Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste HUUMORI. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste HUUMORI. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, syyskuuta 12, 2026

Vihreää ja punaista ja syyskärpänen

 


KUUNLILJA. Puutarha on ollut märkä muutamana aamuna yösateiden jälkeen ja eilen oli niin tuulista että saimme tehtyä hyvin vähän pihatöitä. Tänään on kuivempaa ja upea auringonpaiste, mutta toisaalta aikaa menee Finnish For Foreigners - etäopetuksen valmisteluun, joka on huomenna. 



Tomaatit eivät ole punastuneet. Haimme ne sisään. Sama juttu viime vuonna, mutta ne jäivät silloin vihreiksi. Käytimme ne kuitenkin pataruokiin ja kastikkeisiin. Vasta myöhemmin sain tietää blogikaveri Annalta että ne sisältävät haitallisia aineita kypsymättöminä. 


Oman puun omenat alkavat olla kypsiä ja maukkaita 🍎


BLOGIT eivät vieläkään päivity Bloggerissa. Minä kirjoittelen omaani joka aamu, eli tänne voi aina tulla. Tulen teidän blogeihinne kun ehdin. 

Kuvia voi taas postata, se tilanne on korjaantunut. Kiitos ja kunnia!

YOUTUBE pään sisällä soitti minulle tänä aamuna Franco Simonen Maquillage, jonka pistin blogiin eilen aamulla. Iltapäivällä ennen tietokoneen sulkemista kuuntelin musiikkia puoli tuntia, kuten on tapani jos aika antaa myöten. En kuunnellut Franco Simonea, mutta silti se oli mielessä. Fantastico.

HASSUA  Purskahdin aamulla nauruun kun huomasin että olin haukotellut ja aivastanut suunnilleen samaan aikaan. Olipa siinä pärskähtelyä. 

Pitää olla varovainen että kärpänen ei lennä suuhun. Meillä on täällä lentelemässä yksi kärpänen nyt syyskuussa, vaikka kesällä niitä ei tullut sisään, ei myöskään ampiaisia.  Erikoinen kesä. 

MUSIIKKI JA ELOKUVAT  🎼  📽️  🍿


sunnuntaina, syyskuuta 06, 2026

Ketterä Mikki Hiiri ja poika balettitunnilla


Keittiössä tuoksuivat aamulla omenat. Mmm . . . Tein eilen kattilallisen omenasosetta, jonka pakastin. Käytän sitä myöhemmin piirakoihin. Sitten tuoksui kahvi. Aamu on vuorokauden paras aika. Ulkona oli muuten hiljaista, paitsi kello 4.30 nuori mies ja nainen käveli katua jutellen keskenään. 

Näytin miehelleni tuota kuvaa Mikki Hiirestä ja kysyin tuliko hänelle mitään mieleen siitä. Hän vastasi empimättä: Two and a half Men. Siinä hypitään aina Charlien talon (a Malibu beach house) terassin kaiteen yli. Olemme katselleet kakkoskauden ja vieneet sen kierrätykseen. Aloitimme kolmannen kauden. Nyt ei ole aikaa katsella pitkiä elokuvia kun on vielä puutarhassa tekemistä ja päivät lyhenevät. 


HUUMORI Hiukan arveluttavaa. Käsikirjoitus on kieltämättä taitavasti kirjoitettu, mutta aika paljon nauretaan toisten onnettomuuksille ja kausi kaudelta käsikirjoittajat kokeilevat rajojaan "uskallettujen aiheiden" suhteen. Törky lisääntyy. Kauneus vähenee. 


Loistava jakso! Charlie ihastui baletinopettajaan nimeltä Mia, ja suostutteli vastahakoisen 10-vuotiaan veljenpoikansa Jaken osallistumaan tunneille. Ennen tunnin alkua Jake alkoi katua ja oli jo lähdössä pois kun näki opettajan ja ihastui. Hän jäi tunnille. 


