea uudestaan. Yksi henkilö oli aivan kuin minä: aina positiivinen, mikään ei lannistanut häntä.

Ostin itselleni kaksi kahvi-/teekuppia.
Sopivan pienet ja kevyet naiselle. Veikeä kuviointi, kuin neulottua. Toinen voi olla käytössä, toinen tiskissä.
Raikas sadepäivä. Elokuun päättyessä voimme todeta että Helsingissä on ollut kummallinen kesä, ei lainkaan hellejaksoja. Puutarhojen onneksi sadetta on tullut, usein yöllä. Katson ulos ikkunasta aamulla ja iloitsen siitä kun ei tarvitse kastella kasveja.
UUSI VIIKKO Vuoden paras kuukausi alkaa huomenna. Ylihuomenna pääsen Dance Mix - tunneille kesäloman jälkeen. Näen ystäviä. Torstaina aloitan balettitunnit. Tapaan uusia ihmisiä.
FACEBOOK-MUISTO 7 vuotta sitten. Kiinalainen ystäväperhe. Yanli, hänen miehensä ja tyttärensä. Olin tyttären syntymäpäivillä. Viimeisessä kuvassa Yanli ja minä. Tutustuimme kun hän tuli suomen kurssilleni syksyllä 2018. Silloin hän ei osannut sanaakaan suomea. Yritin kysyä häneltä kuka hän oli, minkämaalainen . . . Hän ei ymmärtänyt. Koska listallani oli yksi kiinalainen, sanoin ainoan sanan jonka tiesin kiinaksi: "Nihao" eli "hei". Hän ymmärsi ! Nykyään hän puhuu suomea.







IHANAT kupit.... romanttiset ja niin ihana kuva sinusta ja oppilaastasi.
VastaaPoistaPituuseronne jäi mietityttämään, vai hämääkö kuva, olette eri portailla ja silti?
Itse katselen maailmaan 174cm korkeudesta.
DVD:t hyvässä säiläöss. Mietin, etten ole koskaan katsonut/pitänyt edes kädessäni dvd-levyä, onko se levy? Ehkä siksi, kun ei meillä ole koskaan ollut sellaista laitettakaan jolla voisi katsella. Häävideommekin on VHS kasetilla ja ei ole nää sellaistakaan laitetta, jolla sen saisi näkyviin. Aikoinaan oli videokamerakin- tuolla(kin) saralla kehitys on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin.
Kiitos Repolainen 🦊 Olen 155cm mutta varmaan perspektiivi vaikuttaa hieman kun Yanli on kuvassa etualalla. Sinä et vaikuta niin pitkältä, varmaan koska olet sopusuhtainen rakenteeltasi 🤔
PoistaDVD näyttää samalta kuin CD-levy. 📀
Meillä oli muinoin hurja määrä videokasetteja 😎
Dear Rita, beautiful photos of you and the Chinese family. Lovely flower and pretty cups.
VastaaPoistaMerci beaucoup ❤️
PoistaSe la vostra estate è stata strana , quella italiana è stata e continua ad essere stressante.
VastaaPoistaCiao cara Rita felice settimana, un abbraccio
enrico
Che tortura un'estate troppo calda ! Mi spiace per voi.
PoistaPerò bentornato ! Speriamo che il caldo passi presto.
Un abbraccio 🙂 da SpockRita
Suloiset kupposen. Juomakin maistuu mukavammalta.
VastaaPoistaKivasti sanottu 💕 Hyvää uutta viikkoa.
PoistaAina ihailen kun kaukaa tänne muuttaneet oppivat suomea (minä olen opettanut ruotsia)
VastaaPoistaOn pieni ihme kuulla ulkomaalaisten puhuvan meidän kieltämme 😊
VastaaPoistaErityisen kivaa jos olemme itse toimineet opettajina ja onnistuneet työssämme.
Opetin suomea ruottalaisille joilla suomalainen puoliso, työmatkoja Suomessa. Opetin eka tuntina aakkoset, koska kaikki päinvastoin suomeksi 🙂
PoistaSen yhden tunnin jälkeen osasivat puhua aika fiksusti.
Mahtava juttu! Kun opettaja osaa asiansa, syntyy tuloksia 🌹
PoistaTotta tuo, mitä kirjoitit Helsingin kesästä; ei ole ollut menneistä kesistä tuttua tukahduttavaa hellejaksoa. Se on ollut kivaa. Lämpöä on ollut ja sadetta on tullut juuri sopivin välein. Täydellistä. Lisää näitä!
VastaaPoistaLähes täydellistä, kyllä 🍎 Ehkä saisi jokunen lämpimämpi päivä olla lisää, että pääsisi jo aamulla pihatöihin. Olen kaiken kaikkiaan ollut tyytyväinen.
PoistaSounds like your summer has been very unlike the rest of Europe! We also have lots of DVDs that we intend to keep. In fact we bought an inexpensive player not too long ago so we could continue watching them, because our new computers no longer have CD drives.
