Sunday, September 02, 2007

MUSIIKKIA, TANSSIA, RUOKAA, ESPANJAN KIELTÄ

.

Panhuiluja, kitaraa ja rummutusta kuulimme muun muassa. Yksi soittajista on suomalainen.

Fiesta latina para ayudar a las víctimas del terremoto en Perú. Suomessa asuvia latinalaisamerikkalaisia ja heidän perheitään ja ystäviään juhlassa jonka tuotto käytetään Perun maanjäristyksen uhrien hyväksi.

Folkmusiikkia, tanssiesityksiä, perulaista ruokaa. Live-musiikkia ja musiikkia cd:ltä. Latinotunnelmaa kauttaaltaan. Yleisön ja esiintyjien joukossa oli perulaisia, argentiinalaisia, chileläisiä, kuubalaisia, bolivialaisia. Suomalaisiakin, mutta vähemmistönä. Puoliso ja minä pääsimme mukaan ranskalaisen ystävämme Jean Louisin kanssa, joka oli kutsunut myös amerikkalaisen kaverimme Belindan. Kivaksi yllätykseksi törmäsimme tuttuun argentiinalais-suomalaiseen Kaisaan, joka työskentelee lauantaiaamuisin radiossa.

Nautin erityisesti salsatanssiesityksistä.
Danzas típicas Peruanas y Latinoamericanas.



Ay! Torta de chocolate on keikahtanut. Sori, en ehdi nyt kääntää sitä. Suklaakakku erittäin maukasta. ¡Muy rico!

Tässä illan ruokalistaa. Mitä siinä sitten onkaan.

COMIDA PERUANA :

-CEBICHE
-CAUSA LIMEÑA
-CARAPULCRA
-PAPAS RELLENAS
-ARROZ CON POLLO
-PAPA A LA HUANCAINA
-ALFAJORES
-TORTA DE CHOCOLATE

Nyt tiedän mitä pilli on espanjaksi. Mehupilli, ei vihellettävä. Una pajita Argentiinassa ja Chilessä, kertoi Guillermo, ja sorbete Perussa.

Toivottavasti joku kutsuilla ollut lähettää kuvia. Ajatella että pääkaupunkiseudulla asuu niin paljon espanjankielisiä.

Onnistunut juhla. Kiitos kaikille järjestäjille. ¡MUCHAS GRACIAS PARA TODOS!

Seuraavia juhlia odotellessa :)
.

8 comments:

  1. ] Of course the Widow Stimson never tried to http://startso11.info/sslrp.html win Deacon Hawkins, nor any other man, for that matter.. The contrary is, of course, the truth; I have always paid dearly for whatever http://startso11.info/www.gazownia-lodzka.com.pl.html kindness others have shown me.. With a sad little smile Miss Lydia watched him button his Father Hubbard and depart, pausing at the door, as he always did, to bow http://startso11.info/teledyski+miki.html profoundly.. There he took a night train, and dozed from http://startso11.info/grzebalski.html Jacksonville until a little north of New Smyrna.. 104; see http://startso11.info/www.tvl.lubin.pl.html also Freud, Ueber den Gegensinn der Urworte; Jahrbuch fuer Psychoanalytische und Psychopathologische Forschungen , Band II.. At the borderland of these two procedures, where the first passes over into the second, a censorship is established which only passes what pleases it, keeping back everything http://startso11.info/www.suzukimarne.pl.html else.. He remembered only one woman who ran as lithely as she did, one of the numerous diving http://startso11.info/84.10.185.186.html beauties of the vaudeville stage.. He should first have endeavored to discover the significance of the http://startso11.info/ALEGRO+MOTORYZACJA.html dream; most probably it was not what it seemed to be.. Preliminary statement. http://startso11.info/szko%C5%82a+kitesurfingu.html. You're a goldarn liar, Balaam, and, blast your http://startso11.info/blogibulimiczek.html old buttons, you kin walk home by yourself, for I'm danged if you sh'll ride me er step.. He was a little frightened when they first took him upon one http://startso11.info/www.grandfrix.pl.html of the ferry-boats, but after two or three quarterly meetings he became quite brave.. And I have known him sometimes to reply with a kind of dry, sad humor, not as http://startso11.info/lublin+auto+gielda+elizowka.html if he enjoyed the joke, but as if the joke must be made, that he saw no reason why I should be dull because the season was so.. To be sure we, too, have called the dream absurd; but we have been able to learn from examples how wise the dream really is when it simulates absurdity. http://startso11.info/wwwhotweelskom.html. He first gained prominence by his book of verse, Yawps (1900). http://wowyesaf.info/s%C5%82odko%C5%9Bci.html. Den vill http://startso11.info/WWW+PKP.PL.html you be so good as to take de East River off de top of my lot? That's your business, sir, not mine.. His house, a rambling West Indian mansion, was surrounded with deep, spacious piazzas, covered with luxurious lounges, among which one capacious http://startso11.info/www%2Fallegro%2Fpl.html chair was his peculiar seat.. 'Old on! he said: don't pe in http://startso11.info/pup+rzeszow.html te 'urry--don't.. Cert'nly 'tis, Pink; I knowed you'd say so, an' you know I'd never wish to be nothin' but fa'r 'ith people I http://startso11.info/Trzcianka.html like, like I do you an' your wife.. Evelyn, called her mother from the http://startso11.info/www.carton+netwoorg.pl.html hall.. The day before he was told to offer his uncle a present of a small basket of cherries, of http://startso11.info/panasonic.html which the child was, of course, only allowed one to taste...

    ReplyDelete
  2. Mexicossa pillin virkaa hoitaa popote ja Venezuelassa pitillo
    eli slurp vaan ja salud!

    ReplyDelete
  3. Ay caramba! Sanopa mikä pillimehu on espanjaksi. Onko siellä sellaisia? A juice box in English.

    ReplyDelete
  4. Se olisi sitten juguito (jugo) de carton, sellaisia 200 ml mehuja

    ReplyDelete
  5. Kutuharju11:31 pm

    Qué lástima, olisin tahtonut olla mukana... Tällaisista tilaisuuksista ei juuri kuule -- kuin vasta jälkikäteen.

    ReplyDelete
  6. Muchakset graciakset, Jonna. Nyt tiedetään tuokin :)

    Caramba, Cutuharju, hablaatko espanjaa? :) Noita juhlia järjestetään pari kolme joka vuosi. Vasta viime viikolla saimme tietää.

    ReplyDelete
  7. Kutuharju9:27 am

    Espanolin hablaus on satunnaista, vauhdista pickattua :) Ymmärrän paremmin kuin puhun -- kuten kaikkia kieliä joita 'osaan'.

    ReplyDelete
  8. Hola Kutuharju :)

    Tuohon tapaan minunkin espanjani on alkanut.

    Ranska oli siitä hassu kokemus että se oli ainoa jota huomasin alkuvaiheissa puhuvani paremmin kuin ymmärtäväni. Aika vaikea tajuta kuultuna. Enää ei ole sitä vaikeutta.

    ReplyDelete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.