Mia ilostui kun sai pojan balettitunnille. Miehet ovat selvä vähemmistö tässä tanssilajissa. Itse menin baletin alkeisiin torstaina - aikuisille suunnattu kurssi - ja hämmästyin kun ryhmässä oli kaksi miestä. Siis kaksi aikuista miestä aloittamassa balettiharrastusta. 

Kiitos kommenteista. Mikä onni että kaikki taas toimii. Tänään menen opettamaan italiaa autistisille Asperger-ihmisille, sellaisille kuin itsekin olen. Opetan sekä yleis-italiaa että autismin termejä. Tämä on vain yksi kerta, jatkossa opetan taas tavallista italiaa. 

AUTISMO Sanastoa

spettro autistico
neurodivergenza
interessi ristretti
interessi specifici
sensibilità sensoriale. . .


MUSIIKKI 🎵  KLIK

Boney M. - Brown Girl in the Ring   


Brown girl in the ring
Tra la la la la
There's a brown girl in the ring
Tra la la la la la
Brown girl in the ring
Tra la la la la
She looks like a sugar in a plum
Plum plum

Show me your motion
Tra la la la la
Come on show me your motion
Tra la la la la la
Show me your motion
Tra la la la la
She looks like a sugar in a plum
Plum plum

All had water run dry
Got no way to wash my clothes
All had water run dry
Got no way to wash my clothes

I remember one Saturday night
We had fried fish and Johnny-cakes
I remember one Saturday night
We had fried fish and Johnny-cakes

Beng-a-deng
Beng-a-deng

Brown girl in the ring
Tra la la la la
There's a brown girl in the ring
Tra la la la la la
Brown girl in the ring
Tra la la la la
She looks like a sugar in a plum
Plum plum

Show me your motion
Tra la la la la
Come on show me your motion
Tra la la la la la
Show me your motion
Tra la la la la
She looks like a sugar in a plum
Plum plum

All had water run dry
Got no way to wash my clothes
All had water run dry
Got no way to wash my clothes

I remember one Saturday night
We had fried fish and Johnny-cakes
I remember one Saturday night
We had fried fish and Johnny-cakes

Beng-a-deng
Beng-a-deng

Brown girl in the ring
Tra la la la la
See, brown girl in the ring
Tra la la la la la
Brown girl in the ring
Tra la la la la
She looks like a sugar in a plum
Plum plum

All had water run dry
Got no way to wash my clothes
All had water run dry
Got no way to wash my clothes

Brown girl in the ring
Tra la la la la
Look that brown girl in the ring
Tra la la la la la
Brown girl in the ring
Tra la la la la
She looks like a sugar in a plum
Plum plum
 

lauantaina, elokuuta 15, 2026

Kierrätystä, pinkki takki ja huvittavat kissat

 

Vapaa viikonloppu. Olemme tehneet puutarhatöitä ja siivonneet. Otin kaapista kulhoja, joita emme ole käyttäneet pitkään aikaan. Ne voi lahjoittaa kirpparille. Jälkiruokakulhoja. 


DVDitä laitamme myös kiertoon.




Miehen puolikkaat / Two And A Half Men. Katselemme tämän vielä kerran ja lahjoitamme sitten eteenpäin. Alkujaksot ovat edelleen hauskoja ennen kuin touhu alkaa muuttua mauttomaksi. 


Muisto Facebookista vuodelta 2012. Olimme menossa kutsuille Pirjon ja Ericin kotiin, korkeaan kerrostaloon tuossa takana. Minulla on ylläni kirpputorilta ostamani (käyttämätön) aniliininpunainen takki ja kädessä tötterö pinkkejä vaahtokarkkeja. Vaate oli hieno löytö. Suomalaiset eivät useinkaan käytä noin värikkäitä takkeja, ehkä se oli siksi laitettu kiertoon käyttämättömänä. 

☆☆☆☆☆

MUSIIKKI  Kertakaikkisen riemastuttava 😀 kappale. Sen nimi on "Olen saanut naapureista tarpeekseni".

lauantaina, heinäkuuta 18, 2026

Corn Flakes ja mitä huumori on ?


Kesän vapaa fiilis jatkuu. Kaikkea kivaa ja kaunista. 