VastaaPoistaYes, technology keeps changing, but one needs to have a means of watching films. Happy to say our TV has a big screen 😊
PoistaTendría que deshacerme también de una ingente cantidad de dvd de películas. Ahora se pueden ve por las plataformas (HBO,Filmin,Apple, Prime, etc.) y en cambio se han suprimido prácticamente los aparatos donde se introducían los dvd. Las técnicas y las industrias nos han cambiado a todos los modos de vida. Saludo.
VastaaPoistaTemo el día en que nuestro aparato DVD se rompa, pero afortunadamente existe la posibilidad de hacer streaming. ¡Que tengas una buena semana! 🍎
PoistaOnko sinulla lupa levittää muiden ihmisten tunnistettavia kuvia ja nimitietoja netissä? Tämä on huolestuttavaa. En haluaisi kenenkään levittävän minun kuvia netissä tietämättäni.
VastaaPoistaMinulla on heidän lupansa, mutta poistin miehen ja tyttären nimet, jos on muitakin huolestuneita kuin sinä. Kiitos asiallisesta kommentista.
PoistaThat's a great picture of you and Yanli.
VastaaPoistaThanks Kirk ♥ That was seven years ago.
PoistaMuutoksen tuulia on meilläkin, kun miehenikin on lopettanut opettamisen. Hän on kyllä uskomattoman aktiivinen, joten eikähän siihen tilalle tule jotain kivaa puuhastelua. Vierailimme kivojen ystävien mökillä Naantalissa ekaa kertaa ym. kivaa on tehty. Kirkkonummelle on pyydetty kyläilemään, joten kiva kun on aikaa vierailuille.
VastaaPoistaKiva kun ystävyydet pysyvät.
Maailmaan mahtuu paljon ihania mahdollisuuksia.
PoistaYstävät ovat kallisarvoisia ja toinen ihana asia on yksinolo 💚
Tänä vuonna tapasin ystäviä joita en ollut tavannut aikoihin.
Oi, miten suloiset mukit olet ostanut. Todellakin aivan kuin neulosmukit ja niin herttaisen
VastaaPoistaväriset.
Mukavia ystävä muistoja ja joita on aina kiva muistella.
Iloa päivääsi ja ihanaa syyskuun alkua.
Tänään otan käyttöön 💕 teemukiksi.
PoistaValtavasti muistoja, kaikki hyviä.
Nautinnollisia syksyn hetkiä 🍂 🍁 🍄
Tu as raison de recycler les DVD avant que plus personne n'en veuille. Je ne sais pas pourquoi, Mesdames vous avez toujours l'intention d'acheter des nouvelles tasses ! Les anciennes fuyaient ? mais non ! Donc on entasse les tasses ! À moins que vous vous recycliez... À+ !
VastaaPoistaNous avons encore plusieurs DVD qu'on veut regarder, et deux aparates DVD. Si l'un d'eux tombe en panne, il en restera toujours un autre. Nous avons des films français que j'adore ❤️ par exemple avec Audrey Tatou.
PoistaPeut-être tu as raison pour les tasses 😬 Bises
Meillä ei taida olla enää säästössä mitään aikuiste DVD:eitä. Lasten DVD:eitä on ainakin yksi iso laatikollinen kellarissa. Harkitsen siitäkin luopumista.
VastaaPoistaMinulla on aikoinaan Romaniasta Suomeen muuttanut ystävä Otilia, olen tutustunut häneen töissä. Hän puhuu erinomaista suomea. Työnantaja järjesti taas kerran suomen kielen kursseja, Otilialle ei löytynyt sopivaa kurssia liian hyvän kielitaidon vuoksi. Otilian romanialainen mies on sellaisessa työpaikassa, jossa olisi hyvä osata ruotsia suomen lisäksi. Otilia istuu miehensä kanssa ruotsin kursseilla vuodesta toiseen. Aika hyvin he molemmat puhuvat jo ruotsiakin :)
Ihana kuva kiinalaisesta ystävästä ja sinusta! 🩷 Minusta tämä kesä on ollut ihana, en tykkää helteistä. Välillä olen mennyt Kouvolaan tai Poriin lämmittelemään. Sateestakin pidän, luonto vihertää.
VastaaPoistaMinullakin vielä pari laatikkoa parhaita DVD-leffoja ja juuri sain säilytykseen Myyrät, Muumit, Pingut ym. DVD/CD-soitinkin tuli uusittua.
Vieläkö DVD-soittimia myydään? Sepä olisi hyvä, olen ollut hiukan huolissani.
PoistaKesäsäässä ei valittamista ja syksy on aina raikkaan ihana, ehkä tulee intiaanikesäkin 💚
Meillä on Laurilassa Ikean korkeita hyllyköitä ja niissä arviolta yhdeksänsataa elokuvaa. Kotosessa on Lundian kirjahyllyssä viitisensataa. Elokuvafriikkejä siis!
VastaaPoistaVoi hurja ! Hienoa 😬😛🍿📽️📀♥
VastaaPoista