Sunday, October 21, 2007

TYÖHARJOITTELIJOIDEN OPETTAMINEN

.
Nyt on se aika vuodesta kun koululaisia menee työelämään harjoittelijoiksi. Eräs tuttavani kertoi juuri että hänen työpaikalleen on tulossa maanantaina harjoittelija, ja hänen on yritettävä keksiä tälle tekemistä. Sanoi että se on vaikeaa. Muistan jo vuosia sitten yhden opettajatoverin päivitelleen että ei keksi kunnollista työtä harjoittelijalle koko kahdeksi viikoksi joksi sellainen oli tulossa.

Anteeksi nyt kritisoin, vaikka minulla ei harjoittelijasta kokemusta olekaan, mutta eikö jokaisen kiireisen työntekijän unelma ole saada apua ja helpotusta töihinsä? Eivätkö kaikki unelmoi omasta assistentista?

Delegointi on asia joka ei joka ihmiseltä suju. Ja toisaalta on olemassa yksilöitä jotka käskyttävät, ohjeistavat ja juoksuttavat kaikkia joita pystyvät.

Harjoittelijaa on perehdytetttävä ja opetettava ennen kuin hän voi tehdä mitään vaativampaa kuin kukkien kastelua. Siihen kompastuu moni. Ihmeelllistä miten paljon on ihmisiä jotka eivät osaa opettaa toista, vaikka periaatteessahan esimerkiksi kaikki lasten vanhemmat ovat opettaneet lapsilleen kotitöitä. Vai ovatko?

Siinäpä olisi molemminpuolinen hyöty jos lapsille opetettaisiin kotitöitä aina kullekin ikäryhmälle sopivasti ja hoidettaisiin se niin että lapsi kokee iloa työtä tehdessään ja ansaittua tyytyväisyyttä tehdystä työstä. Samaa voisi työpaikalla soveltaa harjoittelijaan tai alaisiin.

Olen tavannut ihmisiä jotka inhoavat opettamista. Kauhulla kuuntelin erästä entistä tuttuani, joka sai kampaamoonsa harjoittelijan joka kevät ja haukkui heistä yhtä lukuunottamatta jokaisen. Tämä yksi osasi tarttua hommiin kyselemättä. Kampaamon omistaja, joka oli huono selittämään mitään - sen huomasin toistuvasti hänen puheestaan - ei edes yrittänyt opettaa harjoittelijoille mitään. Oletti vaan että ammattikoulun kampaamolinjalta tulee hänelle valmis ilmainen työntekijä joka hallitsee hommat. Olisiko tyttöjen pitänyt siirtää omistaja sivuun ja sanoa "Annas kun minä näytän miten tukat leikataan ja permanentit tehdään. Istu vaikka tuohon lehtiä lukemaan." Hehän olivat vasta harjoittelijoita, ja sitä paitsi täysin oikeutetusti olettivat että heille kerrotaan mitä heiltä odotetaan.

Kovin sanoin kampaamon omistaja kutakin minulle moitti ja pilkkasi. Yksi oli kuulemma kyninyt asiakkaan tukan aivan pöyristyttävästi. Kun seuraava harjoittelija tuli, kampaajatuttavani oli hänelle ensi sanoikseen tokaissut: "Asiakkaitten tukkaa ei sitten kynitä:" Tytöllä ei ollut aavistustakaan mistä moinen puuskahdus.

Minä juttelin aina harjoittelijan kanssa jos sellainen oli paikalla siellä asioidessani, kyselin koulunkäynnistä ja miksi he halusivat kampaajiksi. Kivoja tyttöjä kaikki. Ei heissä ollut mitään vikaa, vaan kohtelu teki sen mitä he tilanteessa olivat. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Jos jo valmiiksi käytöksellään osoittaa epäluottamusta, tiuskii eikä kerro mitä tulee tehdä, harjoittelija on hämmentynyt eikä hänessä ainakaan työnilo herää.

Tavattoman monet vanhemmatkin ihmettelevät kun jälkikasvu ei ole innostunut kotitöistä. Eipä ole vaikea jäljittää ongelman alkulähdettä. Ongelma ei ole se lapsi. Ratkaisut ovat hyvinkin yksinkertaisia toteuttaa. Hommaan tulee täysin eri ote jos osoitetaan luottamusta ja tyytyväisyyttä eikä ennakkoon tokaista vihaisesti että "asiakkaitten tukkaa ei sitten kynitä" tai "hommassa ei sitten hutiloida". Palkitsemista ei myöskään tule unohtaa. Vanha sanonta "kissa kiitoksilla elää" unohdettakoon. Paitsi jos ajatellaan kissan hyvinvointia.
.

