
Lauantai on karkkipäivä. Ei makeaa mahan täydeltä. Hyvää kannattaa odottaa. Kahvinmakuisia vähäkalorisia toffeita.
Kohtuullisuuden ylläpitäminen, säännöstely, itsehillintä, nautinnon viivyttäminen... asioita jotka oikein annosteltuina ja ajoitettuina parantavat elämänlaatua. Viisaat vanhemmat opettavat niitä lapsilleen. Onko näkynyt?
Kokeilin yhtenä päivänä niukentaa lounastani. Pistin kauniisti esille vähän monipuolista ruokaa, jota söin hitaasti. Pieni lautasellinen keittoa, yksi voileipä, omena.. Samassa hengessä olin kantanut sinä päivänä karttuneen mainos + lehtipinon jätepapereihin ja jättänyt tutkittavakseni vain yhden. Sattui olemaan viimeisin Pirkka. Huvitin itseäni sillä kuvitelmalla että jos lukemistoa ei olisi joka päivä ähkelyksiin asti tarjolla, miten tarkkaan katselisinkaan kaikki kuvat ja lukisin tekstit. Palaisin uudelleen samoihin teksteihin ja syventyisin niihin.
Samaten jos sanomalehteä olisi vain yksi, paperinen tai sähköinen, saisin sen riittämään koko viikoksi. Huolimatta siitä että kaikki aiheet eivät minua kiinnosta enkä niin muodoin kaikkea lukisi. Tutustuin juuri tähän, jota en hesalaisena ollut tullut aikaisemmin katsoneeksi:
AAMULEHDEN SUNNUNTAISIVUT
Luin sieltä pitkän artikkelin nuorten chattipalstoista ja siellä vaanivista vaaroista. Monipuolisesti käsitelty esitys, ja rauhassa lukiessa jäi aikaa omillekin pohdinnoille.
Eihän ihmisen ole pakko aiheuttaa itselleen infoähkyä tai ylensyönnin ongelmia. Kuka muka pakottaa? Kun tekee valintoja ja säännöstelee, elämä on mukavaa. Pitää löytää oma mittansa, mikä on sopiva määrä, sopiva aika, sopiva ajankohta.
Tietyissä tapauksissa on tarpeen lukea nopeasti silmäilemällä, karsimalla, ehkä voi puolustella ahmimalla lukemistakin kun uusi Harry Potter ilmestyy, mutta ruokaa ei kannata ahmia.
Hyvän elämisen oppeja fundeeraan ja pundeeraan aina välillä toisessä blogissani
ARKITERAPEUTTI KOPS. Nimi Kops juontaa juurensa zenbuddhalaisesta munkista, joka kopauttaa oppilastaan kepillä päähän kun tämä ei pysy asiassa tai alkaa muuten haihatella. Arkiterapeutti yrittää muistaa kopauttaa omaa päätänsä jos eksyy väärille poluille. Blogin lukijat ovat kohtalaisen hyviä häntä kopauttelemaan silloin tällöin.
Nyt menen juomaan toisen kupillisen kahvia. Kopautan itseäni päähän jos kaadan kukkurakupillisen. Puolikas riittää.
.
Puolikas kupillinen kahvia... se on se ahneen merkki.
VastaaPoista- Otatko vielä kupillisen?
- Puolikuppia, kiitos.
Vaikka oikeasti pitäisi sanoa
- Puolikuppia kiitos, olen jo ihan täynnä mutta jaksan vielä se puolikkaan ja kaikki on otettava mitä annetaan.
---
Eikös laihduttaminen ja kohtuus ole maailman helpoimpia asioita? Ei tarvitse tehdä mitään. Vain olla tekemättä.
Isopeikko,
VastaaPoistaVai pitäisikö sanoa Puolipeikko? Meillä on erikokoisia kuppeja joten puolet kupitkin ovat erikokoisia ;)
Ratkaisevaa loppujen viimeksi on montako puolta kupillista on juonut. Ja onko nielaissut.
Röökilakko on vielä helpompi. Ei ihan oikeasti tarvitse tehdä mitään. Laihduttaminen on vaikeampi tehtävä koska on pakko syödä elääkseen.
No, kaikkihan noista ovat puolitotuuksia, jos sitäkään. Hauskaa lauantaita. Lähden juhliin. Älkää dokatko liikaa. Puoli pulloa riittää. En sano minkä kokoista. :)
Puolimukia kahvia ennättää hyvin juomaan sopivan kuumana.
VastaaPoistaHauskaa illanviettoa Rita. Minä vielä paistelen uunissa lohiruusukkeita. Kevyttä ja hyvää syötävää.
Hei Pikkuliina,
VastaaPoistaLohiruusukkeet kuulostavat hienolta. Meillä oli eilisissä juhlissa pahvilautasia ja self-serviceä, mikä oli tarkoituksenmukaista, mutta pienemmälle jengille on joskus ihana tehdä oikein kattaukset ja ruusukkeet, pöytäliinat ja pikkuliinat eli servietit :)