Lapsina syötiin muroja. Näin kaupassa maissihiutaleita ja ostin. Eilen paistoin lettuja. Niistäkin tulee lapsuus mieleen. Puhuin äidin kanssa puhelimessa tunnin. Häneltä kuulin että Tampereella on helle. Tuli melkein syyllinen olo kun meillä on kotona ilmastointi eikä muutenkaan ole liian kuuma. 




* Sinäkö tomppeli heitit tuon kuoren?

* Niin ja minulla on oikein hauskaa!      (Sarjakuva AHMED AHNE.) 

Nauratko kun joku liukastuu ja satuttaa itsensä? Miksi tämä on huumoria?

TÄLLE NAUROIN VUOSIA SITTEN: Olimme nuoria opiskelijoita Italiassa kesäkursseilla. Yhdellä iranilaisella oli kyynärsauvat ja kumara vartalo. Ei olisi tullut mieleenikään mitään huomauttaa, mutta joku vähemmän hienotunteinen kysyi suoraan mikä vamma hänellä oli. Iranilainen vastasi: "Liukastuin banaaninkuoreen." Kyllä ! Se oli huumoria ! Sinä kesänä tutustuin iranilaisiin, aloin oppia heiltä persiaa ja tajuta että siinä on huumorintajuista porukkaa.  ❤️

🎵 🎶 🎵 🎶 🎵 


perjantaina, toukokuuta 15, 2026

Simpsonit ja Iron Butterfly


Keltavuokko 💛


Pikkusydän 💕


Tietääkö kukaan mikä tämä on?
Olen tuonut sen kävelyreitin varrelta ja istuttanut pihaan.


Uskomattoman kaunis.


Suloiset nuput.


Orkidea ukrainalaiselta oppilaaltani Olgalta. 
2016 and still going strong. 

TULEVAISUUS 

Tietokone on oikutellut. Sivujen rullaaminen hidastelee. Eilen tilasimme minulle uuden iMacin mutta sen saa vasta kesäkuussa. Sitä ei ole vielä Suomessa. Odotan mielelläni. Toivottavasti nykyinen koneeni toimii siihen asti. Se on hankittu 2015, näyttö on 21.5 tuumaa. Puolisolla on vielä vanhempi Mac.

Toinen loistava tulevaisuuden näkymä on että syyskuussa alkaa balettikurssi. Siihen voi ilmoittautua kesäkuussa. 


En tiedä miten moneen kertaan olemme nähneet Simpsonien jaksoja. Alkupään tuotanto mielllyttää eniten, vaikka jossain vaiheessa aloin  huomata että huumoriin sekoittuu liikaa pahoja asioita enkä enää pystynytkään nauramaan yhtä makeasti kuin alkuvuosina. 

Tässä yksi aivan verraton pätkä hyvän urkumusiikin säestyksellä. Bart on keksinyt muuttaa kirkonmenojen ohjelmaa ja tulos hurmaa. 

perjantaina, huhtikuuta 03, 2026

Töitä pitkäperjantaina mutta myös vapaata


Pretty snowdrops. Lumikelloja pihassa. 


Vielä on koleaa. Puolison piti mennä golfaamaan kolmen kaverinsa kanssa, mutta arkajalat peruuttivat. Kaksi irlantilaista ja yksi skotti. Siis vain suomalainen olisi ollut menossa mutta ei yksin viitsinyt. He varasivat uuden ajan ensi tiistaille. 


Hyviä mansikoita ja ruokahalu kasvaa syödessä. Ostetaan samantien isompi laatikko. Nätisti pakattu. Mansikoiden kärjet osoittavat suunnilleen samaan suuntaan. 


Rautatieasema Mannerheimintieltä päin nähtynä.


Mannerheimintie. Lasipalatsi vasemmalla.


Suomen opetusta oli englanniksi tänä aamuna ja sen jälkeen vapauduin harrastamaan ranskaa. Sopivaa pääsiäisajan lukemista L'oeuf de Pâques, ensimmäinen Pikku Nikke - tarina vuodelta 1959. 