9 comments:

  1. Meidän paikkakunnallamme on useita oppilaitoksia, joissa opetussuunnitelmaan kuuluu pakollinen työharjoittelu. Näinpä työpaikassani on käytännössä ympäri vuoden joka päivä vähintään yksi harjoittelija. Suurin osa on noin kaksikymppisiä. Tuon ikäisillä ei ole mitään käsitystä eikä kokemusta työn tekemisestä, suuri osa ei edes pysty istumaan rauhallisesti kuutta tuntia pöydän takana. Yksi ensimmäiseksi opetettavista asioista on se, että työpäivän aikana ei lähdetä huuhailemaan päättömästi ympäri pihamaita ja rakennuksia, vaan keskitytään siihen mitä on annettu tehtäväksi. Kaikki eivät edes siihen pysty. Ihmettelen miten he pystyvät istumaan ja opiskelemaan luokassa.

    Mitä työtä heille sitten voi antaa? Kopioimista, arkistointia, asioilla juoksemista. Ensin kerrotaan ja näytetään kädestä pitäen, miten työ pitää tehdä. Sitten seisotaan vieressä ja valvotaan, vastataan kysymyksiin. Miten voikin olla niin vaikeaa laittaa papereita numerojärjestykseen? Lopuksi tarkastetaan työ ja korjataan tehdyt virheet eli käytännössä yksi työ tehdään neljään kertaan.
    Kuinkahan monella työpaikalla on mahdollisuus tällaiseen?

    Ei kyse ole aina siitä, ettei ihminen osaisi tai haluaisi käskyttää toisia, delegoida töitään. Toki sellaisiakin on, mutta harjoittelijoihin yleensä käy vanha sanonta, jota äitini käytti aikoinaan: laita lapsi asialle, mene itse perässä.

    ReplyDelete
  2. Oiva kommenttikirjoitus havainnollisine esimerkkeineen. Kuvaamissasi tapauksissa minulle nousee kuva nuorista joilla ei ole motivaatiota, siis omaa halua oppia. Motivaatio on vaikea ulkoapäin keneenkään istuttaa, mutta jos koululaisille olisi koulussa onnistuttu selittämänn mitä hyötyä heille harjoittelusta on, sellaisin sanoin jotka heihin uppoavat, he olisivat tulleet harjoitteluun jo valmiiksi innostuneella mielellä.

    Toinen mihin homma helposti kaatuu on että he eivät saa tarpeeksi haastavia tehtäviä. Sekin on paljolti omasta ajattelutavasta kiinni. Jos ei kiinnostu mistään sitten ei ole toivoa työnilostakaan.

    Lähetä lapsi asialle... Eipä ole lapsen vika jos on huonosti ohjeistettu, huonosti motivoitu, jos heiltä odotetaan enemmän kuin ikäkauteen nähden voi odottaa. Lapsuudentoverini lähetettiin kauppaan "rikkomaan raha" kun äiti tarvitsi kolikoita. Kaverini meni kulman taakse ja repi setelin. Hänelle ei ollut selitetty mistä on kyse :D

    Ja kautta aikojen vanhemmat ovat olettaneet että nuorille lapsille muka palkkioksi heidän määräämästään työstä riittää lapselle oma sisäinen tyytyväisyys siitä että on kantanut kortensa kekoon. Kuinka moni edes tietää missä iässä lapsessa alkaa moraali kehittyä?

    ReplyDelete
  3. Olipas nappi kijoitus, Rita ja virtaska, kummallakin puoleltaan. Hämmennän soppaa vielä omalla näkökulmallani, minä kun osaltani opetan vuorovaikutustaitoja tuleville kampaajille:

    Vähän aikaa sitten olin neuvottelemassa ammattikoulun johdon, opetusministeriön, työelämätahon ja opiskelijajäsenen (poissa) tiimissä valmistuvien oppilaiden ja yrityksissä toimimisen ongelmista. Muistelin siinä samassa myös itseäni parikymppisenä hammashoitoharjoittelijana. Tuolloin painostavinta ja lamaannuttavinta oli iäkkään hammaslääkärin asen ne, joka murskasi, ainakin minmulta, oma-aloitteisuuden ja työnilon, koska sieltä suunnasta huokui niin ylivoimainen epäluottamus, etten kyennyt muuta kuin itkemään kun pääsin illalla kotiin. Joka-aamuinen töihinlähtö oli yhtä ahdistusta: tuntui, kuin olisin revitty vereslihalle kommenteista, jotka oli verhottu näennäiseen sivistykseen, mutta sisälsivät ihan muuta. Jos en olisi ollut jo valmiiksi niin alistettu, olisin varmaankin kimpaantunut ja pannut vastaan tai näyttänyt muuten käytökselläni tämän 6-0 -asetelman vinoutuman. Olin kyllä palvelualtis, hyvinkin hoksaava ja älykäs, mutta tällaista asetelmaa ne kertakaikkiaan kestä vieläkään lähes 50-vuotiaana! Yritysmaailmassa elää myös raaka kilpailu, joka tappaa luovuuteni ja lamaannun siihen paikkaan, jos pomo on latistava.

