Sunday, May 17, 2015

Timo Montonen, Eturivin kirjailija


Kirjailija: Timo Montonen
Eturivin kirjailija
Kustantaja: Books on Demand (2015)
Laji: Romaani
Pehmeäkantinen
Sivuja: 147
Mistä hankittu: Arvostelukappale kustantajalta

Kirja kertoo kirjoittamisesta, päähenkilön elämästä kirjoittajakouluttajana ja kirjailijana sekä yksityishenkilönä. Montonen ryhtyy lukemaan omaa tuotantoaan teos teokselta. Tutkailee, tulkitsee, pohtii, muistelee. Tarina kulkee näennäisen konstailemattomana, mutta kuoriutuu kuin sipuli. Lukijana huomaan paikoin sulautuvani ja kietoutuvani mukaan retrospektioon ja introspektioon. Melkein hätkähdän kun mainitaan nuiva sarkastinen yliopiston professori. Taidan muistaa hänet. Kaikki kirjoittamiseen ja lukemiseen liittyvä koskettaa minunkin elämääni. Minäkin opiskelin kirjallisuustiedettä. Tämä tuntuu todelta. Dokumentilta. Faktalta. 

Kuitenkaan se ei ole sitä. Siis faktaa. Ei myöskään täysin fiktiota. Käy ilmi että osa on mielikuvitusta, valetta, sepitelmää. Mahdotonta sanoa mikä osa. Lukijan on tyytyminen siihen että hän lukee faktiota eli fiktaa. Jo alkulehdillä saadaan kuvaus ikkunasta näkyvistä tapahtumista, jotka tuskin voivat olla sellaisenaan totta. 

Raadollisuus, ruumiillisuus ja sovinnaisuuden rajat ylittävä liiallinen suorasanaisuus lyö herkempää lukijaa naamalle muutamassa kohdassa. En halua seurata fiktiivisiä enkä faktuaalisia henkilöitä vessaan. Kirjailijan olisi pitänyt ottaa opikseen sen kustannustoimittajan ammatillinen mielipide joka kertoi että (esimerkiksi) virtsaamiskokemukset kannattaa jättää pois käsikirjoituksesta. Tämä on vain oma mielipiteeni. Kirjailijalla on selvästi omansa. Minulle tuollainen kerronta on äärettömän luotaantyöntävää. Lukukokemusta sumentavaa ja rumentavaa. Edetessäni pelkään tuleeko sitä lajia lisää, mutta unohdan pelätä koska pidän kirjassa kaikesta muusta.

Kirjoittamiseen viittaavien sanat herättivät lumovoimallaan halun lukea kirjoitusoppaita; teema, tasot, kerrostumat, rakenne, syvärakenne, viitekehys. 

Tämän kirjan kirjoittaminen on ollut Montoselle oppimisprosessi. Hän kyselee itseltään motiivejaan, tutkiskelee itseään ihmisenä, miettii  lapsuuttaan ja ihmissuhteitaan, ulkonäköään, luonnettaan. Miksi hän kirjoittaa? 

Kiinnostuneena luen muistoja ja mietteitä siitä kun oma kirja on ollut ensimmäistä kertaa kirjaston ja kirjakaupan hyllyllä. Käsikirjoitusten hylkäämisestä. Apurahoista, kustantamoista ja kirjojen julkaisutilaisuuksista. Timppa käyttää WSOY:stä lempinimeä Södikka. Ekan kerran kuulin sen WSOY:n kirjallisella aamiaisella muutama päivä sitten. Yksi haastatelluista kirjailijoista, Pete Suhonen, käytti sitä. Minä olin mukana blogistina. Taidanpa sanoa lehdistön edustajana. Juu, eturiviin vaan. Siinä missä Montosesta on tullut Eturivin kirjailija, voin nostaa itseni Eturivin blogistiksi. Kauan ei itsensä ylentäminen välttämättä kestä. Joka itsensä ylentää, ja niin edelleen. Toisaalta ei kannata myöskään alentaa itseään. Maahan makaamaan asettunutta kanssaihmistä muut eivät isolla innolla riennä  nostamaan. Kulkevat ohi, tai kävelevät yli. 

