IRANILAISTEN YSTÄVIEN LUONA

.

Mei, 8 kuukautta. Eight months. Hasht mah.

Diruz, shambe, az asr be shab, yesterday, from the afternoon till the evening, eilen lauantaina iltapäivästä iltaan saimme viettää aikaa hyvien ystävien kanssa eksoottisessa Espoossa.

We visited good friends, immigrants from Iran. Lievästi hassua käyttää sanaa maahanmuuttaja ihmisistä jotka ovat asuneet Suomessa jo useita vuosia, mutta toisaalta valaisevaa ja valistavaa puhua erilaisista maahanmuuttajista, jotta sanan laaja kirjo avautuu tarkasteltavaksi. Kaikki maahanmuuttajat eivät ole kielitaidottomia pakolaisia. Joillakin on jo Suomen kansalaisuus. He maksavat veroja ja äänestävät, ostavat suomalaisia tuotteita ja tuovat omaa kulttuuriaan meidän ulottuvillemme. 20 vuoden kuluttua on jo hölmöä tällaisia selitelläkään. Toivon.

Kuuntelen uutta iranilaista cd:täni. Sain lahjaksi. Kaunista! Musighi-ye ziba. Qashang. Alla näyte ihanista ruuista joita meille tarjottiin. Tuossa oli punaviinissä haudutettuja katkrapuja ja kuskus. Erittäin namnam. Italialainen resepti. Saimme myös iranilaisittain laitettua kanaa ja riisiä.




Lapsi viihtyi lempimusiikkinsa parissa, "Täti Monika", "Pienet sammakot" jne (hehe), ja nukkuikin pikkuisen yhdessä välissä, joten meillä oli tilaisuus puhua monenlaista. Saimme kuulla Amirin lapsuudesta Iranin vuoristoseudulla jossa oli joskus lunta talon räystäisiin asti ja 15 pakkasastetta talvella, vaikka taloissa oli yksinkertaiset ikkunalasit eikä keskuslämmitystä. Juu, juu, kovasti kuulostaa samalta kuin "ei meidän nuoruudessa ollut nykyajan hienouksia", mutta eikös se ihan oikeastikin ole niin, kun kaikki ajattelemme taaksepäin? Esimerkiksi minun nuoruudessani ei ollut DVD:tä eikä videoita. - Hui, ei puhuta noista vaikeista ajoista ilman tietotekniikkaa ja kodin viihde-elektroniikkaa! Alkaa pian ahdistaa.

Filosofiasta ja psykologiastakin sain jutella Amirin kanssa, kuten olin toivonut. Hän kertoi Krishnamurtista, pitääpä muistaa googeloida. Zarathustra, Nietzsche, Tuomas Akvinolainen... Olimme molemmat lukeneet saman Ben Furmanin kirjan nimeltä "Ei ole koskaan liian myöhäistä saada hyvä lapsuus". Meniköhän se noin? En jaksa nyt mennä kirjahyllystä tarkistamaan. Samat ovat meillä näköjään kiinnostuksen kohteet, psyka, kasvatus, filosofia.

Yritin Naghmehia kehoitella opettelemaan suomea lisää jotta ei jää vain puhumaan persiaa perheen ja suvun kesken, jolloin suomi rapistuu eikä kartu. Hän on hoitanut koulunkäynnin englanniksi, ja sitten jatkanut ammattikoulutuksen englanninkielisessä ohjelmassa ja lukenut itsensä insinööriksi.

Isoisä, baba bozorg, saapui joukkoomme kello kuuden jälkeen, kun Rezan itämaisten herkkujen liike meni kiinni Itäkeskuksessa. Isoisä Manucher on siellä töissä ainakin lauantaisin. Käykääpä joskus tervehtimässä jos liikutte siellä päin. Isoäiti, mama bozorg, on matkoilla maailmalla, samoin kuin Naghmehin sisko, mutta odotamme heitä takaisin Suomeen vielä tässä kuussa.

Nyt minun iranilainen musiikkini lakkasi soimasta. Ehkäpä minä itsekin lopetan kirjoittamisen ja siirryn valmistelemaan huomista englannin opetusta. Kiehtovista persialaistunnelmista kiehtoviin automaailman tunnelmiin. Aina välillä ei tiedä onko arki jännittävämpää vai pyhä, mutta eilinen oli jotain kertakaikkisen ihanaa ja mieltäylentävää! Illalla kotiin tullessa ilmassa leijaili hienoja sanoja, BEFARMAID, SHAHRIVAR, BEBAKHSHID, KHAHESH MIKONAM, KOMAK KARDAN, HARF ZADAN...

Seuraava isompi tavoite on tankata lisää jotta voin puhua persiaa maalikuussa uuden vuoden juhlissa joihin tulee bahai-uskonnon iranilaisia. Näin se kielitaito karttu kun sitä kartuttaa. Kaikkein ratkaisevin tekijä on oma motiivi.

Samaa toivon teille teidän tavoitteissanne. Motivaatiota ja päättäväisyyttä edetä hankkeissa. Nähdään. Mibinametun!
.