Thursday, June 21, 2007

KASVATUSALALLA, TRALLA LALLA

.

A poppy. Unikko.

Poistin unikot kukkapenkistä ajat sitten mutta aina jostain päin pihaa ilmestyy yksi tai kaksi. Kauniita mutta kukat kestävät äärettömän lyhyen ajan. Haluan kerätä pidempää silmäniloa. Sitten taas toisaalta en istuta tai kylvä orvokkia koska siitä pitää koko ajan nyppiä kukkineita osia jotta kukinta jatkuu kuukausimääriä. Yritän saada aikaan laiskalle sopivan puutarhan. Laiskalle, tai kiireiselle joka ei ehdi joka päivä syventyä kasvatukseen pihassa kun joutuu syventymään kasvatukseen koulutusalalla. Kasvatusalalla, lalla lalla ja tralalaa.

Suunnittelu ja pitkäjännitteisyys on tärkeää, myös menneen kokemuksen hyödyntäminen. Kasvatuksessa. Ihmisten ja miksei kasvienkin.

Ja sitten tulee hetki jolloin on olennaista muistaa että pitää keskittyä juuri siihen hetkeen, olla läsnä, kuten nykyään sanotaan. Kun puhelinoppilas soittaa puolen tunnin kuluttua, minun on keskityttävä häneen. Se alkaa 10 - 15 minuuttia ennen hänen soittoaan, kuin urheilusuoritukseen keskittymällä. Luen edellisen kerran muistiinpanoja ja suunnittelen tätä puhelua. Kun se loppuu, teen muistiinpanot ja alan keskittyä seuraavaksi saapuvaan yksityisoppilaaseen.

Tämmöistä on työskennellä koulutusalalla, lalla lalla. Sama hetki ei palaa. Se on käytettävä hyödyksi silloin kun se on.
.

19 comments:

  1. Minulla on unikkoja joka paikassa - tulevat melkein itsestaan ja saavat jaada. Kukkivat kylla kauan.

    ReplyDelete
  2. Vraiment? Kukkivat kauan? Näissä meidän unikoissa kukka kestää vain pari päivää...

    ReplyDelete
  3. Siperianunikko kukkii minulla lähes koko kesän. edellisen vuoden taimet aikaisin ja uudet taimet myöhemmin.

    ReplyDelete
  4. Pidän myös hetken onnesta. Kasvit jotka itse istuttavat itsensä, ovat kiitollisia ja tervetulleita. Laiskan puutarhan olen onnistunut luomaan - vaikka voihan olla asennekysymys, sillä jos kysyt, en koskaan tee töitä puutarhassamme..

    ReplyDelete
  5. Kiitos unikkovinkeistä, HPY ja Jaska!

    Åj, miten kivaa. Ruotsin lippu liehuu taas täällä kommenttiboksissa :)

    Hannele, tuossapa tarjosit meille filosofista ajateltavaa. Ovatko puutarhatyöt oikeastaan "töitä" ? Äh, vaikka kuivalla ilmalla kasteleminen tuntuu työläältä ainakin minusta. Eilen illalla tykkäsin kun tuli sadekuuro. Samoin tänä aamuna hihkuin kun satoi. Myöhemmin päivällä tuli kaunista.

    ReplyDelete
  6. Rodrigo4:17 pm

    Oi, achei teu blog pelo google tá bem interessante gostei desse post. Quando der dá uma passada pelo meu blog, é sobre camisetas personalizadas, mostra passo a passo como criar uma camiseta personalizada bem maneira. Até mais.

    ReplyDelete
  7. Muitu obrigada, Rodrigo. Boa tarde. Até logo. Saludos desde Finlandia :)

    ReplyDelete
  8. Valitse kuivaa kestävät kssvit, kuten minä:

    ReplyDelete
  9. (Parempi yritys suoraan:

    ReplyDelete
  10. (Valinnan vara kaikessa. Ei voi miehestäkään valittaa, jos on valinnut väärin :)

    ReplyDelete
  11. Kasvilistani, Trevligt att träffas! Sinun blogistasi voi oppia yhtä ja toista, myös ruotsia. Kul!

    Hannele, hehe. Suomen armeijan vaatteet ovat oikeankokoisia. Jos ne eivät istu, miehet ovat vääränkokoisia. Samaa periaatetta voitaneen soveltaa puolison valintaan.

    ReplyDelete
  12. (Siis minu tekemä lista)

    ReplyDelete
  13. Ai se olitkin sinä, Hannele! En eilisessä kiireessä ehtinyt sen paremmin vielä katsoa :)

    ReplyDelete
  14. (Vanha kotisivuni. Tuo kuivan paikan kasvilista on hyvä, tehty oman kokemuskeni perusteella, kaikki omast apuutarhastani.)

    ReplyDelete
  15. Mulle tuli näistä sun oppihommista mieleen että lapsena (?) mulla oli ehdot joka kesä, sain lukea sitä ruattii. Isä hommas jonku finnise yksityisopettajan mulle, istuttiin ja tavattiin kielioppia kesä kuumana. Mä inhosin ruattii.
    Kerran onnistusin saamaan ehdot saksastakin, silloin sain käydä sen luokan toiseen kertaan - enkä silti muista siitä vuodesta mitään. (Ei tämä tarina silti loppunu ojaan - eller i rännstenen :)

    ReplyDelete
  16. Minäkin inhosin koulussa ruotsia! Se johtui siitä että minusta oli luonnotonta käytellä vierasta kieltä suomen ääntämisellä. Kunhan koulu loppui ja jouduin/pääsin vahingossa franskan ja engelskan opettajaksi ruotsinkieliseen ammattikouluun, johan innostuin oppimaan ruotsia. Silloin sain itse valita soomen rootsin sijaan Sverige svenskan jota yritin parhaani mukaan omaksua TV:stä ja ruotsalaisilta laulajilta :) Kul!

    ReplyDelete
  17. Mut kyllä minusta sitten parinkymmenen vuodne päästä oli soomen rootsi ihan kivaa, ja sehän on tosi vahnaa ja alkuperäsitä; Pohjanmaan ruotsii, österbottniska skulle även Gustav Wasa förstå.

    ReplyDelete
  18. Är finlandssvenska ett eget språk? Intressant artikel i länken.
    /Hannele

    ReplyDelete
  19. Tack för länken. Ska läsa när jag har tid!

    ReplyDelete

Ilahdun kommenteista ja pyrin vastaamaan kaikkiin.

Kello 16 - 17 jälkeen en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)