 Veikeää huumoria. 

TÄNÄÄN  Pitkäperjantai, joka on suomeksi ja ruotsiksi "Long Friday", englanniksi Good Friday, espanjaksi Viernes santo, italiaksi Venerdì santo ja ranskaksi Vendredi saint. Saksaksi erilainen, Karfreitag. 

ITALIA  Tässä Ennio Morriconen upeaa musiikkia. Kourallinen dollareita. Ei pelkästään kuunteluun, vaan näemme omin silmin mitä soittimia on. 


For A Fistful Of Dollars  CLICCARE 


Toinen versio:  KLIK. 

perjantaina, maaliskuuta 13, 2026

Hauskuutta kulkuvälineissä matkustaessa

 


Kamala elokuva vuodelta 2010. Häikäilemätöntä juonittelua ja keinottelua, sydämettömyyttä ja välinpitämättömyyttä ex-vaimoa ja perhettä kohtaan. Elokuvan nimi on Il Figlio Più Piccolo eli Nuorin poika. 

Kirosanat lentelevät luontevana osana keskustelua, mikään ei vaikuta hätkähdyttävän liikemiesten kesken. Kysyn vain että mitä sitten kun TARVITSETTE voimasanoja, mutta ne ovat menettäneet tehonsa? 

Vasemmalla Luca Zingaretti (Montalbano) ja pitkä mies on Christian De Sica (Vittorio De Sican poika). 

Leffassa on mukaviakin kohtia ja loppu oli kiva. Minulle italian kieli oli pääasia, joten eiköhän tässä jääty plussan puolelle. 


LIIKENTEESSÄ

En yleensä pitkästy kulkuvälineissä, etenkään kun kulkemani matkat ovat usein melko lyhyitä. Aina on jotain kiinnostavaa havainnoitavaa, maisemat, kanssamatkustajat, ympäristö, musiikki tai kielikurssi kuulokkeissa, omat ajatukset. 

Tällä viikolla yhtenä päivänä nauratti muisto hauskasta blogikommentista. Oli vaikeuksia olla nauramatta ääneen junassa, kun sen muistin. Olin kysynyt postauksen yhteydessä onko teillä kodin lähellä villielämää ja Phil vastasi että kerran heidän pihansa poikki kulki sirkuksesta karannut virtahepo. Nauroin sille kauan. 

Eilen yritin olla nauramatta kun kävelin kadulla ja ajattelin Bobbyn kommenttia. En osaa sitä kertoa suomeksi. Siinä esiintyi sana "kelmi" eli "kanalja". Kyllä minulla on hauskoja blogikavereita 😀 ja muutenkin arvostan kaikkia saamiani kommentteja. 


STRIPPI

Untranslatable? Takuulla. Mutta vannomatta paras. Fingerpori taitaa sanoilla leikittelyn taidon. Respect. 

HIEROJALLA

Otin 45 minuutin tutustumistarjouksen 52 euroa. Ongelmani: Rasitusvamma, kirjoittamisesta ja hiiren käytöstä johtuva. Sormet, ranne, käsivarsi, olkapää. 

Hierojani oli thaimaalainen nuorehko nainen, mukavaa. Menen uudestaan ensi viikolla. Ensimmäinen käsittely sattui jonkin verran kun hän paineli kipukohtia. Hänellä ei ollut kiire. Sain ylimääräisen 10 minuuttia. 💕 Hoidon lopussa kumarsin kädet yhteen liitettyinä ja sanoin kiitos thaikielellä; kop kung kaa. Osaan sanoa sen aksentilla koska minulla on ollut thaimaalaisia suomen oppilaita. 

Oletteko käyneet hierojalla?

maanantaina, marraskuuta 06, 2023

DVD:ltä katsottua


Maineikas taitava näyttelijäkaarti, brittienglantia, brittihuumoria, romantiikkaa, yllätyskäänteitä... Colin Firthin roolinimi oli Mark Darcy, heh, tuskin sattumaa. Hän oli paras kuviteltavissa oleva Mr Darcy Ylpeydessä ja ennakkoluulossa. Pride and Prejudice.

