Wednesday, May 17, 2017

Kiropraktikon vastaanotolla


Oli vihdoinkin aika hakea apua tukirangan vaivoihin; niskanseudun jäykkyyteen ja vanhaan diskovammaan, alaselän nivelen nyrjähdykseen. Nyrjähdys tapahtui vuonna 2002. Lääkäriin olen muutaman kerran turvautunut, ja fysioterapiaakin saanut, mutta ratkaisevasti ei ole auttanut. Olen erittäin huono menemään mihinkään hoitoihin tai lääkärille sorkittavaksi, joten avun hakeminen on aina vaan lykkääntynyt. Tuttava suositteli osaavalta kuulostavaa kiropraktikkoa (muutama vuosi sitten) ja huhtikuussa sain itsestäni irti soittaa sinne. Ystävälliseltä ja iloiselta kuulostavan vastaanottoapulaisen kanssa sovin ensimmäisen ajanvaraukseni toukokuun alkuun. Praktiikka on Helsingissä Runeberginkadulla. Heti ekalla kerralla havaitsin olevani ammattilaisen käsissä. Alkukartoitus + hoito. Niska keveni ja tietenkin myös kukkaro. Hinta on 65€ kerta, opiskelijoille halvempi.  

Seuraavalla viikolla minulle tehtiin samoja toimenpiteitä kuin ekallakin kerralla. Vartaloa kierrettiin ja paineltiin, samoin päätä ja niskaa, tilannetta tutkittiin eri kohtia tunnustelemalla. Sanan kiropraktikko ensimmäinen osa merkitsee käsi. Minua siis käsiteltiin. Melkein mikään ei sattunut, pari kertaa ihan pikkuisen. 

Porakoneen näköistä laitettakin käytettiin. Se täräyttää hauskasti niitä kohtia joihin se suunnataan selässä ja niskassa. Olisin ottanut siitä kuvan ja tuonut tänne blogiin, mutta kiropraktikolleni tuli mieleen sitä ehdottaessani että mitä jos yleisö pelästyy. Hän lupasi miettiä asiaa ja sanoa ensi kerralla mihin tulokseen tuli.

Tänään kävin jo kolmatta kertaa. Kaikki vaikuttaa hyvältä, erinomaiselta. Odotan ilolla seuraavaa kertaa. Vastaanottoapulaisen kanssa juttelua ja hoitopöydällä makailua. Vaatteita ei tarvitse riisua, minkä koen plussaksi.

Lähdin bussipysäkille ja siinä seisoessa, liikennettä tarkkaillessa, käänsin päätä oikealle ja melkein menetin tasapainoni kun niska kääntyi yllättäen kuin rasvattuna. Jumatsukka, monet kiitokset, Kristian Ekström. 

Hänen blogissaan on mainio kirjoitus siitä miksi meidän kannattaa liikuttaa selkää: 


Seuraava, neljäs aikani on ensi viikon tiistaina.
Ehkäpä sen jälkeen näette kuvan täryttimestä.


12 comments:

  1. Olen joskus käynyt kiropraktikkolla. Migreenin takia hain sieltäkin apua. Hetkeen auttoi, mutta eihän migreeniä mikään paranna. Tyttäreni on käynyt selän takia. Mielestäni pitäisi kuulua sairausvakutuksen piiriin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Hannele 🙂Migreenistä minäkin kärsin aikoinaan silloin tällöin, mutta sitten ne kohtaukset harvenivat kuten lopulta lakkasivat kokonaan. Toivottavasti sinulle tapahtuu sama ! Tukirangan vaivat ovat yleisiä. Etteivät vaan yleistyisi lisää kun ihmiset istuvat pitkiä aikoja tietokoneiden ääressä. Terveyskeskukset eivät taida tarjota senkaltaisia hoitoja mitä kiropraktikot, naprapaatit ja osteopaatit antavat... en usko.

      Delete
  2. Peukutan kiropraktikkoja. Olen pari käsittelyä käynyt läpi (enempään ei silloin ollut varaa),kun en enää kävelemään kyennyt, siitä on jo vuosikymmeniä. Usein iski iskias sitä ennenkin, mutta käsittelyn jälkeen ei enää kertaakaan ole jäänyt jumiin. Ehkä voisi jo mennä uudestaankin huoltoon, vieläköhän paikat kestäisivät niksautteluja..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiva kuulla että käsittely tehosi noin hyvin. Uskon että ala on kehittynytkin. Eiköhän sinne uskalla uudestaankin mennä 🙂 Minulla ei ainakaan ole lainkaan tullut tunnetta että mitenkähän kroppa kestää tämän käsittelyn. Hoito on lujan lempeää, ei tee kipeää. (Siis ainakaan minulle.)

      Delete
  3. Toivottavasti saat tuohon apua.Viimeisessä työpaikassani Suomessa oli vetoa,selkäni takana ,ja selkä meni pahasti jumiin. Lääkkeet eivät auta sellaiseen vaan juuri tuollaiset kuten kiropraktikot,ja naprapaatit,jolle itse menin ja sain apua sieltä,kiitos työpaikkalääkärin neuvon. Mutta sitä en ymmärrä miksi Kelasta ei saa takaisin kun menee käyttää vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Esim.täällä sairaskassassani voin ottaa 16 vaihtoehtoista hoitoa per vuosi,suurella alennuksella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uskon että hoito tehoaa. Siitä on jo selviä merkkejä. Teillähän on hienosti asiat kun saatte erityishoitoja halvemmalla. Suomi saisi ottaa saman systeemin. Vai menisikö valtio vararikkoon kun selkävaivoja on niin suurella osalla kansaa? 🙂

      Kesä lähestyy. Toivottavasti tulet lomalla Suomeen.

      Delete
    2. Olisi kyllä kiva tulla,saapa nähdä.. viime kesänä en ollut

      Delete
    3. Joo, se oli eka Jaeliton kesä moneen vuoteen.

      Delete
  4. Mielenkiintoista... ja nauroin ääneen niin hyvin kääntyvälle päälle että melkein tasapaino menee. :D Tärytin kuulostaa ihan rentouttavalta laitteelta.
    Toivottavasti ehdit nauttia vapaapäivästäsi. ;) Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Miehenikin nauroi kun kerroin, ja nyt nauran sille että sinä nauroit 😀
      Vapaapäivälle kertynyt erinäisiä pikkutöitä, mutta mukavia sellaisia,
      ja kotona on aina kiva olla. 💚 Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Delete
  5. Minä kävin vuonna 2007 kiropraktikolla muutaman kerrankin. Heti ekalla käynnillä sain avun selkäni ongelmiin. Ajansaatossa kävi kuitenkin niin, että kun yhdessä kohdassa helpotti niin toisessa kohdassa sitten taas alkoi uusi kolotus. Paras apu on ollut kunnon jalkineet näin pitemmän päälle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jalkineet ovatkin todella tärkeä juttu. Sekä sisä- että ulkokengät.

      Minun kiropraktikkoni opettaa sitä että pitää koko ajan huolehtia hyvinvoinnistaan,
      jotta pysyy kunnossa. Olen hyvin tyytyväinen kun löysin hänet 🙂

      Kivaa viikonloppua sinne rapakon taakse !

      Delete

Ilahdun kommenteista ja pyrin vastaamaan kaikkiin.

Kello 16 - 17 jälkeen en tavallisesti ole paikalla, mutta aamulla sitten taas.

Sana on vapaa, hyvät blogikaverit :)