Viittaukset Kafkaan pistävät minut muistelemaan aikoja jolloin - ehkä liian nuorena - luin Oikeusjutun ja Muodonmuutoksen. Eivät ne taitaisi nykyäänkään olla minuun vetoavia kertomuksia. Minulta puuttuu taiteilijan piinattu sielu. Niissä on liikaa uhkaa ja ahdistusta, mutta käsitän hyvin miksi ne ovat olleet Montoselle tärkeitä. Näen vaikutteita molemmista. Jossain kohtaa kirjailija huomauttaa että romaanin kirjoittaminen on tuskaa verrattuna tietokirjan kirjoittamiseen. 


Passikuvavertaus on osuva, sekä romaanin alussa että lopussa.  

"Oman kirjan lukeminen pelotti samalla lailla kuin juuri otetun passikuvan näkeminen. Viimeisimmässä kuvassa hän tuijotti ilman silmälaseja ilmeettömänä kuin paatunut rikollinen vailla inhimillisyyden häivää, vailla empatiaa, vailla toisen kohtaamista, ja niin kuin kuvaansa katsellessaan oli pakko ajatella kuinka ruma oli, oma kirjaa katsellessaan oli ajateltava kuinka rumia ajatuksia hänellä oli, ja vaikka hän tiesi ja tunnusti niiden rumuuden, hänen oli pitänyt kirjoittaa ja julkaista ne - aivan kuin haluaisi huutaa kaikille. että katsokaa kuinka inhottava osaan olla! " (Sivu 27)


Tarinassa käsitellään kirjailijan egoa, itsekkyyttä ja itseensä sulkeutuneisuutta. Kirjailija saa kirjeitä ex-vaimolta, tyttäreltä, kurssiensa osallistujilta. Hänen on kohdattava itsensä.

"Hän ei ollut koskaan pitänyt kirjoittamiseen uhraamaansa aikaa hukkaan heitettynä, ei ponnistelujaan turhina, ei edes perhettään kohdannutta murhenäytelmää liian suurena hintana, sitä että hän oli jättänyt työnsä ja menettänyt perheensä, talonsa ja terveytensä. Menetykset kuuluivat asiaan. Ilman niitä romaani ei olisi valmistunut."

Jos Eturivin kirjailija olisi ruokaa, se olisi monikerroksinen tiramisù. Sellainen vaikeammalla, taidokkaammalla, monimutkaisemmalla reseptillä toteutettu versio, jonka aikaansaamiseksi pitää osata erotella keltuaiset valkuaisista ja kostuttaa Savoiardikeksit juuri sopiviksi. Ruokakriitiikko toteaa aikaansaannoksen lähes täydelliseksi. Huomauttaa vain että siinä oli yksi mauste josta hän ei itse pitänyt. Sen hän voi mainiosti jättää pois kun seuraavan kerran tahtoo syödä tiramisùa. Lukija lukee mitä haluaa ja jättää loput lukematta.

Minulla on nyt kolme Montosen teosta (näkyvät kuvassa). Hänet itsensä tapasin Avain kustannuksen glögitilaisuudessa vuonna 2010. Noihin aikoihin ilmeisesti aloitin kirjabloggaamisen. 


Aikaisempi postaukseni saman kirjoittajan Parkinson - teoksesta täällä

Kirjoittajan kirjasta muutama sana tässä postauksessani.

Eturivin kirjailijan voi tilata täältä tai täältä. Linkeistä pääsee lukemaan ytimekkään kuvauksen romaanista. Suosittelen sitä etenkin kirjallisuudesta, kirjoittamisesta ja lukemisesta innostuneille.

Yksi tarina tarinassa on kirjailijan Facebook-kaveri Elin Olin. Siitä kehkeytyy oivallinen huipennus romaaniin. Minusta loppu oli suorastaan taidokas. Sen valossa hehkuin kun lukulamppu sammui. 

No comments:

Post a Comment

Kommentit ovat tervetulleita. Pyrin vastaamaan kaikkiin.

Julkaisen heti kun ehdin. Iltaisin en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)