Elokuva oli paljon parempi kuin muistimmekaan. 

Jäi hyvä mieli. ❤️


Meillä on jatko-osakin samoin näyttelijöin. 
Hyvä elokuvaelämys siis luvassa. 


Kirpparilta iloksemme löysimme kaksi kotelollista Tyttökultia. Kolmaskin olisi ollut, mutta joku älykääpiö oli varastanut levyt sen sisästä. 

Jollain tavalla tuntui aika menneen sarjan ohi, enkä pidä sellaisesta naurun lajista, johon kuuluu pilkkaaminen, mutta siitä huolimatta oli niin mukava kokemus että säästämme toista katselukertaa varten. Pidin erityisesti lavasteista, väreistä, 80-luvun vaatteista ja ajatuksesta että oltiin Miamissa. Myös aika kivaa kun Dorothyn suku oli Sisiliasta ja juonen sekaan heiteltiin italian kieltä ja italialaisuutta. Blanchen tausta loi kuvaa etelävaltioista ja Rosen Minnesotasta, hurtin huumorin sävyttämänä. 


Kaiken huomaava etsivänero omine erityispiirteineen. Katsoja voi yrittää vaivata aivojaan jokaisen uuden arvoituksen parissa. 

Neljästä levystä yksi oli sen verran viallinen että se jäi katsomatta. Heitin roskikseen ennen kuin veimme takaisin kierrätykseen. 

Outo, peräti harmittava seikka johon olen jo vuosia törmännyt käyttämissäni opetustiloissa on se että osa taulutusseista on kuivunut, mutta eipä ole edellinen opettaja niitä saanut pois heitetyksi. Lauantaina italian tunneilla taisin pistää roskiin puolen tusinaa tussia. Siinä yhteydessä saa opetetuksi italian verbin "heittää". Se on buttare, gettare tai lanciare. 
/but TAA re/     /dzet TAA re/    /lan TSHAA re/


Nostalgisen nautinnollista katsottavaa. 
Oletteko nähneet noita leffoja / sarjoja?


Syksyä Itäkeskuksessa viime torstaina.

tiistaina, kesäkuuta 13, 2023

Mikki ja Hessu paljasjaloin ja stand up - komiikkaa


Miten elämä jatkuu kun perheen poika kuolee sukellusonnettomuudessa?
Hieno elokuva, Cannes-voittaja. (2001)

Wikipedia, italiaksi: klik. Sieltä pääsee lukemaan 
suomeksikin, mutta tosi lyhyesti.


Sitten hauskempaa. Katselemme Mikin ja Hessun jalkoja.


Mikki nukkuu ilmeisesti paljain jaloin. 
Minä käytän talvella yösukkia, muulloin en.
Kotona aina sisäkengät, en kävele paljain jaloin.


Hassut jalkineet molemmilla.


Seuraavassa kuvassa Hessun ilmalento paljasjaloin.
Hassut korvatkin Mikillä ja Hessulla.
Samanlaiset nenät. Erilaiset silmät.




Loistava lavakoomikko. Monipuolisesti lahjakas. Esitys ei ole pelkkää puhetta, vaan myös imitointia, äänellä ja mikrofonilla kikkailua, mimiikkaa. Ainoa mikä minun mielestäni ratkaisevasti alensi tasoa oli liiallinen porno. Liikuttiin sitten missä aiheessa tahansa juttu siirtyi aina samaan lanteen liikkeeseen. Nauroin kyllä ihan sikana ja säästän DVD:n toista katselua varten. Saatanpa käydä netissä katsomassa lisää: klik.

Tiistai 13. päivä. Italiassa epäonnen päivä, ei perjantai 13. kuten Suomessa. Voitte syyttää minua jos tänään tapahtuu jotain huonoa, koska tämän mainitsin ja toin tietoisuuteen. Mutta takuulla tapahtuu kivoja asioita ja aurinko paistaa. 


Nurmitädyke kaunistaa pihaa. 
Suloinen kesäpäivä tiedossa.