Wednesday, March 26, 2008

KODINKONEISTA JA FIRMOISTA


Astianpesukone brakasi pitkäperjantaina ja soittelimme johonkin netistä poimimaamme numeroon apua saadaksemme. Päivystyshenkilö ilmoitti että ensimmäinen aika olisi vasta huhtikuun neljäs, joten kokeilimme toista numeroa. Sieltä luvattiin tulla heti pyhien jälkeen tiistaina. Tultiinhan sieltä, mutta en tiedä oltaisiinko tultu ellemme olisi vähän vaille 10 uudelleen soittaneeet. Kello 11 saapui korjaaja.  Kodinkonetiimi on firman nimi. 

Kun en etukäteen tiennyt ottaako korjaaja kengät pois vai ei, poistin varmuuden vuoksi maton kulkuväylältä. Väriltään keltainen ja melko isokin. Mitätön homma siirtää matto sivuun. Valtava homma jos se pitää pestä. Noin laskeskelin ja hyvä oli että sen siirsin. Kävi ilmi että sähköhommissa kuuluu pitää kengät jalassa sähköiskujen varalta. Muistaisin että aikaisemminkin on joku sähköheppu sanonut samaa. 

Korjaaja ryhtyi tapausta tutkimaan ja kysäisi kuin lääkäri ikään, jotta huomasitteko mitään outoa ääntä kun kone meni epäkuntoon. No emme huomanneet koska vika ilmeni alkaessamme tyhjentää konetta ja vähitellen käsittäessämme että se ei ollut pyörinyt. Tiskiaine oli edelleen lokerossaan ja astiat likaisia.

Vika selvisi. Tarvittiin uusi venttiili. Kyselin miehen tehdessä työtä paljonko firmassa on työntekijöitä ja onko paljon keikkoja. Kävi ilmi että se on kahden hengen yritys. Veljekset, joilla on liike Helsingissä Vaasankadulla, ollut jo 12 vuotta. Juttelimme niitä näitä yrityksistä. Olen sitä mieltä että todennäköisesti se jolla on oma liiketoimi hoitaa sen asiakkaan näkökulmasta katsottuna tunnollisemmin ja erilaisella otteella kuin toisen palveluksessa oleva. Siinä mielessä olin tyytyväinen että olimme osuneet tällaiseen pieneen firmaan, ja pistin yhteystiedot talteen. Arvelisin että pesukone hajoaa seuraavaksi. Se on aika vanha. 

Veloitus oli ihan kohtuullinen, puolitoista tuntia, josta puoli tuntia on matkakorvaus. Hyvin loogisesti ja luonnollisesti korjaaja tuon matkakulun ilmoitti, ja mieleeni tupsahti heti siivoojani puheet siitä että hänen oli jätettävä yksi asiakas koska sinne oli niin pitkä ajomatka... Hän ei siis ilmeisesti peri matkakuluja. Olisiko näin että miehet rohkenevat reippaasti ottaa omansa, mutta naiset eivät?

2 comments:

  1. Sellainen venttiili, mikä vedetason laskee, niitä useimmin joudutaan vaihtamaan, vähän parempi uusissa koneissa, joskus pitäisi tiskata kuumalla vedellä.

    ReplyDelete
  2. Meillä on 10 vuotta vanha kone. Hyvä että pärjättiin venttiilin vaihdolla. Eiköhän se taas pese jokusen vuoden.

    ReplyDelete

Kommentit ovat tervetulleita. Pyrin vastaamaan kaikkiin.

Julkaisen heti kun ehdin. Iltaisin en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)