    Toisaalta nykyisillä nuorilla on heikot ihmissuhde-, vuorovaikutus- ja alaisena toimimisen taidot, sekin on totta. Siitä huolimatta koulut - ainakin meidän koulu! - on tehnyt ja tekee edelleen aivan järisyttävän perusteellista ja kokonaisvaltaista työtä integroidusti näiden oppimisen eteen - joten tässä mielessä olen kyllä kypsä kyselemään myös työnantajatahon käytökseen ja yhteistyöyaitojen perään - vaikkakin aika on heille kallista.

    Niinpä sitten viime neuvotteluissa sainkin jo läpi työnantajien puolelta alustavan lupauksen tulla vierailemaan meille ja vaikkapa kertomaan paikan päällä, mitä tulevien harjoittelijoiden tulee ehdottomasti välttää ja mitkä käytösmallit eivät tule kysymykseen heidän yrityksissään.

    Yrityksiä kun on niin monenlaisia, eivätkä opettajatkaan aina pysty ilman muuta ennakoimaan ja näkemään, miten esim. jokin 10:n oppilas muuttuu häiriköksi työharjoittelujakson aikana ja saa potkut.

    ReplyDelete
  4. Muistan kun vanhin poika noin ekaluokkalaisena sanoi: "Kun minä isona saan lapsen, opetan sille kaiken minkä minä osaan."

    Se niin kivasti sanottu, että en ole unotanut.. Ja lapsemme ovat toisiaan neuvoneet ja opettaneet toisiaankin.
    Hänkin myös purjehduskoulussa kärsivällisesti lasten kanssa, hyvin suosittu, pienen stipendinkin siitä sai.

    ReplyDelete
  5. Olen sanonut omille lapsilleni saman, minkä kuulin äidiltäni:
    sinä vielä kiität minua siitä, että olet "joutunut" tekemään kotitöitä, niitä ikäviäkin ja juuri niitä.
    (Vaikka kuinka ilolla opettaa, jotkut hommat on vaan ikäviä.)

    ReplyDelete
  6. Kiitos M,

    Arvokas kommentti asiaa tuntevalta taholta! Tuo kurja kokemus hammashoitoharjoittelijana lienee siinä mielessä hyvä että nyt tunnet opettamastasi asiasta senkin puolen kunnolla, et opeta eteenpäin ainoastaan kirjaviisautta, vaan olet elänyt huonot esimerkit läpi ja saanut opit kantapään kautta.

    Hannele

    Tosi kivasti sanottu pikkukaverilta :) Lapsia tykkään aina kuunnella. Heiltä oppii paljon.

    Sari

    Äitisi kuulostaa viisaalta. On hyvä todeta että jotkut ikävätkin hommat on tehtävä, mutta sitä asiaa en menisi koskaan korostamaan niille joille opetan töitä. Tiedän ihmisiä jotka pitävät sitä työn opettamisen johtotähtenä. Mahtaa heidän lapsillaan ja alaisillaan olla ankeaa :(

    Kieltenopiskelussakin on hankalia kohtia, mutta en ryhdy sellaiseen propagandaan että selitän miten vaikeaa on saada selvää englannin ääntämissäännöistä tai miten hirveää ponnistelua vaaditaan tms... mutta en liioin ala kaunistella ja valehdella että kaiken voi oppia hetkessä ja ilman omaa työpanosta.

    Vanha sanonta "Ahkeruus on ilomme" kannattaa pitää johtotähtenä :)

    ReplyDelete
  7. Itsehän olen nyt koko vuoden tavallaan harjoittelijana, kielten apulaisopettajana. Alkuvuodesta laitoin sähköpostia kaikkiin täkäläisiin kouluihin ja kyllä ihmetteli kun muutamat vastasivat, ettei heillä ole mahdollisuutta/resursseja ottaa apulaisopettajaa... Kumma, kun ei ilmainen (apuraha kun tulee EU:lta) apulainen kelpaa...

    Yläasteella olin kahdessa hyvin erilaisessa paikassa työelämään tutustumassa. Toisessa koin olevani tärkeä ja sain tehdä kaikenlaista, toisessa pikemminkin maanvaiva, kun ohjaaja ei voinut keskittyä omiin hommiinsa kun olin koko ajan "ruinaamassa" lisää tehtävää.

    ReplyDelete
  8. Opettajana ei kyllä kiva olla, jos oppilas ei yhtään kiinnostunut..

    ReplyDelete
  9. Anna-Riitta

    Hyviä osoituksia nuo yläasteen harjoittelusi siitä että ohjaajasta riippuu pääseekö innokas harjoittelija näyttämään taitojaan ja oppimaan lisää. Ikävä kyllä joskus ohjaajan homma taidetaan määrätä tyypille joka ei osaa eikä ole kiinnostunut koko jutusta. Blääh

    Hannele

    Niin se on. Jos toinen osapuoli ei ole kiinnostunut, miten opettajakaan pysyisi innostuneena!?

    Oppilas ja opettaja; se on kahden kauppa.

    ReplyDelete

Kiitos ihanista kommenteistanne. 🖤 ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Pyrin vastaamaan kaikkiin ja käymään vastavierailuilla. Iltaisin en ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.